Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Suomalaisille kansalaisjärjestöille kehitysyhteistyörahoitusta haavoittuvimmassa asemassa olevien oikeuksien vahvistamiseen

Jaa
Ulkoministeriön kehitysyhteistyörahoituksella suomalaiset kansalaisjärjestöt kumppaneineen edistävät köyhyyden poistamista, eriarvoisuuden vähentämistä ja ihmisoikeuksien toteutumista. Ulkoministeriö on myöntänyt valtionavustusta suomalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteishankkeisiin noin 21 miljoonaa euroa vuosille 2023–2026.

Myönnettävä hanketuki on osa kansalaisyhteiskunnan kehitysyhteistyöhön suunniteltua kehitysyhteistyömäärärahaa, jolla edistetään Suomen kehityspolitiikan tavoitteita. Rahoitusta myönnetään 31 suomalaisen kansalaisjärjestön 51 hankkeelle. Näistä valtaosa toteutetaan vähiten kehittyneissä maissa ja hauraissa valtioissa, Afrikassa ja Aasiassa. Hankkeet tukevat paikallisten kansalaisyhteiskunnan toimijoiden tavoitteita, kapasiteettia ja vaikuttamistyötä. Hankkeita toteutetaan etenkin maissa, joissa kansalaisyhteiskunnan tila on merkittävästi kaventunut.

”Itsenäinen ja monimuotoinen kansalaisyhteiskunta on yksi demokratian peruspilareista. Kansalaisoikeuksien turvaaminen on tärkeä ja keskeinen osa Suomen kehitysyhteistyötä”, toteaa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

Rahoitettavat hankkeet edistävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteita ja periaatetta, jonka mukaan ketään ei jätetä kehityksestä jälkeen. Hankkeissa keskeistä on vahva ruohonjuuritason toiminta syrjäisillä ja köyhimmillä alueilla. Järjestöjen työllä vahvistetaan muun muassa etnisten vähemmistöjen, syrjäytyneiden nuorten, vammaisten naisten ja koulupudokkaiden oikeuksia. Hankkeet pohjautuvat järjestöjen erityisosaamiseen ja sisältävät laajaa yhteistyötä eri kumppanien, esimerkiksi viranomaisten ja oppilaitosten kanssa. Järjestöjen hankkeet mm. parantavat vammaisten lasten ja nuorten oppimismahdollisuuksia, sekä edistävät nuorten ammattikoulutusta ja yrittäjyyttä. Hankkeissa vahvistetaan naisten ja tyttöjen toimeentuloa, lukutaitoa ja osallistumista. 

”Kansalaisjärjestöjen hankkeilla on tärkeä rooli myös toimeentulon ja ruokaturvan parantamisessa alueilla, jotka kärsivät eniten ilmastonmuutoksesta ja nykyisestä globaalista tilanteesta. Järjestöjen työllä vahvistetaan paikallisten yhteisöjen mahdollisuuksia ilmastokestävän maatalouden ja yrittäjyyden edistämiseen. Haluamme tukea paikallisia ratkaisuja ja kumppanuuksia, joilla edistetään kestävää kehitystä”, Skinnari sanoo.

Liite: Hanketuen hakukierros 2022, myönnöt vuosille 2023-2026 (PDF).

Lisätietoja

Tiina Kajakoski, yksikönpäällikön sijainen, ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston kansalaisyhteiskuntayksikkö, puh. +358 295 351 570

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme