Vaasa kuudenneksi yrittäjäystävällisin kunta Suomessa
21.2.2022 09:32:58 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasa sijoittui kokonaisvaikutelmaltaan kaikkien kuntien vertailussa kuudenneksi, mutta yli 50 000 asukkaan kaupungeista kolmanneksi. Kaupungin imagoon yritysnäkökulmasta liittyvistä yksittäisistä teemoista korkealle nousivat esimerkiksi kunnan markkinointi, kunnan ja yritysten välinen yhteistyö, innovaatioiden tukeminen sekä elinvoimaisuuden vahvistaminen.
Vaasa sijoittui jopa 13 eri kohdassa viiden parhaan kunnan joukkoon. Arvioitaessa työvoiman saatavuutta, yrityksille tiedottamista sekä keskuksen kaupallisia palveluita Vaasa ylsi kymmenen parhaan joukkoon.
Vastaajia pyydettiin antamaan arvionsa niiden kuntien osalta, joissa heillä on liiketoimintaa. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 727 vastaajaa Suomen 36 suurimmasta kunnasta tai kaupungista.
– Tulosten perusteella voidaan sanoa, että mitä tiiviimpi yhteys yrityksellä on Vaasan kaupunkiin, sitä myönteisemmin sitä arvioidaan. Kriittisimpiä ovat ne yritykset, jotka eivät ole lainkaan tekemisissä Vaasan kaupungin kanssa yritykseensä liittyvissä asioissa, Taloustutkimuksen Senior Insight Manager Timo Myllymäki selittää.
Valtakunnan kärkitasolla
Väittämissä myönteisimmin Vaasaa arvioitiin yrittäjämyönteisyydessä ja elinvoimaisuuden vahvistamisessa. Suurimpina kehityskohteina nähtiin kaupungin liikenteellinen sijainti ja yhteydet sekä kuntien välinen yhteistyö. Vaasan tulos on keskimääräistä kuntaa/kaupunkia parempi kaikissa muissa väittämissä paitsi liikenteellinen sijainti ja yhteydet.
– On hienoa nähdä, että pitkäjänteinen kehitystyö yrittäjyyden helpottamiseksi tuottaa tulosta. Tavoitteenamme on Vaasa, jossa yrittäminen olisi helppoa ja yrittäjien arki sujuvaa. Kokoonnumme säännöllisesti Vaasan Yrittäjien edustajien kanssa keskustelemaan ja asetamme yhdessä vuosikohtaiset tavoitteet. Näiden tutkimustulosten avulla myös pystymme paremmin pureutumaan ja kohdistamaan toimenpiteitä niihin asioihin, joissa toivotaan erityisesti parannuksia, sanoo Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry.
Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK on Vaasan seudun kuntien omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka pääomistaja on Vaasan kaupunki. VASEKin päätehtäviä ovat yrityspalvelujen tuottaminen, elinkeinoihin ja yrittämiseen liittyvät kehityshankkeet sekä seudun markkinointi. VASEKilta saa maksutonta neuvontaa ja tukea yrityksen kaikissa elinkaaren vaiheissa.
– Kuntien elinkeinoyhtiönä haluamme edistää yritysten ja yrittäjien yhteistyötä kuntasektorin kanssa. Siksi teimme aloitteen tämän tutkimuksen hankkimiseksi, joka laajan sisältönsä kautta toimii ajankohtaisena mittarina asioiden sujuvuudesta yritysten näkökulmasta ja antaa hyvän pohjan kehitystoimien suuntaamiselle jatkossa. Tulokset osoittavat Vaasan osalta hienoa kehitystä viime vuosien aikana ja nyt olemme jo aivan valtakunnan kärkitasolla, VASEKin toimitusjohtaja Stefan Råback toteaa.
Kuntabarometrikysely auki yrittäjille
Taloustutkimuksen toteuttama Kuntien imago 2021 -kysely on suunnattu yrityspäättäjille ja tutkimuksen tuloksiin voit tutustua tarkemmin täällä. Tällä hetkellä on käynnissä myös Suomen Yrittäjien Kuntabarometri-kysely, joka on suunnattu kaikille yrittäjille.
– On hyvä, että näitä tutkimuksia tehdään aina silloin tällöin. Kuntien imago 2021 –tutkimus antaa osviittaa siitä, millaisia vetovoimatekijöitä ja kehityskohteita Vaasalla on yrityspäättäjien näkökulmasta. Suomen Yrittäjien Kuntabarometrin avulla jokainen yrittäjä saa tuoda oman näkemyksensä esiin omaan kuntaansa liittyen. Näiden tulosten avulla pystymme arvioimaan niin epäonnistumisia kuin onnistumisia yhä syväluotaavammin, joten toivomme, että mahdollisimman moni yrittäjä vastaisi Kuntabarometriin. Haluamme toki saada yrittäjiltä myös henkilökohtaista palautetta siitä, mitä voimme kaupungin yrittäjäystävällisyydessä kehittää, Vaasan Yrittäjien toiminnanjohtaja Mari Pohjanniemi-Kivi tiivistää.
Suomen Yrittäjien Kuntabarometri -kyselyyn pääsee vastaamaan täältä. Kysely on auki 31.3. saakka ja siihen voi vastata suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
VASEKin toimitusjohtaja Stefan Råback
stefan.raback@vasek.fi, 050 590 2525
Vaasan kaupungin yhteiskuntasuhdevastaava Susanna Slotte-Kock
susanna.slotte-kock@vaasa.fi, 040 685 1187
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Förnyelsen av salutorget i Vasa går framåt – eventuell byggstart nästa vår4.9.2026 10:08:34 EEST | Pressmeddelande
Förnyelsen av salutorget i Vasa går vidare till godkännande av byggplanen nästa vecka. Det förnyade torget får bland annat nya vistelse- och lekplatser, planteringar och gungor. Byggstarten är planerad till våren 2027, och förnyelsen färdigställs i etapper fram till 2029.
Vaasan kauppatorin uudistus etenee – rakentaminen alkanee ensi keväänä4.9.2026 10:08:10 EEST | Tiedote
Vaasan kauppatorin uudistus etenee rakennussuunnitelman hyväksymiseen ensi viikolla. Uudistetulle torille tulee muun muassa uusia oleskelu- ja leikkipaikkoja, istutuksia ja maisemakeinuja. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa keväällä 2027, ja uudistus valmistuu vaiheittain vuoteen 2029 mennessä.
Kandidater söks till valet för ungdomsfullmäktige1.9.2026 15:45:05 EEST | Pressmeddelande
Ungdomsfullmäktigeval ordnas i Vasa i november. I valet kan ställa upp unga i Vasa som går minst i årskurs 7 och är högst 20 år. Sökandet efter kandidater pågår till tisdag 15 september.
Nuorisovaltuuston vaaleihin etsitään ehdokkaita1.9.2026 15:43:00 EEST | Tiedote
Nuorisovaltuustovaalit järjestetään Vaasassa marraskuussa. Ehdolle voivat asettua vaasalaiset nuoret, jotka ovat nuorimmillaan 7.-luokkalaisia ja enintään 20-vuotiaita. Ehdokkaiden etsintä on käynnissä tiistaihin 15.9. saakka.
Vasa frågar återigen sina invånare: Vad gör dig lycklig?1.9.2026 11:40:44 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad öppnar igen sin årliga lyckoenkät som nu genomförs för sjunde gången. Enkäten samlar in information om vilka faktorer som påverkar lyckan och följer upp Vasabornas välbefinnande och upplevda lycka. Resultaten används som stöd för att utveckla stadens tjänster, verksamhet och livsmiljö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
