HUS

Elävien luovuttajien munuaisensiirrot ovat lisääntyneet koronapandemiasta huolimatta

Jaa
Maaliskuussa 2019 voimaantullut lakimuutos mahdollistaa munuaisensiirrot elävältä luovuttajalta, joka voi olla ystävä tai anonyymi henkilö. Ensimmäinen munuaisensiirto anonyymiltä elävältä luovuttajalta tehtiin HUSissa viime vuonna.

Vuoden 2021 aikana Suomessa on tehty 36 elävän luovuttajan munuaisensiirtoa. Yhteensä Suomessa on tehty jo yli 600 elävän luovuttajan munuaisensiirtoa. 

Anonyymissa luovutuksessa henkilö luovuttaa munuaisen tuntemattoman henkilön hyväksi. Lakimuutoksen myötä Suomi osallistuu  pohjoismaisen yhteistyöelimen Scandia Transplant Kidney Exchange Program STEP -munuaisenvaihtojärjestelmään, jossa voidaan etsiä elävän luovuttajan munuaista sellaisille potilaille, joille oma läheinen ei sovi luovuttajaksi, ja joille on usein vaikea löytää sopivaa munuaissiirrettä.

”Elävän luovuttajan munuaisensiirto on paras vaikean munuaisten vajaatoiminnan hoitovaihtoehto, sillä se parantaa eliniän ennustetta, elämänlaatua, sekä säästää merkittävästi yhteiskunnan kustannuksia verrattuna dialyysihoitoon. Munuaisenluovutus on terveelle vapaaehtoiselle turvallinen toimenpide, ja luovuttaja on lain mukaan elinikäisesti erikoissairaanhoidon seurannassa”, toteaa osastonylilääkäri Ilkka Helanterä Elinsiirto- ja maksakirurgian yksiköstä. 

“Lasten elinsiirroissa luovuttaja on yleensä aivokuollut aikuinen. Munuaissiirroissa luovuttajana voi myös toimia toinen vanhemmista tai muu lähiomainen. Omaisluovutusten osuus on ollut viime vuosina noin 50 %. Tänä vuonna tehdään noin kymmenen munuaisensiirtoa elävältä luovuttajalta lapsipotilaalle, kertoo osastonylilääkäri Timo Jahnukainen Uudesta lastensairaalasta. 

Munuaisensiirtojen ennuste on erittäin hyvä. Seurannassa on potilaita, jotka ovat saaneet elinsiirron 1970-luvulla, pisimpään toiminut munuaissiirre on toiminut jo yli 50 vuotta. Noin 450 potilasta odottaa munuaissiirrettä. Useita potilaita kuolee kuitenkin yhä vuosittain siirtoa odottaessaan. 

Kaikki elinsiirrot Suomessa on keskitetty HUSiin, jossa työskentelee kaksi kansallista koordinaattoria, jotka koordinoivat elävien luovuttajien siirtoja. 

Elinsiirtoviikkoa vietetään tänä vuonna 4.-9.10.2021.  

Lisätiedot:  

HUS Vatsakeskus, Elinsiirto- ja maksakirurgian yksikkö 
Ylilääkäri Arno Nordin, p. 050 427 0242, arno.nordin@hus.fi 
Osastonylilääkäri Ilkka Helanterä, p. 050 427 9526, ilkka.helantera@hus.fi 
Osastonylilääkäri Marko Lempinen, p. 050 427 9526, marko.lempinen@hus.fi 

HUS Lasten ja nuorten sairaudetUusi lastensairaala 
Osastonylilääkäri Timo Jahnukainen, p. 050 427 0932timo.jahnukainen@hus.fi 

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 17 november13.11.2025 15:10:32 EET | Pressmeddelande

Sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 17 november 2025 för att besluta om förslaget till HUS-sammanslutningens budget för 2026. Sammanslutningens stämma som är sammanslutningens högsta beslutande organ fattar det slutliga beslutet om budgeten för 2026 den 18 december 2025. Sammanslutningens styrelse behandlar också den långsiktiga planen för HUS fastigheter och verksamhetslokaler. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. Sammanslutningens stämma är HUS högsta beslutande organ. Sammanslutningens stämma godkänner HUS budget, bokslut och strategi. Medlemmar i den är fem stämmorepresentanter som har utsetts av Nylands välfärdsområden och Helsingfors stad. Sammanslutningens stämma sammanträder minst två gånger per år. HUS medietjänst betj

HUSin yhtymähallitus kokoontuu 17.11.13.11.2025 15:10:32 EET | Tiedote

Yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 17.11.2025 päättämään HUS-yhtymän vuoden 2026 talousarvioesityksestä. Yhtymän ylintä päätösvaltaa käyttävä yhtymäkokous tekee vuoden 2026 talousarviosta lopullisen päätöksen 18.12.2025. Yhtymähallitus käsittelee myös HUSin kiinteistöjen ja toimitilojen pitkän aikavälin suunnitelmaa. Kokouksen esityslistan voi lukea täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Yhtymäkokous on HUSin ylintä päätösvaltaa käyttävä elin. Yhtymäkokous hyväksyy HUSin talousarvion, tilinpäätöksen ja strategian. Sen jäseniä ovat Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin nimeämät viisi yhtymäkokousedustajaa. Yhtymäkokous kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye