Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote elokuu 2022
Espoon väestö oli vuoden 2022 kesäkuun lopussa ennakkotietojen mukaan 300 500 asukasta
Ennakkotietojen mukaan Espoon väestö kasvoi vuoden 2022 tammi-kesäkuun aikana 3 370 asukkaalla, mikä on 1 140 asukasta enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Syntyneitä oli 80 lasta vuotta aiempaa vähemmän ja kuolleita 40 henkilöä vuotta aiempaa enemmän. Luonnollinen väestönlisäys pieneni 120 henkilöllä vuotta aiemmasta. Kuntien välinen nettomuutto oli voitollinen 1 090 asukkaan verran, mikä on 1 010 asukasta enemmän kuin vuotta aiemmin. Maahanmuutto kasvoi 70 hengellä vuotta aiemmasta. Espoolaisten muutto ulkomaille kasvoi vuotta aiemmasta 20 henkilöllä ja nettomaahanmuutto kasvoi vuotta aiemmasta 50 henkilöllä.
Tammi-kesäkuussa Espoon väestöä lisäsi eniten nettomaahanmuutto. Sen osuus väestönkasvusta oli 44 prosenttia. Kuntien välinen nettomuutto lisäsi väestöä 34 prosentin verran ja luonnollisen väestönlisäyksen osuus oli 22 prosenttia.
Vuoden 2022 väestönkasvuksi tulisi noin 6 700 asukasta tammi-kesäkuun tietojen perusteella, mikä on paljon. Erityisesti kuntien välinen lähtömuutto pieneni alkuvuonna vuotta aiempaan verrattuna. 300 000 asukkaan raja ylittyi kesäkuussa.
Espoo sai muuttovoittoa 170 asukkaan verran EU-maista. Suurin osa Espoon saamasta muuttovoitosta ulkomailta tulee EU-maiden ulkopuolelta, tammi-kesäkuussa määrä oli 1 220 asukasta ja osuus 88 prosenttia ulkomaisesta nettomuutosta.
Vieraskielisiä asukkaita (Trimble Locus, Väestö) oli vuoden 2022 kesäkuun lopussa 62 620, mikä on lähes 21 prosenttia koko väestöstä ja heidän osuutensa tammi-kesäkuun väestönkasvusta oli 71 prosenttia.
Eniten väestö kasvoi Suur-Leppävaaran alueella, 1 050 hengellä. Suur-Matinkylän alueen kasvu oli 710 asukasta. Suur-Espoonlahti kasvoi 520 asukkaalla. Suhteellisesti eniten kasvoivat Suur-Espoonlahti ja Suur-Kauklahti 1,6 prosenttia. Pohjois-Espoon väestö väheni 40 asukkaalla. Kaikki ikäryhmät kasvoivat. Eniten kasvoi 30-49-vuotiaiden ikäryhmä 1 650 hengellä ja 65 vuotta täyttäneet 640 asukkaalla.
Väestönmuutosten ennakkotiedot PowerBI-esityksenä
Laajempi neljännesvuosittainen katsaus väestönmuutoksista Eetvartti-julkaisussa
Tammi-kesäkuu |
Elävänä syntyneet |
Kuolleet |
Luonnollinen väestönlisäys |
Kuntien välinen tulomuutto |
Kuntien välinen lähtömuutto |
Kuntien välinen netto-muutto |
Maahan-muutto |
Maasta-muutto |
Netto-maahan-muutto |
Väestön-lisäys** |
Väkiluku/ ennakko-väkiluku |
2021 |
1 667 |
859 |
808 |
9 037 |
8 955 |
82 |
1 969 |
625 |
1 344 |
2 234 |
295 030 |
2022* |
1 583 |
897 |
686 |
8 923 |
7 830 |
1 093 |
2 038 |
648 |
1 390 |
3 373 |
300 505 |
Muutos |
-84 |
38 |
-122 |
-114 |
-1 125 |
1 011 |
69 |
23 |
46 |
1 139 |
5 475 |
* Ennakkotieto |
Lähde: Tilastokeskus |
||||||||||
** sisältää väkiluvun korjauksen |
Työttömyysluvut lähestymässä koronaa edeltävää tasoa
Kesäkuun 2022 lopulla Espoossa oli työttömiä yhteensä 13 606 ja työttömien osuus työvoimasta oli 9,0 %. Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli 9,9 %. Alle 25-vuotiaita oli Espoossa työttömänä 1197 ja 50 vuotta täyttäneitä 4575. Naisia oli 48 % työttömistä. Pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita) oli 5580 eli 41 % työttömistä. Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa oli 2966 avointa työpaikkaa.
Kokonaistyöttömyyden lasku korona-ajan huippulukemista (23 177 työtöntä toukokuussa 2020) perustui pitkään pääosin lomautettujen määrän vähenemiseen. Viime vuoden syyskuusta lähtien myös ilman työsuhdetta olevien työttömien määrä on laskenut vuodentakaiseen verrattuna.
Työttömyysluvut ovat lähestymässä koronaa edeltävän ajan tasoa. Kolmen vuoden takaiseen eli koronapandemiaa edeltävään tilanteeseen verrattuna työttömien osuus työvoimasta oli kesäkuussa reilu puoli prosenttiyksikköä korkeampi ja työttömiä oli 1617 enemmän.
Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna Espoossa oli kesäkuun 2022 lopulla työttömiä 23 % (3945 henkeä) vähemmän ja työttömyysaste oli 2,7 prosenttiyksikköä alhaisempi. Koko maassa työttömiä oli 18 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli Espoossa 34 % (622 henkeä) vuodentakaista vähemmän. Myös kaksi vuotta kasvussa ollut pitkäaikaistyöttömyys kääntyi viime maaliskuussa laskuun ja kesäkuussa määrä oli 20 % (1410 henkeä) pienempi kuin vuotta aiemmin. Avoimia työpaikkoja oli 22 % (538 työpaikkaa) enemmän kuin vuotta aiemmin. Avointen työpaikkojen määrä kasvanut voimakkaasti kuluneen reilun vuoden aikana.
Tuoreimmat työttömyystiedot PowerBI-esityksenä
Kuukausikatsaus Espoon työttömyydestä: Työttömyys kuukausittain
Laajempi katsaus työllisyydestä ja työttömyydestä neljännesvuosittain Eetvartti-julkaisussa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väestönmuutosten ennakkotiedot: Tutkija Sanna Jaatinen, sanna.jaatinen@espoo.fi, puh. 040 590 4260
Työttömyys: Tietopalvelupäällikkö Petri Lintunen, petri.lintunen@espoo.fi, puh. 043 8265 211
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Nämnden Svenska rum tog del av utredning om verksamheten i Monikko skolcentrum28.9.2023 19:46:56 EEST | Tiedote
På torsdagens möte tog nämnden Svenska rum del av en utredning gällande verksamheten i Monikko skolcentrum. Utredningen har gjorts enligt ett önskemål av nämnden, som ville veta mera om hur skol- och daghemsverksamheten i Monikko skolcentrum har kommit i gång.
Espoon kouluissa vietetään juhlaviikkoa 75-vuotiaan kouluruokailun kunniaksi 2. – 6.10.202328.9.2023 10:14:29 EEST | Tiedote
Espoo Catering Oy juhlistaa tätä upeaa innovaatiota Kouluruoka 75 -juhlaviikolla Espoon kouluissa. Juhlaviikon tarkoituksena on kertoa espoolaisille koululaisille kouluruoan historiasta, herättää ylpeyttä kouluruoasta ja osallistaa oppilaat kehittämään tulevaisuuden kouluruokaa. Espoo Catering tarjoilee juhlaviikon aikana suosikkiruokia eri vuosikymmeniltä ja viikko huipentuu perjantaina tarjottavaan juhla-ateriaan. Viikon aikana oppilaat voivat myös äänestää viikon parhaan ruoan.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 27.9.202327.9.2023 21:30:44 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Länsi-Espoon lukion tarveselvityksen. Lisäksi lautakunta teki vuoden 2024 talousarviota ja vuosien 2025–2026 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten.
Tila- ja asuntojaosto: Esitys Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarvioksi 202425.9.2023 10:26:50 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto antoi kaupunginhallitukselle esityksen Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024–2026 käyttötalouden osalta.
Kannusalissa ajankohtaisimpien metalli- ja vaihtoehtorock-artistien keikkoja25.9.2023 10:16:35 EEST | Tiedote
Maanalaiseen musaklubiin syksyn aikana saapuvat Brother Firetribe, Teksti-TV 666 + Bad Sauna, Leverage, Lähiöbotox + Stoned Statues sekä Bloodred Hourglass + Luna Kills.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme