Prikka kiertoon -logistiikkakeskus aloittaa toimintansa Oulussa tänään

Ensimmäiset hävikkiruokaerät haetaan Arinan kaupoista, Kesprolta, Metro-tukusta sekä hävikiksi jääneestä kouluruuasta. Tämän jälkeen ruoka välivarastoidaan logistiikkakeskuksessa, lajitellaan ja jaetaan ruoka-apua antaville toimijoille. Tässä onkin logistiikkakeskuksen etu aiempaan verrattuna: on varasto, josta lajitella ja jakaa jokaiselle tarvitsevalle oikea määrä ruokaa oikeaan aikaan.
”Pohjoissuomalaisena toimijana Arinalle on tärkeää olla mukana kehittämässä hävikkiruoan logistiikkaa Oulussa, jotta nykypäivänä jo varsin vähäisetkin päiväysvanhenemassa olevat tuotteet saadaan kaupoista entistä paremmin hyödynnettyä. On hienoa, että on saatu aikaan monen tahon yhteistyöllä tällainen toimintamalli”, sanoo valikoimapäällikkö Janne Tapio Arinasta.
Kespron noutotukulla on kannustavia kokemuksia vastaavasta toiminnasta muualla Suomessa.
”Hienoa että pääsemme auttamaa näin konkreettisesti apua tarvitsevia. Samalla vähennämme tukkumme hävikkiä”, kertoo Kespron Oulun noutotukusta asiakaspalvelupäällikkö Pirjo Miettunen.
”Teemme vastaavanlaista lahjoitusyhteistyötä Vantaan keskusvarastollamme, joten meillä on mallista hyviä kokemuksia”, jatkaa Miettunen.
Yhteistyöllä apua kaikille tarvitsijoille
Korona-aika on kasvattanut ruoka-avun tarvitsijoiden määrää Oulussa, ja joukossa on myös uusia tarvitsijoita. Prikka kiertoon -hanke edistää ruoka-aputoimijoiden yhteistyötä, jotta apu varmasti tavoittaa kaikki tarvitsijat.
”Avun pyytäminen tai noutaminen ei ole aina helppoa, ja siksi teemme hartiavoimin työtä kehittääksemme toimivimman mallin juuri tähän tilanteeseen. Kun ruoka-aputoimijoiden resursseja vapautuu hävikin keruusta ja lajittelusta, voi olla paremmat mahdollisuudet järjestää esimerkiksi yhteisöllisiä ruokahetkiä tai toimittaa apua kotiin niille, jotka eivät pääse sitä hakemaan”, sanoo hanketta vetävä projektipäällikkö Katja McQueen-Winberg Helsingin Diakonissalaitoksen säätiöstä.
Prikka kiertoon -logistiikkakeskus antaa mahdollisuuden vastaanottaa myös isompia elintarvike-eriä vaikkapa tukuista. Esimerkiksi suuri jauhoerä voidaan jakaa elintarviketurvallisesti pienempiin eriin ennen jakoa. Tämä ei ole aiemmin ollut mahdollista kaikissa Oulun alueen ruoka-apuverkostoissa, ja käyttökelpoista ruokaa on joutunut hukkaan senkin vuoksi.
Logistiikkakeskuksessa sykkii lämmin sydän: toiminnan ytimessä osallisuus ja työllisyys
Prikka kiertoon on paitsi kiertotalous- ja kehittämishanke, mitä suuremmassa määrin myös työllisyyden ja osallisuuden hanke. Logistiikkaa ja toimintamallia kehittäessä luodaan samalla kiertotalouden työkokeilu- ja työpaikkoja sekä viitoitetaan alalle johtavia ura- ja työllisyyspolkuja. Tärkein tavoite on auttaa vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia oululaisia, esimerkiksi nuoria, ikääntyneitä, pitkäaikaistyöttömiä ja osatyökykyisiä, pääsemään työhön kiinni.
Parhaillaan keskukseen etsitään työntekijöitä työkokeiluun, -harjoitteluun ja palkkatukityöhön. Kiinnostusta on ollut, ja haastatteluja on jo käynnissä. Yhteisöllistä tekemistä löytyy myös vapaaehtoisille.
Marjo Mettovaara haki logistiikkakeskukseen työkokeiluun, ja toivoo aloittavansa työt heti kun keskus aukeaa.
”Hain työtä, koska työ hävikkiruuan parissa on ennestään tuttua. Työ tuntuu monipuoliselta ja merkitykselliseltä, ja pääsisin olemaan ihmisten parissa”, Mettovaara pohtii.
Prikka kiertoon -kehittämishankkeen toteuttajia ovat valtakunnallisesti toimivan Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön lisäksi Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy, Oulun evankelisluterilainen seurakuntayhtymä, Oulun Diakonissalaitoksen säätiö ja Oulun kaupunki. Hanke toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston työllisyys ja työvoiman liikkuvuus -rahoituksella ja toteuttajien omarahoituksella. Hankkeen taustalla on syksyllä 2020 valmistunut Oulun Prikka -esiselvitys.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö (Diakonissalaitos)
projektipäällikkö Oulussa Katja McQueen-Winberg, katja.mcqueen-winberg@hdl.fi, 050 528 5093
viestintäpäällikkö Jenni Sarolahti, jenni.sarolahti@hdl.fi, 050 372 0828
Oulun kaupunki
Teija Leinonen, teija.leinonen@ouka.fi, 040 586 1689
Oulun Diakonissalaitoksen säätiö (ODL)
Minna Mettovaara, minna.mettovaara@odl.fi, 050 312 5881
Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä
Iina Matikainen, iina.matikainen@evl.fi, 040 665 0790
Jenni SarolahtiViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 372 0828jenni.sarolahti@hdl.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö, siihen kuuluva Rinnekoti ja tytäryritykset Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden elämää. Yhteiskunnallisena yrityksenä Diakonissalaitos laittaa hyvän kiertämään. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autetaan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Vamos Kuopio juhlii 10-vuotista taivaltaan – juhlatilaisuus 23.5.202519.5.2025 08:00:00 EEST | Kutsu
Vamos Kuopio on kymmenen vuoden aikana tukenut tuhansia koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria Pohjois-Savossa. Toiminta on vastannut aina alueen ajankohtaisiin haasteisiin, kuten ilman huoltajaa alaikäisenä Suomeen saapuneiden nuorten tukemiseen vuonna 2015, mielenterveyspalveluiden saatavuusongelmiin, koronapandemian vaikutuksiin sekä yleisesti NEET-nuorten (not in education, employment or training) tarpeisiin.
Paperittomien oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin ei saa heikentää16.5.2025 14:44:41 EEST | Tiedote
Hallitus esittää paperittomien sotepalveluiden kiristämistä. Tavoitteena on tehostaa paperittomien maasta poistumista sekä turvata yleinen järjestys ja turvallisuus. Toinen toistaan seuraavat kiristykset ennestään haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten elämään eivät lisää turvallisuutta, vaan pahimmillaan rikollisuutta. Siksi emme kannata esitystä.
Annareetta Vaara Rinnekotien uudeksi liiketoimintajohtajaksi6.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos on nimittänyt sote-palveluja tuottavan Rinnekodit Oy:n uudeksi liiketoimintajohtajaksi (TtM, EMBA) Annareetta Vaaran. Hän aloittaa tehtävässään 4.8.2025. Vaara on aikaisemmin työskennellyt eri sote-palvelujen tuottajilla, viimeisimpänä Attendo Oy:ssä.
Nuorisotyöttömyys huutaa ratkaisuja! – 10 vuotta täyttävä Vamos Turku tuo nuorille toivoa ja polkuja työelämään5.5.2025 16:49:02 EEST | Kutsu
Tuhannet turkulaisnuoret ovat saaneet suunnan ja toivoa elämäänsä Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalvelun tuella. Turussa Vamos on ollut nuorten vierellä jo kymmenen vuoden ajan – silloin, kun suunta on ollut hukassa, usko itseensä heikko tai elämäntilanne muuten haastava. Tervetuloa juhlistamaan tätä yhteistä matkaa!
Diakonissalaitoksen toimintakertomus – Vuosi 2024 oli vaikuttavan kasvun vuosi28.4.2025 10:17:54 EEST | Tiedote
Vuosi 2024 oli Diakonissalaitokselle poikkeuksellinen kasvun vuosi. Samalla se oli kuluneen strategiakauden viimeinen vuosi. Työ Diakonissalaitoksella kiteytyi neljään painopisteeseen: Rohkea vaikuttaja, valtakunnallinen toimija, yhtenäinen Diakonissalaitos ja tulevaisuuden työyhteisö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme