Pirkanmaa ottaa ilmastoloikkaa: ELY-keskus satsaa yhä enemmän kiertotalouteen ja vähähiilisyyteen

Energiamurros ja tuulivoiman kasvava suosio näkyivät vuonna 2021 ELY-keskuksen työssä. Tuulivoimakuljetusten kasvu lisäsi selvästi muun muassa erikoiskuljetuslupien hakemusmäärää. Luvat myönnetään keskitetysti koko Manner-Suomen osalta Pirkanmaan ELY-keskuksessa. Pirkanmaallakin käynnistyi useita tuulivoimahankkeita, joissa ELY-keskus huolehtii ympäristövaikutusten arviointimenettelyn järjestämisestä.
Vähähiilinen energia kiinnosti myös kotitalouksia. Pirkanmaan ELY-keskuksen myöntämää avustusta öljylämmityksen vaihtajille on haettu lähes 19 000 suomalaisen pientalon lämmitysremonttiin. Pelkästään Pirkanmaalle avustusta myönnettiin viime vuonna yli 800 kotitaloudelle yhteensä noin 3,2 miljoonaa euroa.
Lisäksi ELY-keskus teetti maakunnan laajan energiaselvityksen sekä rahoitti energiaan liittyviä selvityksiä ja investointeja.
Yritysavustuksissa painottui yhä enemmän vähähiilinen liiketoiminta
ELY-keskus tukee yritysten kehittymistä eri tavoin ja monissa rahoitusvaihtoehdoissa painotetaan vähähiilisen liiketoiminnan edistämistä. Vähähiilisten hankkeiden määrä kasvaa koko ajan.
Esimerkiksi pirkanmaalaisille yrityksille viime vuonna myönnetyistä kehittämisavustuksista jo 77 % eli yhteensä 10 miljoonaa euroaliittyi vähähiilisyyttä edistäviin tavoitteisiin. Vuonna 2020 niiden osuus oli reilu 56 % prosenttia rahoitetuista kehittämisavustuksista.
Ilmasto- ja ympäristöasiat näkyvät yhä vahvemmin myös maaseuturahastosta myönnettävissä avustuksissa. Viime vuonna avustusta myönnettiin Pirkanmaalla esimerkiksi koulutushankkeelle, jossa lisätään metsänomistajien osaamista suometsän hoitomenetelmiin ja ilmastoviisaan kyläverkoston kehittämiseen yhteensä 433 000 euroa.
Pirkanmaa on kiertotalouden vahva valtakunnallinen vaikuttaja
Pirkanmaan ELY-keskuksen vankka valtakunnallinen rooli kiertotalouden edistäjänä vahvistui entisestään. Jätelain uudistumisen myötä ELY-keskuksen tehtävät jätehuollon tuottajavastuun parissa laajenivat muun muassa kansainvälisen etäkaupan valvontaan. Osana kansallista kiertotalousohjelmaa Pirkanmaalla toteutettiin pilotti, jossa kehitettiin viranomaisten yhteistyötä kiertotaloushankkeissa erityisesti asiakkaiden ja yritysten näkökulmat huomioiden. Tuloksia tullaan hyödyntämään koko maassa.
Käytännön esimerkki eri viranomaisten kiertotalousyhteistyöstä nähtiin valtatie 3:lla Hämeenkyrönväylän liikennehankkeessa, josta vapautunutta puhdasta maa-ainesta hyödynnettiin Ylöjärvellä Haverin vanhan kultakaivoksen kaivannaisjätealueen kunnostamisessa. ELY-keskuksen erillisessä viime kesän remixer-urakassa asfaltoitiin uusiopäällystemenetelmällä Pirkanmaan teitä yhteensä 140 kilometriä.
Lue tarkemmin ELY-keskuksen työstä Pirkanmaan hyväksi vuonna 2021
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
ELY-keskus kokonaisuutena sekä liikenne ja infrastruktuuri: ylijohtaja Juha Sammallahti, puhelin 0295 036 210
Elinkeinot, työvoima ja osaaminen: johtaja Mika Sievi-Korte, puhelin 0295 036 068
Ympäristö ja luonnonvarat: johtaja Mari Rajala, puhelin 0295 036 373
Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Sinilevää nyt normaalia vähemmän Pirkanmaalla - leväseuranta loppuu ensi viikolla21.9.2023 10:02:37 EEST | Tiedote
Sinilevää näkyi neljällä järvellä Pirkanmaalla tällä viikolla. Levää on nyt ajankohtaan nähden normaalia vähemmän. Valtakunnallinen sinileväseuranta päättyy ensi viikolla.
Sinilevähavaintojen määrä kasvoi hieman Pirkanmaalla14.9.2023 10:33:42 EEST | Tiedote
Sinilevää havaittiin tällä viikolla kahdeksalla havaintopaikalla Pirkanmaan viranomaisseurannassa. Ajankohtaan nähden havaintojen määrä ei ole kuitenkaan tavaton. Lämmin syyskuun alku on edesauttanut leväkukintojen muodostumisessa.
Sinilevää näkyy nyt keskimääräistä vähemmän Pirkanmaalla - myös järvivedet lämpimämpiä7.9.2023 10:26:41 EEST | Tiedote
Sinilevähavaintoja tehtiin tällä viikolla kuudella järvellä Pirkanmaalla viranomaisseurannassa. Sinilevää on nyt ajankohtaan nähden keskimääräistä vähemmän. Myös järvivedet ovat hieman keskimääräistä lämpimämpiä.
Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin kahden viikon ajan5.9.2023 10:45:00 EEST | Tiedote
Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä viikoilla 37 ja 38 tunnelin puolivuotishuolto. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illoista varhaisiin perjantaiaamuihin. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.
Ruskonkehä (maantie 309) poikki siltatöiden vuoksi syyskuun puolivälissä – viikonlopuksi voimaan kiertoreitti ja muutos Nyssen bussiliikenteeseen5.9.2023 09:50:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii viikon 37 lopulla Tampereen Myllyojassa Hupakankorven putkisillan ja purkaa tarpeettoman Raution alikulkukäytävän. Siltatöiden ajaksi Ruskonkehän liikenne ohjataan kiertoreiteille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme