Espoo haluaa jatkossakin olla Euroopan kestävin kaupunki
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 11.10.2021 esittää Espoo-tarinaa eli kaupungin strategiaa valtuustolle päätettäväksi. Espoon valtuustoryhmät olivat tavoitteista yksimielisiä perussuomalaisia lukuun ottamatta.
Espoo haluaa jatkossakin olla Euroopan taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti kestävin kaupunki.
Taloudelliseen kestävyyteen ja tasapainoon edetään päämäärätietoisesti toteuttaen Taloudellisesti kestävä Espoo-ohjelmaa. Nyt vauhdikkaasti etenevä sote-uudistus tuo omat haasteensa Espoon taloudelliseen tilanteeseen.
”Espoon talous on kyllä vahva, mutta roolimme koko Suomen kuntapalvelujen rahoittajana on kasvanut miljardiluokkaan ja muodostunut kasvukaupungille kohtuuttomaksi,” toteaa kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.
Erityisesti tulevana vuonna 2022 on panostettava koronasta toipumiseen ja varmistettava lasten ja nuorten hyvinvointi. Hoitojonoja puretaan kaikkia vaihtoehtoja käyttäen. Erityisesti mielenterveysongelmat ovat koronan myötä korostuneet ja tilanteeseen on etsittävä ratkaisuja.
Hiilineutraalius 2030 -tavoitteen lisäksi keskeisiksi tavoitteiksi on nostettu luonnon monimuotoisuus sekä kestävät kaupunkiratkaisut niin rakentamisessa kuin liikenteessä. Espoo haluaa mahdollistaa asukkailleen kestävät arjen valinnat. Laadimme tiekartan luonnon monimuotoisuuden elpymiseksi ja kokonaisheikentymättömyyden saavuttamiseksi vuoteen 2035 mennessä.
Espoo on jatkossakin Suomen johtava oppimiskaupunki, ja oppimistulokset ovat Suomen parhaat sekä perusopetuksessa että toisen asteen koulutuksessa. Säilytämme Espoon perusopetuksen lisätunnit vähintään nykytasolla.
Espoo profiloituu Pohjoismaiden parhaana startup-yrittäjyyden ja kasvuyritysten sijaintikaupunkina, jota tukemaan kehitämme kasvuyritys-kampuksen yhdessä kumppaneiden kanssa.
Espoo-tarinassa korostetaan, että jokainen Espoossa asuva on espoolainen. Meillä on nollatoleranssi rasismiin.
Espoo kasvaa vauhdikkaasti. Rakentamisen tulee olla kasvun kanssa tasapainossa ja vastata asukkaiden tarpeisiin. Espoossa tarvitaan monimuotoista asumista kerrostaloista pientaloihin. Valtuustokauden aikana kohdistetaan riittävät asemakaavoitusresurssit pientaloalueisiin Espoon pohjois- ja keskiosin yleiskaava-alueella. Tiiviitä pientaloalueita toteutetaan yhteistyöhankkeina kestävän kehityksen kansainvälisinä esimerkkialueina.
Poikkihallinnolliset kehitysohjelmat saavat jatkoa
Aikaisemmilta valtuustokausilta tutut poikkihallinnolliset kehitysohjelmat saavat jatkoa. Niissä poliitikot ja viranhaltijat etsivät yhdessä ja yli toimialarajojen ratkaisuja valtuustokauden tärkeimpiin haasteisiin. Tällä valtuustokaudella ohjelmat keskittyvät erityisesti kestävään kehitykseen, hyvinvointiin, elinvoimaan ja yhteisöllisiin tapahtumiin.
”Ohjelmat mahdollistavat myös uudella tavalla hyvän yhteistyön asukkaiden, yhdistysten ja yritysten kanssa.", kaupunginjohtaja Mäkelä sanoo.
Espoo-tarinaa on valmisteltu laajasti osallistaen
Espoo-tarinaa eli kaupungin strategiaa vuosille 2021–2025 on valmisteltu pitkäjänteisesti ja tiiviissä yhteistyössä espoolaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden kesken. Espoo-tarina on valtuustoryhmien neuvottelukierrosten jälkeen käsiteltävänä valtuustossa 25.10.2021.
Valmistelun aikana kuntalaiset pääsivät osallistumaan valmisteluun muun muassa vastaamalla kahteen Mun Espoo -kyselyyn. Kyselyihin saatiin yhteensä yli 10 000 vastausta ja 70 000 karttamerkintää. Näiden lisäksi asukas- ja vähemmistöryhmille järjestettiin useampi tilaisuus Espoo-tarinan valmisteluun liittyen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka MäkeläKaupunginjohtaja - stadsdirektör - Mayor
Puh:+358 46 877 3953jukka.makela@espoo.fihttps://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Organisaatio_ja_yhteystiedot/Kaupunginjohtaja/Kaupunginjohtajan_blogiTietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kaupunginhallitus: Vuoden 2023 kolmas osavuosikatsaus4.12.2023 16:39:20 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2023 kolmannen osavuosikatsauksen sekä tulostavoitteiden toteutumatiedot.
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti vuokrata NCC:lle kaksi toimistotonttia4.12.2023 15:32:12 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti vuokrata NCC Property Development Oy:lle toimistotontit Kiviruukista ja Leppävaarasta sekä Espoon Asunnot Oy:lle asuinkerrostalotontin Finnoonkalliosta.
Espoon Itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa Espoo Metro Areenalla esiintyvät Diandra ja Elastinen4.12.2023 14:31:47 EET | Tiedote
Espoon kaupunki kutsuu kaupunkilaiset keskiviikkona 6.12.2023 Itsenäisyyspäivän juhlakonserttiin, joka välittää yhteisöllisyyden ja musiikin riemua. Jo 24. kerran järjestettävää konserttia voi tulla seuraamaan paikan päälle Espoo Metro Areenalle tai juhlan tunnelmasta voi nauttia kotioloissa suoran lähetyksen välityksellä.
Liikuntalautakunta antoi lausunnon Tapiolan monitoimihallin peruskorjauksen ja mahdollisen laajennuksen aikataulusta30.11.2023 19:19:00 EET | Tiedote
Espoon liikuntalautakunta käsitteli kokouksessaan 30.11.2023 Liikunnan ja urheilun tulosyksikön investointiohjelman tarpeita, Espoonlahden uimahallin uudisrakennuksen hankesuunnitelmaa sekä hyväksyi talousarvion ja osavuosikatsauksen.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 29.11.202329.11.2023 19:13:42 EET | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi esiopetuspaikan osoittamisperusteiden ja painotetun opetuksen sekä montessoriopetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttamisen. Lautakunta päätti myös muun muassa, että Kivimiehen koulun englanninkielinen käyttönimi on Kivimies International School. Lautakunta jätti pöydälle Sunan koulun opetuksen järjestämisen peruskorjauksen ja laajennuksen aikana. Lautakunta edellyttää, että valmistellaan toimenpide-ehdotuksia yhtenäisen toiminnan jatkamisen mahdollisuuksista muun muassa kuorotoiminnan osalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme