Keski-Suomeen 900 hehtaaria uusia suojelualueita vuonna 2020

Soidensuojelun osalta vuosi 2020 merkitsi positiivista käännettä. HELMI-elinympäristöohjelma käynnistyi ja sen myötä soidensuojeluun saatiin merkittäviä lisäresursseja. Maakuntakaavassa suojelualueiksi osoitettujen soiden ja soidensuojelun täydennysehdotettujen kohteiden maanomistajien on nyt mahdollisuus selvittää omistamiensa soiden suojelumahdollisuuksia ELY-keskukselta ja saada suojelusta rahallinen korvaus.
Metso-ohjelman kohteita Keski-Suomessa
Keski-Suomen kunnista eniten suojelualueita perustettiin Jämsään (150 ha).
Merkittävä suojelukokonaisuus löytyy Kuorevedeltä Palsinajärven Aittojärven ja Rotkojärven läheisyydestä rotko-laaksomuodostumasta. Lähialueella on myös muita suojelualueita.
Jyväskylässä Metso-ohjelman kohteita suojeltiin 112 hehtaaria, joista merkittävimmät olivat noin 20 hehtaarin Kauravaisvuoren monimuotoinen vanhan metsän alue. Kohteen ytimenä on Karhunperä-niminen pieni rotko. Päijänteen Rutalahdessa suojeltiin noin 16 hehtaarin puronvarsi, jossa puusto on pääosin iäkästä kuusivaltaista sekametsää.
Kivijärvellä suojeltiin noin 22 hehtaarin monimuotoinen vanhan metsän alue, joka rajoittuu Pitkäjärveen ja Iso-Kotanen järveen. Alueella on jyrkkiä järven rantaan laskevia yli satavuotiaita luonnontilaisia metsiä ja jyrkänteiden alusmetsiä sekä kallioita.
Pienempiä suojelualueita perustettiin eri puolille maakuntaa mm. Muuramen Kuusimäen vanhojen metsien suojelualueen kupeeseen.
Metso-ohjelmalla on suojeltu maakunnassa vajaa 7 000 hehtaaria. Tavoitteena on saada vuoteen 2025 mennessä suojeltua kaikkiaan reilut 8 000 hehtaaria.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Piia Siitonen p. 0295 024 813
Luonnonvarayksikön päällikkö Risto Kujala, p. 0295 024 765
Keski-Suomen ELY-keskus
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Työttömyys elokuussa 11,7 prosenttia26.9.2023 08:00:36 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli työttömiä työnhakijoita 14 533, mikä on 957 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli elokuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 895, mikä on 450 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 362, mikä on 97 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Multian Valkeisenjärven ruoppauksia jatketaan15.9.2023 09:45:54 EEST | Tiedote
Multialla Karhilassa sijaitseva Valkeisenjärven lintuvesi on hyvin pitkälti soistunut matala järvi, jota kunnostettiin avovesialuetta ruoppaamalla loppusyksyllä 2022. Samalla korotettiin laskupuron yläpäässä olevaa pohjapatoa. Nyt syyskuun puolivälissä ruoppauksia jatketaan.
Mediakutsu: Päättäjien Metsäakatemia tuo EU-päättäjät Vaajakoskelle tutustumaan lehdon luonnonhoitoon14.9.2023 10:57:20 EEST | Kutsu
Kansainvälinen ryhmä EU-päättäjiä tutustuu talousmetsän luonnonhoitoon Vaajakosken Kaunisharjulla torstaina 21.9.2023 klo 15.30. Median edustajat ovat tervetulleita mukaan Suomen Metsäyhdistyksen yhdessä Keski-Suomen ELY-keskuksen, Jyväskylän kaupungin ja Metsäkeskuksen kanssa järjestämälle vierailukohteelle.
Isoahontien jalankulku- ja pyöräilyväylä avattu käyttöön Viitasaarella6.9.2023 14:14:16 EEST | Tiedote
Jalankulku- ja pyöräilyväylä Isoahontiellä välillä valtatie 4 - Petäjätie on avattu liikenteelle keskiviikkona 6.9.2023. Väylä on kaikilta rakenteiltaan valmis ja liikennöitävissä, eikä varsinaisia rakentamistöitä väylällä ole enää tarpeen tehdä.
Lähiruokapäivä kutsuu Keski-Suomen maaseudulle5.9.2023 08:32:38 EEST | Tiedote
Lähiruokapäivä maistuu ja näkyy lauantaina 9.9. koko maassa. Keski-Suomessa käyntikohteissa on valinnanvaraa, sillä tapahtumaan osallistuu yhteensä lähes 30 maatilaa ja maaseudun muuta toimijaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme