Tutkijat selvittivät tuberkuloosibakteerin suojautumiskeinoja antibiootteja vastaan
13.9.2021 10:00:00 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote

— Tutkimustulos on tuberkuloosin lääkekehityksen kannalta merkittävä, toteaa tutkimuksen johtaja, tenure track -professori Mataleena Parikka Tampereen yliopistosta.
— Kehitettäviä tuberkuloosilääkkeitä ei pitäisi testata yksisoluisilla bakteereilla, vaan bakteereja suojaavassa biofilmissä kasvavilla bakteereilla, jotka ovat antibiootteja luontaisesti sietäviä, Parikka sanoo.
Tuberkuloosi on Mycobacterium tuberculosis -bakteerin aiheuttama tartuntatauti ja merkittävä maailmanlaajuinen terveysongelma. Puolella miljoonalla M. tuberculosis -bakteeria kantavalla henkilöllä bakteeri on täysin vastustuskykyinen tavallisimmille lääkkeille.
Antibiooteille herkänkin tuberkuloosin lääkehoito kestää aina vähintään kuusi kuukautta. Pitkä antibioottihoito lieventää taudin oireita, mutta taudinaiheuttaja voi silti olla hoidon päättyessä elinkelpoinen ja tarttuva. Pitkä ja teholtaan riittämätön hoito tukee lääkkeille geneettisesti vastustuskykyisten, resistenttien tuberkuloosibakteerikantojen kehittymistä.
Vasta hiljattain on osoitettu, että tuberkuloosibakteereja suojaa lääkkeiden vaikutukselta ja ihmisen immuniteettijärjestelmältä biofilmi, jota bakteeri muodostaa kasvaessaan useamman bakteerin yhteisönä.
Mykobakteerien tuottama selluloosa avainasemassa
Tampereen ja Helsingin yliopistojen ja Oslon yliopistollisen sairaalan tutkijoiden työ osoitti nyt, että tärkeä biofilmirakennetta ja antibiootinsietokykyä ylläpitävä tekijä on mykobakteerien biofilmimatriksiin tuottama selluloosa. Bakteeri erittää selluloosaa hajottavaa entsyymiä, ja entsyymin vähentyminen ”laukaisee” biofilmin muodostumisen.
Tutkimuksessa löydettiin lisäksi merkittäviä eroja taudinaiheutuskykyä ja antibiootinsietokykyä lisäävien tekijöiden kohdalla biofilmeissä kasvavien ja yksisoluisten bakteerien välillä.
Yksi tärkeimmistä eroista liittyi solunjakautumista säätelevien entsyymien määrään; mykobakteerisolut jakautuvat tutkituissa biofilmiyhteisöissä epäsymmetrisesti ja eri nopeudella. Epäsymmetrian tuloksena syntyy ominaisuuksiltaan erilaisia bakteerisoluja – myös persisterisoluja. Persisterisolut ovat lepotilassa olevia bakteereita ja bakteerisoluja, joiden antibiootin sietokyky on tehostunut aineenvaihdunnassa tapahtuneiden muutosten seurauksena.
— Osoitimme, että jo nuoressa mykobakteeribiofilmissä on antibioottia hyvin kestäviä persisterisoluja, jotka säilyvät hengissä normaalisolut tappavan antibioottikäsittelyn aikana, kertoo Mataleena Parikka.
Tutkimusryhmät kehittävät jo lääkehoitoja
— Tutkimusryhmämme kehittävät parhaillaan näihin suojamekanismeihin kohdentuvia lääkehoitoja, joiden tarkoituksena on tehdä mykobakteerit herkiksi tavanomaisille tuberkuloosiantibiooteille. Näillä täysin uudentyyppisillä hoitomuodoilla voidaan lyhentää ja tehostaa tuberkuloosin lääkehoitoja, ja siten myös estää geneettisen lääkeresistenssin yleistymistä, Parikka toteaa.
Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, Sigrid Juséliuksen säätiö, Jane ja Aatos Erkon säätiö ja Tampereen tuberkuloosisäätiö.
Kirsi Savijoki, Henna Myllymäki, Hanna Luukinen, Lauri Paulamäki, Leena-Maija Vanha-Aho, Aleksandra Svorjova, Ilkka Miettinen, Adyary Fallarero, Teemu O Ihalainen, Jari Yli-Kauhaluoma, Tuula A Nyman, Mataleena Parikka. Surface-shaving proteomics of Mycobacterium marinum identifies biofilm subtype-specific changes affecting virulence, tolerance, and persistence. mSystems 2021 Jun 29;6(3):e0050021.
http://doi.org/10.1128/mSystems.00500-21
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tenure track -professori Mataleena Parikka,
mataleena.parikka@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Kiertotalous voi jäädä viherpesuksi rakentamisessa – väitöstutkimus paljastaa sääntelyn pullonkaulat3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Rakennetun ympäristön kiertotalouden tavoitteet ovat kunnianhimoisia, mutta nykyinen sääntely ja paikalliset toimintamallit eivät tue riittävästi innovaatioita. Tuomo Joensuun väitöstutkimus Tampereen yliopistosta osoittaa, että kiertotalouteen siirtyminen vaatii merkittäviä uudistuksia rakentamisen ohjauksessa, ympäristövaikutusten arvioinnissa ja kaupunkikehityksen käytännöissä.
Työkoneen kuljettajasta valvojaksi – MIXER-hanke kehittää ihmisen ja koneen välistä vuorovaikutusta1.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston tutkijat selvittävät yhdessä tutkimus- ja yrityskumppaneiden kanssa, miten liikkuvat työkoneet ja niiden kuljettajat työskentelevät yhdessä lähitulevaisuudessa. Työkoneiden nopea automaatiokehitys edellyttää uudenlaisia ratkaisuja ihmisen ja koneen väliseen vuorovaikutukseen.
Uutuusteos syventää ymmärrystä huono-osaisuudesta ja hyvinvoinnin edellytyksistä Suomessa31.8.2026 13:25:48 EEST | Tiedote
Tuore kokoomateos Huono-osaisin Suomi osoittaa, että vaikka Suomi on edelleen yksi maailman tasa-arvoisimmista maista ja yhteiskunta mahdollisti huono-osaisille koronapandemian aikana suhteellisen hyvän selviytymisen, erot koko väestöön suhteutettuina ovat säilyneet ja osin kasvaneetkin viime vuosina.
Uusi lääkeyhdistelmä tehosti keuhkosyövän hoitoa prekliinisissä tutkimusmalleissa24.8.2026 10:15:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoitti, että HER3-DXd-lääkeaineen yhdistäminen olaparibiin tehostaa merkittävästi keuhkosyövän hoitovastetta. Yhdistelmä aiheuttaa korjaamattomia DNA-vaurioita syöpäsoluissa ja aktivoi samalla elimistön omaa immuunipuolustusta.
Kutsu medialle: Tampereen yliopiston lukuvuoden avajaiset 2. syyskuuta 202624.8.2026 09:00:00 EEST | Kutsu
Tampereen yliopiston lukuvuoden 2026–2027 avajaisia juhlistetaan keskiviikkona 2.9.2026 keskustakampuksen Päätalon juhlasalissa. Tervetuloa seuraamaan avajaisjuhlaa!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
