Vaasan onnellisuuskyselyn tulokset kertovat sopeutumisesta poikkeusaikaan – toiveikkuus ja optimismi auttavat selviytymään vaikeuksista
16.3.2022 06:05:00 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Vaasalaisten onnellisuus ja elämänmyönteinen asenne jaksavat hämmästyttää psykologian emeritusprofessoria Markku Ojasta. Vaasalaiset yllättivät Ojasen myös vuosi sitten, kun hän analysoi kaupungin ensimmäisen onnellisuuskyselyn tuloksia. Jo silloin arkea varjosti koronaviruspandemia. Joulukuussa 2021 tehty toinen onnellisuuskysely ei kerro vielä Venäjän aloittaman sodan vaikutuksista.
– Vaasalaisten odotukset tulevaisuudesta ovat säilyneet myönteisinä pandemiasta huolimatta, mikä kertoo sopeutumisesta. Ihmisten myönteisyys on ihmeellinen asia, toteaa tuloksia vertaillut Ojanen.
Tällä hetkellä monien ajatukset ovat pandemiasta siirtyneet Venäjän aloittamaan sotaan ja ukrainalaisten tilanteeseen. Sota voi herättää pelkoa, epävarmuutta ja ahdistusta ja samalla voi tuntua väärältä nauttia elämästä, iloita tai tuntea onnellisuutta
– Pohdimme tarkasti, onko nyt sopiva hetki julkistaa vaasalaisten onnellisuuskyselyn tuloksia. Toivomme kuitenkin, että tämän tutkimuksen positiiviset tulokset voivat luoda uskoa siihen, että myös tästä selviämme yhdessä ja toisiamme tukien – huolehtien omasta ja läheisten jaksamisesta sekä auttaen ukrainalaisia omien mahdollisuuksien mukaan, toteaa Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry.
Onnellisuustutkija Ojanen on tukena ja asiantuntijana Vaasan edistäessä asukkaiden onnellisuutta. Tavoite on kirjattu kaupungin strategiaan.
Ojanen muistuttaa, että toiveikkuus ja optimismi ovat ihmiselle luontaisia voimavaroja, jotka auttavat selviytymään vaikeuksista.
– Ne ovat onnellisuutta suojaavia asioita. Siksi onnellisuuden tunteita ei tulisi häpeillä, vaikka ympärillä olisi surua ja kärsimystä. Myönteisyys saa ihmiset pitämään huolta itsestään. Onnellinen ja hyvinvoiva jaksaa auttaa myös muita, hän korostaa.
Onnellisuuskyselyn mukaan enemmistö (77 prosenttia) vaasalaisista luottaa tilanteen palautuvan pandemian jälkeen entiselleen. Kielteisten kokemusten määrä on hieman vähentynyt. Sen sijaan odotus pitkäaikaisista kielteisistä vaikutuksista on lisääntynyt.
– Usko omaan kykyyn vaikuttaa onnellisuuteen on hiukan heikentynyt, mikä lienee niin ikään pandemian seurausta, Ojanen arvioi.
Tarinoita ja oivalluksia asukkaiden onnellisuudesta
Verkossa toteutettuun Vaasan onnellisuuskyselyyn vastasi kaikkiaan 1081 vaasalaista. Edellisen vuoden kyselyssä vastaajia oli 478.
– Vastaajamäärän huima nousu kertonee siitä, että tavoitteemme onnellisista asukkaista näkyy konkreettisesti kaupunkilaisille. Viime vuonna halusimme tuoda esiin asukkaiden tarinoita ja oivalluksia onnellisuudesta, ja sitä kautta jakaa onnellisuutta mahdollisimman laajalle – myös Vaasan ulkopuolelle. Tämän toteutimme etsimällä minidokumenttisarjassa Vaasan seudulta maailman onnellisimman ihmisen. Sen lisäksi tietysti kaikissa kaupungin palveluissa tähtäämme asukkaiden hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisäämiseen, kertoo
Häyry.
Vuosittainen onnellisuuskysely selvittää ja mittaa paitsi vaasalaisten kokeman onnellisuuden tasoa myös asukkaiden tyytyväisyyttä kaupungin tarjoamiin palveluihin. Kyselyssä 67 prosenttia arvioi kaupungin kehittyvän tällä hetkellä parempaan suuntaan.
– Vaasan kaupunki ja useat palvelut saivat parempia arvioita kuin edellisessä kyselyssä. Palveluissa suunta on kauttaaltaan myönteinen, erityisesti työllisyyspalveluissa, mutta toki parantamisen varaa on edelleen, Ojanen kertoo.
Elinympäristöllä ajatellaan olevan suuri merkitys ihmisten onnellisuuteen. Suomi on yltänyt YK:n listauksessa maailman onnellisimmaksi maaksi jo neljänä vuonna peräkkäin. Seuraavaa Maailman onnellisuusraporttia odotetaan julkistettavaksi 18. maaliskuuta.
– On kiinnostavaa nähdä, mikä on Suomen sijoitus tänä vuonna ja miten YK viestii onnellisuudesta. Onpa Suomen sijoitus mikä tahansa, Vaasan työ asukkaiden onnellisuuden eteen jatkuu, muistuttaa Häyry.
Onnellisuusvarkaat heikentävät onnellisuutta
Onnellisuusprofessori Markku Ojanen käyttää nimitystä “onnellisuusvarkaat” asioista, jotka heikentävät ja vaikeuttavat ihmisten onnellisuutta. Kuormittavimmat tekijät liittyvät usein lähipiiriin.
– Vaasan kyselyn mukaan vaasalaisten pahimpia onnellisuusvarkaita ovat edelleen sairaudet ja vammat, liiallinen herkkyys ihmisten teoille ja puheille, raskaat menetykset ja nykyajan kulttuurin tehokkuuspaineet, Ojanen kertoo.
Onnellisuuden tavoittelun keinoista suosituimpana pysyi ymmärrys pienistä ja satunnaisista arjen ilon hetkistä. Vaasalaiset pitävät tärkeänä myös myönteistä ajattelua. Asukkaat ovat kyselyssä jakaneet omia tapojaan kokea onnea. Näitä on koottu Vaasan verkkosivulle maailmanonnellisinkaupunki.fi.
Taustaa ja tietoa tutkimuksesta:
Tutkimus toteutettiin kaikille avoimena verkkokyselynä 1.–17.12.2021 suomeksi, ruotsiksi
ja englanniksi. Kyselyyn vastasi 1081 vaasalaista kaikista ikäryhmistä. Tutkimus
toteutettiin nettikyselynä, joten kyseessä ei ole satunnaisotos. Vertailu kaupunkilaisia
kuvaaviin keskeisiin taustamuuttujiin (koulutus, ikä ja ammatti) kuitenkin osoitti, että
tulokset edustavat hyvin vaasalaisia.
Ikäjakaumaltaan vastaajien jakauma kuvaa melko hyvin vaasalaisten ikäjakaumaa. Naiset
sen sijaan olivat kyselyssä yliedustettuina, mikä on normaalia avoimissa
kyselytutkimuksissa. Kyselyn aihe saattoi olla myös sellainen, joka kiinnosti enemmän
naisia.
Kyselyn tulokset analysoi onnellisuutta tutkiva emeritusprofessori Markku Ojanen. Kysely toistetaan vuosittain, jotta voidaan seurata asukkaid
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Leena Forsén, viestintäpäällikkö, Vaasan kaupunki
leena.forsen@vaasa.fi tai +358 40 635 0762
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Förnyelsen av salutorget i Vasa går framåt – eventuell byggstart nästa vår4.9.2026 10:08:34 EEST | Pressmeddelande
Förnyelsen av salutorget i Vasa går vidare till godkännande av byggplanen nästa vecka. Det förnyade torget får bland annat nya vistelse- och lekplatser, planteringar och gungor. Byggstarten är planerad till våren 2027, och förnyelsen färdigställs i etapper fram till 2029.
Vaasan kauppatorin uudistus etenee – rakentaminen alkanee ensi keväänä4.9.2026 10:08:10 EEST | Tiedote
Vaasan kauppatorin uudistus etenee rakennussuunnitelman hyväksymiseen ensi viikolla. Uudistetulle torille tulee muun muassa uusia oleskelu- ja leikkipaikkoja, istutuksia ja maisemakeinuja. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa keväällä 2027, ja uudistus valmistuu vaiheittain vuoteen 2029 mennessä.
Kandidater söks till valet för ungdomsfullmäktige1.9.2026 15:45:05 EEST | Pressmeddelande
Ungdomsfullmäktigeval ordnas i Vasa i november. I valet kan ställa upp unga i Vasa som går minst i årskurs 7 och är högst 20 år. Sökandet efter kandidater pågår till tisdag 15 september.
Nuorisovaltuuston vaaleihin etsitään ehdokkaita1.9.2026 15:43:00 EEST | Tiedote
Nuorisovaltuustovaalit järjestetään Vaasassa marraskuussa. Ehdolle voivat asettua vaasalaiset nuoret, jotka ovat nuorimmillaan 7.-luokkalaisia ja enintään 20-vuotiaita. Ehdokkaiden etsintä on käynnissä tiistaihin 15.9. saakka.
Vasa frågar återigen sina invånare: Vad gör dig lycklig?1.9.2026 11:40:44 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad öppnar igen sin årliga lyckoenkät som nu genomförs för sjunde gången. Enkäten samlar in information om vilka faktorer som påverkar lyckan och följer upp Vasabornas välbefinnande och upplevda lycka. Resultaten används som stöd för att utveckla stadens tjänster, verksamhet och livsmiljö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

