Perheympäristö ja geneettiset tekijät selittävät keski-iän dementiariskipisteiden ja vanhuusiän kognition välisiä yhteyksiä
Helsingin ja Turun yliopistoissa toteutetun kaksostutkimuksen tavoitteena oliselvittää, ennustavatko keski-iän riskitekijöihin perustuvat dementiariskilaskurit vanhuuden kognitiivista toimintakykyä yhteisistä ympäristö- ja geneettisistä tekijöistä riippumattomasti.
Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry -lehdessä julkaistun tutkimuksen tulokset perustuvat suomalaisiin kaksosiin, jotka keski-iässä osallistuivat riskitekijöitä selvittävään kyselytutkimukseen ja yli 20 vuotta myöhemmin kognitiota eli muistia ja tiedonkäsittelytaitoja mittaavaan puhelinhaastatteluun.
– Väestön ikääntyessä muistisairauksista kärsivien määrä lisääntyy, mutta mekanismeja riskitekijöistä dementiaan ei vielä tunneta tarkasti. Keski-iän riskitekijöiden ja vanhuusiän kognition yhteyksien tunnistaminen mahdollistaa myös dementian kehittymisen paremman ymmärtämisen, tutkimuksesta vastannut akatemiatutkija, dosentti Eero Vuoksimaa Helsingin yliopistosta avaa tutkimuksen merkitystä.
Taustalla vaikuttavat kaksosten elinympäristö ja geneettiset tekijät
Suomalaistutkijoiden käyttämä kaksosiin perustuva tutkimusasetelma mahdollisti myös kaksosille yhteisten geneettisten ja elinympäristöön liittyvien riskitekijöiden vaikutuksen tutkimisen. Yhteisillä ympäristötekijöillä tarkoitetaan samassa perheessä kasvaneen kaksosparin jäsenistä samankaltaisia tekeviä ympäristötekijöitä, kuten yhteistä sosioekonomista taustaa ja kasvuympäristöä, esimerkiksi perheen ruoka- ja liikuntatottumuksia.
Kaksospareihin perustuvat vertailut osoittivat, että samassa perheissä kasvaneita kaksosia yhdistävät ympäristötekijät yhdessä geenien kanssa selittävät suurelta osin keski-iän sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden ja vanhuusiän kognition välillä nähtävän yhteyden.
Koulutuksen ja ammatillisen aseman sekä kognition yhteys näyttää puolestaan selittyvän geeneillä. Samat geneettiset tekijät, jotka selittävät koulutuksessa ja ammatillisessa asemassa esiintyvää vaihtelua, selittävät myös eroja vanhuuden muistissa ja tiedonkäsittelytaidoissa.
– Tuloksemme korostavat geneettisen riskin huomioimisen tärkeyttä dementiariskiä arvioitaessa. Tämä voi olla tärkeää esimerkiksi interventio- tai lääketutkimuksen osallistujia valitessa, toteaa tutkijatohtori Paula Iso-Markku Helsingin yliopistosta.
– Tulokset eivät tarkoita sitä, etteikö elintapainterventioilla olisi hyötyä dementian ehkäisyssä, vaan korostavat sitä, että samat geneettiset tekijät, jotka altistavat dementian riskitekijöihin ovat yhteydessä myös heikompiin vanhuuden muistiin ja tiedonkäsittelytaitoihin, jatkaa Suomen molekyylilääketieteen instituutissa ryhmänjohtajana toimiva Eero Vuoksimaa.
Tutkimukseen osallistuivat suomalaisen kaksostutkimuksen vanhemman kohortin jäsenet. Tutkittavat ovat vastanneet sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, koulutusta ja työelämää koskeviin kysymyksiin vuosina 1975, 1981 ja 1990 toteutetuissa kyselytutkimuksissa (keskimäärin 46 – 49-vuotiaina). Vuosina 1999–2007 ja 2013–2017 on osallistujien kognitiivista suoriutumista arvioitu kahdella dementian seulomiseen tarkoitetulla puhelinhaastattelulla. Tutkittavat ovat olleet keskimäärin 74-vuotiaita puhelinhaastattelun aikaan.
Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry -lehdessä julkaistu tutkimus on avoimesti luettavissa. Tutkimusta ovat rahoittaneet Juho Vainion säätiö ja Suomen Akatemia.
Lisätietoja:
Paula Iso-Markku, LT, Suomen molekyylilääketieteen instituutti (FIMM), HiLIFE, Helsingin yliopisto, puh. +35850 428 4611
Eero Vuoksimaa, PsT, Akatemiatutkija, ryhmänjohtaja, Suomen molekyylilääketieteen instituutti (FIMM), HiLIFE, Helsingin yliopisto, puh. +358294127586
Alkuperäinen julkaisu:
Paula Iso-Markku, Jaakko Kaprio, Noora Lindgrén, Juha O. Rinne & Eero Vuoksimaa. Middle-age dementia risk scores and old-age cognition: a quasi-experimental population-based twin study with over 20-year follow-up. Journal of Neurology, Neurosurgery, and Psychiatry, e-pub 5.11.2020. doi: 10.1136/jnnp-2020-324009
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Lääkehuollon kriisijohtaminen pandemian aikana vahvisti yhteistyötä ja Suomen terveydenhuollon kriisivalmiutta21.3.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston tuore tutkimus analysoi lääkehuollon kriisijohtamista koronapandemian aikana ja tuo esiin sekä onnistumisia että kehityskohteita. Tiedon ja resurssien jakaminen sekä yhteinen ongelmanratkaisu lisäsivät kriisinhallinnan tehokkuutta.
Miksi imusuonilla on palapelimäinen rakenne?20.3.2025 11:08:30 EET | Tiedote
Tutkijat ovat pitkään tunteneet imusuonten pintarakenteen, mutta nyt uraauurtava tutkimus selvitti, miksi se on kuin palapeli. Palapelimäisyys auttaa soluja sietämään nestepaineen muutoksia, kuten turvotusta. Samankaltaista solumuotoa esiintyy myös kasvien lehtien pinnalla, ja palapeliperiaatetta on hyödynnetty myös ihmisen tekemässä suunnittelussa.
Markkinaehtoinen asuminen pettää tasa-arvoa hakevan asukkaan20.3.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Kaupunkilaisten yhdenvertaista mahdollisuutta kotiin haastaa asuntofinansialisaatio eli asumisen kytkeytyminen osaksi globaaleja finanssimarkkinoita.
Tarkka kurkistus laajaan taivaanalueeseen ennakoi ennennäkemättömiä tietoja maailmankaikkeudesta – Euclid-teleskoopin uutta dataa julkaistiin19.3.2025 17:48:38 EET | Tiedote
Euclid-avaruusteleskoopin uusia havaintoihin perustuvia tuloksia julkaistaan 19.3. Analysoitu taivaanalue edustaa suurimpia yhtenäisiä taivaanalueita, joita koskaan on mitattu samanaikaisesti, ja on silti vain pieni osa odotetuista näkymistä. Tutkijat ovat saavuttaneet jo valtavan määrän kiinnostavia tuloksia muiden muassa voimakkaista gravitaatiolinsseistä, galaksijoukoista ja kvasaareita.
Sanni Lehtinen, Mari Pantsar, Juha Tuominen ja Antti Vasara Helsingin yliopiston hallitukseen yliopistoyhteisön ulkopuolisiksi jäseniksi19.3.2025 16:32:15 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston yliopistokollegio valitsi 19.3. yliopistoyhteisön ulkopuoliset jäsenet seuraavaan yliopiston hallitukseen. Tammikuussa 2026 aloittavassa hallituksessa on yhteensä kymmenen jäsentä, joista kuusi valitaan myöhemmin tänä vuonna yliopistoyhteisön sisältä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme