STTK ry.

STTK torjuu kaikki leikkaukset työttömyysturvaan

20.4.2021 08:00:00 EEST | STTK ry. | Tiedote

Jaa
STTK ei hyväksy leikkauksia työttömyysturvaan. - Työttömyysturvaa on kehitettävä, mutta sen tason tai keston leikkaaminen ei ole kehittämistä vaan työttömän aseman heikentämistä, puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

Julkisuudessa on ennen hallituksen kehysriihtä keskusteltu muun muassa työttömyysturvan porrastamisesta ja euroistamisesta.
- Turvan porrastaminen ei luo yhtään työpaikkaa vaan ainoastaan turvattomuutta ja toimeentulo-ongelmia työttömyyden pitkittyessä. Työssäoloehtoa ei pidä muuttaa tuloperustaiseksi eli euroistaa. Se kohtelisi työntekijäryhmiä epäoikeudenmukaisesti ja rankaisisi erityisesti pienituloisia naisia.

STTK sanoo ei käy, kun sille on perusteet. Työttömän kurjistaminen ei STTK:lle käy.
- Pidämme erittäin tärkeänä työttömyysturvan kehittämistä vastaamaan muuttuvan työelämän olosuhteita, mutta kehittäminen ei voi tarkoitta vain ansioiden menetystä ja turvattomuuden lisäämistä. On muistettava, että tämä hallitus on jo päättänyt työttömyysturvan lisäpäivien poistamisesta. Kurittamisella on rajansa, Palola sanoo.

Työttömän asemaa helpotetaan aktiivisilla satsauksilla työvoimapolitiikkaan.
- Tarvitaan tehokkaita, oikein kohdennettuja ja laadukkaita työllisyyspalveluita. Työvoimapolitiikan resurssit Suomessa laahaavat mallimaa Ruotsin perässä ja ne on meilläkin saatava pohjoismaiden tasolle. Henkilökohtaista palvelua tarvitsevat eri ryhmät kuten nuoret, ikääntyvät työttömät, maahanmuuttajat ja osatyökykyiset. Työnhaun on palveltava paikallisesti ja lähellä, Palola linjaa. 

STTK esittää myös palkkatuen käytön lisäämistä, työnantajan sivukulujen määräaikaista poistoa silloin, kun työnantaja palkkaa ikääntyvän työttömän, oppisopimuksen käytön laajentamista ja kohtaanto-ongelmien helpottamista.
- Esimerkiksi määräaikaisin muuttoavustuksin ja parantamalla mahdollisuuksia osaamisen päivittämiseen voidaan vahvistaa työntekijöiden ja avoimien työpaikkojen kohtaantoa.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.

Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye