Turku Energia

Turku Energian ja Turun kaupungin yhteinen metsityshanke kasvattaa hiilinielua sekä tukee metsien virkistyskäyttöä ja luonnon monimuotoisuutta

Jaa
Turku Energia on yhteistyössä Turun kaupungin kanssa toteuttanut metsittämishankkeen, jonka myötä kesä-heinäkuussa istutettiin yhteensä 5000 puuntainta Turun lentokentän pohjoispuolella sijaitsevalle vanhalle maankaatopaikalle. Metsityshanke on osa Turun kaupungin uutta metsäsuunnitelmaa, jonka tavoitteena on lisätä ja turvata Turun luonnon monimuotoisuutta, metsien virkistyskäyttöä ja päästöjen kompensointia metsien hiilinieluja kasvattamalla.
Puuntaimet istutettiin Turun lentokentän pohjoispuolella sijaitsevalle vanhalle maankaatopaikalle.
Puuntaimet istutettiin Turun lentokentän pohjoispuolella sijaitsevalle vanhalle maankaatopaikalle.

Puut istutettiin noin 2,5 hehtaarin alueelle. Puista 4000 on kuusia ja 1000 rauduskoivuja. Maankaatopaikan metsittämishanke jatkuu, ja lisää puita istutetaan alueelle yhteistyössä myös ensi kesänä.

-  Metsien hyvinvointi ja niiden monimuotoisuus ovat meille tärkeitä asioita. Luonnon monimuotoisuuden tukeminen kaipaa konkreettisia tekoja, ja olemmekin iloisia saadessamme olla mukana toteuttamassa tätä paikallista hanketta. Pienistä puroista kasvaa iso joki eli vastaavanlaisia hankkeita tulemme toteuttamaan myös tulevaisuudessa, ja haastamme niihin myös sidosryhmämme ja asiakkaamme mukaan, sanoo Lämpö-yksikön johtaja Jari Kuivanen Turku Energiasta.

Turun kaupunki valmistelee päästökompensaatiomallia, jonka avulla hiilipäästöjä voitaisiin sitoa paikallisiin hiilinieluihin. Hiilinielujen lisääminen edistää kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali alue vuonna 2029 ja tästä eteenpäin ilmastopositiivinen eli ilmakehää viilentävä.

-  Metsittämällä saadaan tehtyä lisää hiilinieluja, jotka hillitsevät ilmastonmuutosta ja samalla metsät palvelevat asukkaiden virkistyskäyttöä ja lisäävät hyvinvointia. Olemme iloisia, että Turku Energia lähti suunnannäyttäjänä mukaan tähän ensimmäiseen metsittämishankkeeseen. Tavoitteenamme on lisätä vastaavaa yhteistyötä alueen muiden yritysten kanssa, joille vastuullisuus on tärkeää, sanoo Turun ilmastojohtaja Risto Veivo.

Taimien istutuksia varten maaperää käsiteltiin (mätästettiin) tavalla, joka aiheuttaa n. 140 tonnin CO2-ekv kasvihuonekaasupäästöt. 50 vuotta kasvaessaan taimikko kuitenkin sitoo hiiltä n. 1100 tonnia CO2-ekv, joten 50 vuoden nettoilmastovaikutus on 960 tonnia CO2-ekv. Tämä vastaa noin 340 turkulaisen vuosittaisia ilmastopäästöjä.

Turku Energia on vahvasti sitoutunut Turun kaupungin tavoitteeseen olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä. Edellisen kahden vuosikymmenen aikana tehnyt investoinnit yhdessä osakkuusyhtiöiden kanssa ovat kasvattaneet uusiutuvan energian tuotannon osuuden kaukolämmössä ja sähkössä lähelle 100 prosenttia ja pienentäneet alueellisia hiilidioksidipäästöjä merkittävästi. Metsityshankkeet ovat osa Turku Energian ympäristö- ja ilmasto-ohjelmaa. Turku Energia tekee yhteistyötä myös Luonnonperintösäätiön kanssa, jonka kanssa on jo aiemmin aloittanut yhteistyön varsinaissuomalaisten ikimetsien suojelemiseksi.

Kuvia puiden istutuksesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jari Kuivanen, johtaja, Lämpö-yksikkö, Turku Energia
puh. 050 5573 261
jari.kuivanen@turkuenergia.fi


Risto Veivo, ilmastojohtaja, Turun kaupunki
puh. 050 559 0417
risto.veivo@turku.fi


Miika Meretoja, erityisasiantuntija, Turun kaupunki
puh. 050 554 6148
miika.meretoja@turku.fi

Kuvat

Puuntaimet istutettiin Turun lentokentän pohjoispuolella sijaitsevalle vanhalle maankaatopaikalle.
Puuntaimet istutettiin Turun lentokentän pohjoispuolella sijaitsevalle vanhalle maankaatopaikalle.
Lataa
Skenaario metsityshankkeen päästöjen sidonnasta.
Skenaario metsityshankkeen päästöjen sidonnasta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Turku Energia
Turku Energia
Teollisuuskatu 40
20520 Turku

https://www.turkuenergia.fi/

Turku Energia -konserni kuuluu Suomen suurimpien energiayhtiöiden joukkoon. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 253 miljoonaa euroa. Turku Energiassa työskentelee noin 340 ammattilaista. Turku Energia on Varsinais-Suomen johtava sähkön ja lämmön myyjä ja siirtäjä. Toimintaamme kuuluu myös energiaverkostojen ja energiatuotantolaitosten kehittäminen, rakentaminen ja ylläpitäminen sekä sähköisen liikenteen kehittäminen Turun seudulla. Toimitamme ympäristöä, elämänlaatua ja kilpailukykyä parantavia energiapalveluita 130 000 taloudelle ja yritykselle. Asiakaslupauksemme on "Olemme lähellä, näemme kauas". Olemme mukana rakentamassa hiilineutraalia Turkua. www.turkuenergia.fi

Turun kaupunki toteuttaa vahvaa ilmastopolitiikkaa yhdessä kansalaisyhteiskunnan ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteena on hiilineutraali alue vuoteen 2029 mennessä ja ilmastopositiivinen alue siitä eteenpäin – yhtenä ensimmäisistä kaupungeista maailmassa – sekä kattava varautuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Ilmastopositiivisuus tarkoittaa, että alueen nettopäästöt muuttuvat negatiivisiksi ja vaikutus ilmakehää viilentäväksi. Päästöjen vähentämisen lisäksi tämä saavutetaan vahvistamalla hiilen sidontaa ja uusiutuvan energian ylituotantoa. www.turku.fi/ilmasto

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turku Energia

Turun Ylioppilaskylän hukkalämpöä hyödyntävä energiaratkaisu palkittiin Brysselissä26.9.2024 06:31:42 EEST | Tiedote

Turun Ylioppilaskyläsäätiön asuntokohde Tyyssijaan toteutettu energiaratkaisu palkittiin 25.9.2024 Brysselissä European Heat Pump Associationin myöntämällä Heat Pump City of the Year 2024 -palkinnolla. Kohteen energiaratkaisusta vastasivat Turku Energia, VTT, Oilon ja HögforsGST. Palkitussa energiaratkaisussa kaukojäähdytyksen paluulämpöä hyödynnetään lämpöpumpun lämmönlähteenä, tavoitteena energiapositiivinen asuminen.

Turku Energia toimitti maa-asenteisen aurinkovoimalan Valmet Automotivelle15.8.2024 13:02:27 EEST | Tiedote

Turku Energia toimitti Valmet Automotiven tehtaalle Uuteenkaupunkiin maa-asenteisen aurinkovoimalan, joka koostuu 810 aurinkopaneelista. Voimala otettiin käyttöön heinäkuussa, ja sen tuottama sähkö hyödynnetään Valmet Automotiven tehtaalla akkujen ja autojen valmistuksessa sekä sähköautojen latauksessa. Turku Energia omistaa aurinkovoimalan ja myy sen tuottaman sähkön Valmet Automotivelle. Aurinkovoimalan arvioitu vuosituotanto on 290 megawattituntia, mikä vastaa lähes 150 kerrostaloasunnon vuotuista sähköntarvetta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye