Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yli 73 prosenttia yrityksistä uskoo viennin kasvuun ensi vuonna – osaajapula myös viennin esteenä

Peräti reilu 73 prosenttia kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan vuonna 2022 jonkin verran tai merkittävästi. Lisäksi 63 prosenttia arvioi viennin kasvavan jonkin verran tai merkittävästi jo vuoden 2021 lopulla verrattuna alkuvuoteen. Yli 64 prosenttia kertoo vientinsä jo kasvaneen tämän vuoden aikana viime vuoteen verrattuna.
”Hyvä uutinen on, että monet yritykset ovat onnistuneet ylläpitämään kansainvälistä kauppaa sekä kasvattamaan vientiään koronasta ja matkustusrajoituksista huolimatta. Toivottavasti matkailun avautuminen tuo suomalaisille yrityksille uusia asiakkaita ja tilauksia. Talouden kasvu on monissa maissa nyt vahvaa, joten mahdollisuuksia on. Myös suomalaiselle osaamiselle ja teknologialle on maailmalla kovaa kysyntää, kun globaaleja haasteita ratkotaan”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka.
Kauppakamarien vientijohtajakysely tehtiin 21-23.9. ja siihen vastasi 120 vientiyrityksen johtajaa. Kyselyyn vastanneista yrityksistä lähes 70 prosenttia työllistää yli 50 henkeä, 37 prosenttia yli 250 henkeä. Vastanneiden yritysten päämarkkina-alue on Eurooppa.
Suurimpina viennin esteinä logistiikkaan ja hankintoihin liittyvät häiriöt
Suurimmiksi viennin esteiksi vientijohtajat arvioivat logistiikkaan ja hankintoihin liittyvät häiriöt. Peräti 84 prosenttia mainitsi kuljetushäiriöiden, vähentyneiden reittien ja konttipulan haittaavan vientiä. Lähes 82 prosenttia arvioi hankinta- ja tuotantoketjuhaasteiden, kuten komponentti- tai raaka-ainepulan aiheuttavan viennille ongelmia.
“Kuljetusten ongelmat ja konttipula nostavat yritysten kustannuksia merkittävästi. Suomen syrjäinen sijainti luo jo lähtökohtaisesti monille yritykselle korkeampaa kustannustasoa verrattuna kilpaileviin yrityksiin. Yritysten kustannustaakkaa ei voi enää kansallisilla toimilla kasvattaa. Tarvitaan palkkamalttia sekä järkevää ei-kustannuksia lisäävää sääntelyä, jotta suomalaisten yritysten kilpailukyky maailmankaupan elpyessä ei heikkene”, Toivakka sanoo.
Vientijohtajat näkivät työtekijöiden liikkuvuuteen liittyvien rajoitusten, kuten esimerkiksi matkustusrajoitusten, haittaavan edelleen vientiä. Yli 80 prosenttia yrityksistä koki rajoitusten aiheuttavan jonkin verran tai paljon ongelmia. Toivakka korostaa, että kasvua on haettava maailmalta.
“On välttämätöntä, että suomalainen toimintaympäristö kannustaa uusia pk-yrityksiä kansainvälistymään ja kasvamaan. Suomessa ei voi kasvaa suureksi, koska olemme pieni markkina. Suomi tarvitsee lisää vientiä ja kansainvälisiä, kasvavia yrityksiä”, Toivakka sanoo.
Osaajapula rajoittaa myös vientiä
Osaajien saatavuus on myös vientiyritysten haasteena. Peräti 72 prosenttia vastaajista kokee osaajien saatavuudessa olevan jonkin verran tai paljon ongelmia.
”Huolestuttavaa on, että osaajapula heijastuu myös Suomen vientiin. Esimerkiksi helpottamalla työperäistä maahanmuuttoa ja laittamalla lupaprosessit kilpailukykyiseksi muihin maihin verrattuna voimme varmistaa, että emme jää jälkeen maailman avautuessa”, Toivakka sanoo.
Toivakka sanookin, että työvoimapulaan tarvitaan kestäviä ratkaisuja heti.
”Yritykset toivovat muun muassa ulkomaisten työntekijöiden maahantulon helpottamista, saatavuusharkinnasta luopumista ja prosessien järkevöittämistä niin, että osaajat ja heidän perheensä pääsevät integroitumaan Suomeen”, Toivakka sanoo.
Liite:
Kyselyn taustatiedot ja tulokset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lenita ToivakkaKeskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja, ICC:n maajohtaja
Puh:050 4646 552lenita.toivakka@chamber.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Pääekonomisti: Vaisu päätös haasteelliselle talousvuodelle14.2.2025 09:28:46 EET | Tiedote
Koko viime vuoden ajan ekonomistiennusteissa kerrottiin talouden kasvun vauhdittuvan vuoden loppua kohti. Sellaista ei valitettavasti näytä tapahtuneen, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Kauppakamarit: Kuntatalous kuntoon – Kasvua yhteistyöllä yritysten kanssa12.2.2025 06:58:00 EET | Tiedote
Jatkuvat veronkorotukset eivät ole ratkaisu kuntien taloushaasteisiin. Sen sijaan tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, jotka mahdollistavat tehokkaan rahankäytön ja vahvistavat kuntien elinvoimaa pitkällä aikavälillä, toteaa Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Johanna Sipola.
Keskuskauppakamari: Intialla on edellytykset kasvaa kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi – Suomen ja Intian kauppasuhteissa merkittävää kasvupotentiaalia31.1.2025 10:24:07 EET | Tiedote
Suomen ja Intian välinen kauppa sekä investoinnit ovat jo nyt myönteisellä tasolla, mutta Keskuskauppakamarin mukaan potentiaali on vieläkin suurempi. Intian talous kasvaa vakaasti 6–7 prosentin vuosivauhtia ja sillä on edellytykset nousta maailman kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi.
Keskuskauppakamari hallitukselle: Veroreformista ja Kanadan pisteytysmallista vetoapua talouden suunnan kääntämiselle30.1.2025 09:15:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin Kilpailukykyä Suomelle -julkaisu on kokonaisesitys Suomen hallitukselle kasvu-uudistuksiksi toteutettavaksi kevään puoliväliriihessä. Ohjelma kokoaa yhteen Suomen keskeisimmät kilpailukykyä parantavat esitykset, joilla on myös nopeita vaikutuksia Suomen suunnan kääntämiseksi uuteen, kestävään kasvuun. Ohjelman uudistusten toivotaan otettavan mukaan myös Risto Murron työryhmän esitykseen. Keskuskauppakamarin mukaan investointien kotiuttaminen vaatii Suomelta kilpailuetua ja kilpailukykyinen toimintaympäristö on vietävä niin pitkälle, että kilpailukyvyn osa-alueet muodostavat Suomelle kilpailuetua suhteessa verrokkimaihin.
Kauppakamarikysely: Yritykset odottavat hallitukselta puoliväliriihessä uusia kasvua vauhdittavia päätöksiä29.1.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Kauppakamarien alkuvuonna tehdyn talouskyselyn perusteella yritykset odottavat hallitukselta puoliväliriihessä huhtikuussa uusia kasvua vauhdittavia päätöksiä. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 79 prosenttia piti erityisen tärkeänä sitä, että verotuksen rakennetta muutetaan kasvuhakuisemmaksi. Työmarkkinoiden vapauttamista piti tärkeänä 53,2 prosenttia vastaajista ja 40,2 prosenttia nosti esiin osaavan työvoiman varmistamisen merkityksen. Yritykset saivat valita kolme tärkeintä osa-aluetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme