HUS

Elinluovutus verenkierron pysähtymisen jälkeen -toiminta on käynnistynyt Suomessa

Jaa
Aivokuolleiden elinluovuttajien määrä ei riitä kattamaan tarvittavien elinsiirteiden määrää. Useissa maissa on otettu käyttöön elinluovutus verenkierron pysähtymisen ja kuoleman toteamisen jälkeen eli Donation After Circulatory Determination of Death (DCDD) -toiminta. Nyt DCDD-toiminta on käynnistynyt myös Suomessa. Toimintaa on valmisteltu HUSissa vuoden 2019 alusta.

Toiminta on aloitettu Suomessa kymmenen elinluovuttajan pilotoinnilla. Pilotointivaiheessa tehdään vain munuaisensiirtoja.  

“Elinluovutus verenkierron pysähtymisen jälkeen voi tulla kyseeseen, jos vaikeasta aivovauriosta kärsivällä potilaalla ei ole paranemisedellytyksiä, mutta tila ei etene aivokuolemaan. Tällöin luovutaan tehohoidosta, jossa ei ole toivoa paranemisesta ja siirrytään hyvään loppuvaiheen saattohoitoon ja taataan potilaalle arvokas kuolema. Tällainen potilas voi olla elinluovuttaja verenkierron pysähtymisen jälkeen, mikäli hän ei ole elinaikanaan vastustanut elinluovutusta”, valtakunnallinen elinluovutuskoordinaattori Anna-Maria Koivusalo kertoo. 

DCDD-toimintaa tukemaan on perustettu kansallinen työryhmä, jonka selvitysten mukaan tämä on eettisesti perusteltua eikä lainsäädännöllisiä esteitä ole. ”Jatkossa kun toiminta vakiintuu, voimme mahdollisesti siirtää munuaisten lisäksi myös muita elimiä”, osastonylilääkäri Marko Lempinen sanoo. 

DCDD-toiminta lisää elinluovuttajien määrää 

Yhä useampi potilas odottaa elinsiirtoa. Mitä enemmän luovuttajia on, sitä enemmän siirtoja voidaan tehdä. Munuaissiirtoa odottaa tällä hetkellä yli 450 henkilöä ja dialyysihoidoissa on yli 2000 henkilöä. Kaikki potilaat, jotka ovat dialyysissä eivät kuitenkaan sovellu munuaissiirtoon.  
 
”Elinluovutus aivokuoleman jälkeen on ensisijainen vaihtoehto siirrettävien elinten saamiseksi. DCDD-toiminnalla voidaan kuitenkin lisätä kuolleiden luovuttajien määrää”, Lempinen toteaa. 

Muissa maissa vuosittainen DCDD-luovuttajien osuus on noin 20-55 prosenttia kaikista kuolleista elinluovuttajista. 

“Yhteiskunnan kannalta pienikin elinsiirtojen lisääminen tuo merkittävää säästöä dialyysikustannusten vähenemisenä, puhumattakaan siitä, mitä se merkitsee potilaille, jotka pääsevät eroon kolmesti viikossa tehtävistä 4 tunnin dialyysihoidoista tai kuolemaan johtavasta sairaudesta”, ylilääkäri Arno Nordin sanoo.  
 

Kaikki Suomen elinsiirrot on valtakunnallisesti keskitetty HUSiin 
 
Lisätiedot: 
HUS Vatsakeskus, Elinsiirto- ja maksakirurgian yksikkö
ylilääkäri, dosentti Arno Nordin, p. 050 427 0242, arno.nordin@hus.fi
osastonylilääkäri, dosentti Marko Lempinen, p. 050 427 0437, marko.lempinen@hus.fi

 
HYKS tulosalueen johto
v
altakunnallinen elinluovutuskoordinaattori, dosentti Anna-Maria Koivusalo
p. 040 587 0050
anna-maria.koivusalo@hus.fi 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 17 november13.11.2025 15:10:32 EET | Pressmeddelande

Sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 17 november 2025 för att besluta om förslaget till HUS-sammanslutningens budget för 2026. Sammanslutningens stämma som är sammanslutningens högsta beslutande organ fattar det slutliga beslutet om budgeten för 2026 den 18 december 2025. Sammanslutningens styrelse behandlar också den långsiktiga planen för HUS fastigheter och verksamhetslokaler. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. Sammanslutningens stämma är HUS högsta beslutande organ. Sammanslutningens stämma godkänner HUS budget, bokslut och strategi. Medlemmar i den är fem stämmorepresentanter som har utsetts av Nylands välfärdsområden och Helsingfors stad. Sammanslutningens stämma sammanträder minst två gånger per år. HUS medietjänst betj

HUSin yhtymähallitus kokoontuu 17.11.13.11.2025 15:10:32 EET | Tiedote

Yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 17.11.2025 päättämään HUS-yhtymän vuoden 2026 talousarvioesityksestä. Yhtymän ylintä päätösvaltaa käyttävä yhtymäkokous tekee vuoden 2026 talousarviosta lopullisen päätöksen 18.12.2025. Yhtymähallitus käsittelee myös HUSin kiinteistöjen ja toimitilojen pitkän aikavälin suunnitelmaa. Kokouksen esityslistan voi lukea täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Yhtymäkokous on HUSin ylintä päätösvaltaa käyttävä elin. Yhtymäkokous hyväksyy HUSin talousarvion, tilinpäätöksen ja strategian. Sen jäseniä ovat Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin nimeämät viisi yhtymäkokousedustajaa. Yhtymäkokous kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye