Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kunta-alan neuvottelut on keskeytetty

28.2.2022 19:05:53 EET | Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT | Tiedote

Jaa
Neuvottelut kunta-alan uusista työ- ja virkaehtosopimuksista on keskeytetty. KT on päätynyt tähän vaikeaan ratkaisuun, koska neuvottelujen jatkamiselle ei ole tällä hetkellä edellytyksiä.

Palkansaajajärjestöjen neuvotteluissa esittämät palkankorotusvaateet ovat julkiselle taloudelle kestämättömiä.

– Kunta-alan henkilöstö on palkankorotuksensa ansainnut. Nyt esitetyt ylimääräiset palkankorotukset ylittävät kuitenkin hyvinvointiyhteiskunnan kestokyvyn ja johtavat veronkorotuksiin ja velkaantumiseen. Haluamme turvata palvelut ja henkilöstön työhyvinvoinnin koko kunta-alalla myös tulevaisuudessa, sanoo KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen.

Lisäksi aiemmin sovittu ratkaisu yhtenäisestä sopimusjärjestelmästä on kyseenalaistettu.

– Veronmaksajien etu on, että julkisesti rahoitetut kunta- ja hyvinvointialuepalvelut neuvotellaan yhtenä kokonaisuutena. KT pitää kiinni aiemmin sovitusta, sanoo neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas.

Palkankorotusvaatimukset korottavat veroja

Palkansaajajärjestöille eivät riitä yleisen linjan noin kahden prosentin korotukset ensimmäisenä sopimusvuonna. Tämän lisäksi järjestöt vaativat vielä erillisiä monivuotisia palkkaohjelmia. Vaatimukset ylittävät hyvinvointiyhteiskunnan ja veronmaksajien maksukyvyn.

Sote ry on esittänyt sote-alan henkilöstölle yleisten korotusten lisäksi vuosittain maksettavaa 3,6 prosenttiyksikön korotusta viiden vuoden ajan. Palkkaohjelman kokonaisrahoitustarve olisi noin 4,8 miljardia euroa. Myös muut pääsopijajärjestöt ovat vaatineet vähintään vastaavan suuruisia palkkaohjelmia.

Koko kunta-alaa koskevien palkkaohjelmien rahoitustarve olisi vähintään 12,4 miljardia euroa viiden vuoden aikana. Toteutuessaan ne nostaisivat työvoimakustannuksia 19,2 prosenttia viiden vuoden aikana. Palkansaajaa kohden vaatimukset tarkoittaisivat vuositasolla keskimäärin 871 euron veronkorotuspainetta.

Hyvinvointialueilla toteutetaan lisäksi palkkojen harmonisointi, jonka vuosikustannukseksi KT on arvioinut nykyisellä palkkausjärjestelmällä noin 680 miljoonaa euroa.

– Harmonisointi nostaa merkittävästi sote-henkilöstön yleistä palkkatasoa palkkaohjelman kaltaisesti, korostaa Jalonen.

Suomen julkisen talouden alijäämä on huolestuttava. Lisäksi Ukrainan sota ja siihen liittyvät Venäjän talouspakotteet heikentävät arvioiden mukaan talousnäkymiä.

– Monivuotisiin palkkaohjelmiin on vaikea sitoutua epävarmassa ja ennakoimattomassa taloustilanteessa, arvioi KT:n tutkimuspäällikkö Mika Juutinen.

Työelämän kehittämisestä tarvitaan ratkaisu

KT pitää tärkeänä, että neuvottelukierroksella sovitaan jatkoa työelämän ja työolojen kehittämisestä ammattijärjestöjen kanssa. Tavoitteena on vahvistaa yhteistä kehittämistyötä kuntien ja hyvinvointialueiden eri henkilöstöryhmien tarpeet huomioiden. Työelämän laadun ja tuloksellisuuden kehittäminen on tärkeää myös henkilöstön saatavuuden ja palvelujen turvaamiseksi.

Kunta-alan sopimukset päättyvät tänään. Sopimuksia kuitenkin noudatetaan, kunnes uudet työ- ja virkaehtosopimukset on neuvoteltu. Sopimusten piirissä on noin 425 000 palkansaajaa.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710
Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, puh. 050 357 4233
Tutkimuspäällikkö Mika Juutinen, puh. 050 502 0300

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710
Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, puh. 050 357 4233
Tutkimuspäällikkö Mika Juutinen, puh. 050 502 0300

Tietoja julkaisijasta

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 771 3000https://www.kt.fi/

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on työnantajajärjestö, joka ajaa kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja työmarkkinoilla, sekä työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa sekä kolmikantayhteistyössä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye