SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Halla-aho on valmis repimään työntekijän suojasta kaiken irti

- Nyt viimeistään on selvää, että Jussi Halla-aho on valmis repimään työntekijän suojasta kaiken irti, kunhan saa pienen lohdutuspalkkion maahanmuutossa. Tämä perussuomalaisten esittämä ”työllisyysasteen korjaus” tarkoittaa Suomen työmarkkinoiden epävakautta, ostovoiman romahtamista ja epävarmuuden lisäämistä. Toisin sanoen Halla-aho haluaa romuttaa hyvinvointivaltion ja viedä Suomen kaikin tavoin taaksepäin, Mäkynen kommentoi.
Halla-aho vaati perussuomalaisten puoluevaltuustolle pitämässään puheessaan Suomeen palkkojen alentamista, leikkauksia työttömyysturvaan ja irtisanomissuojaan, työehtosopimusten yleissitovuuden purkamisesta sekä julkisia palveluja rahoittavien verojen leikkauksia.
- Perussuomalaiset tarjoaa duunareille vain keppiä ja kovaa sellaista. Pieni Suomen kaltainen maa ei voi kilpailla halpatyövoimalla ja työntekijöiden suojan purkamisella, vaan ainoastaan osaamisella. Työehtosopimuksista luopuminen tarkoittaisi 15-25% leikkausta työntekijöiden vuosiansioihin. Olisitko sinä valmis leikkaamaan ansiotasi 25% perussuomalaisten päästessä päättämään työehtosopimusjärjestelmän purkamisesta ja työntekijöiden turvan heikennyksistä? Mäkynen kysyy.
Mäkysen mukaan SDP:n on työntekijöiden turvan ja työmarkkinoiden vakauden puolella. Suomea ja työmarkkinoita ei kehitetä repimällä, vaan sopimalla, Mäkynen sanoo.
- Me uskomme, että työllisyys ei synny ihmisten asemaa heikentämällä, vaan osaamista, tutkimusta ja hyvinvointia vahvistamalla. Työntekijöiden suoja tuo työmarkkinoille vakautta, tekee itsensä kehittämisestä ja riskinotosta mahdollista ja vahvistaa maan sisäistä luottamusta. Nämä ovat Suomen vahvuuksia ja kilpailukykytekijöitä, joille perussuomalaiset ja muu oikeisto ei osaa antaa arvoa, Mäkynen linjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenKansanedustaja
Puh:040 509 4409Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Johan Kvarnström (SDP): Allt fler svensk- och tvåspråkiga väljer SDP17.5.2025 14:01:36 EEST | Pressmeddelande
SDP ökade rejält i folktingsvalet och fick fler mandat i Svenska Finlands Folkting. Riksdagsledamot Johan Kvarnström gläds över framgångarna i valet och tycker att det visar tydligt att väljare har förtroende för socialdemokraternas arbete för tvåspråkigheten. Under veckoslutet hölls sessionen och en ny styrelse valdes.
Johan Kvarnström (SDP): Yhä useampi ruotsin- ja kaksikielinen valitsee SDP:n17.5.2025 14:01:36 EEST | Tiedote
SDP lisäsi merkittävästi paikkojaan Folktingetin vaaleissa ja sai enemmän edustajia Svenska Finlands Folktingetiin. Kansanedustaja Johan Kvarnström iloitsee vaalimenestyksestä ja sanoo, että tulos osoittaa selvästi äänestäjien luottamuksen sosialidemokraattien työhön kaksikielisyyden hyväksi. Folktingetin istunto pidettiin viikonloppuna, ja samalla valittiin uusi hallitus.
SDP:n Pia Viitanen: Tuleeko EU:n yhteisvelasta nyt "Purra ykkönen"?17.5.2025 11:40:25 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen ihmettelee perussuomalaisten täyskäännöstä suhteessa EU:n yhteisvelkaan.
Suuren valiokunnan sd-edustajat eri mieltä hallituksen kannasta: Yritysvastuudirektiivin vesittäminen vaarantaa vastuullisen liiketoiminnan periaatteet16.5.2025 15:50:55 EEST | Tiedote
Suuren valiokunnan sosialidemokraattiset edustajat ovat jättäneet eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon liittyen EU-komission Omnibus I -pakettiin. Edustajat pitävät komission ehdotuksi takaiskuna vastuulliselle yritystoiminnalle, ihmisoikeuksien toteutumiselle ja ilmastotavoitteiden edistämiselle.
SDP:n Filatov: Leikkuri iskee toimeentulotukeen – leikataan köyhistä köyhimmiltä16.5.2025 14:41:14 EEST | Tiedote
Jos henkilö ei hae kokoaikatyötä ja ensisijaista etuutta, niin jatkossa toimeentulotuesta voidaan leikata puolet pois, kirjoittaa eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov blogissaan 16.5.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme