Mikael Gabrielin ego kuoli tyttären synnyttyä – tähdet herkistyvät vanhemmuuden äärelle uudessa talk showssa

Suomen seuratuimmat äidit ja isät avautuvat syksyn edetessä ennennäkemättömällä tavalla perheistään ja lapsistaan. Toimittaja Marja Hintikan ja Duudsoneista tutun Jukka Hildénin luotsaama uusi Lasten kasvattamat -talk show tarrautuu vanhemmuuteen ja kasvattamisen herkkiin teemoihin.
Tällä kertaa roolit on kiepautettu ylösalaisin, sillä nyt ei pohdita sitä, kuinka vanhemmat kasvattavat lapsiaan. Nyt puhutaan siitä, kuinka lapset ovat loputtomilla oivalluksillaan, hullutuksillaan ja känkkäränköillään kasvattaneet vanhempiaan.
Kahdeksanosaisessa sarjassa vieraina nähdään suomalaisille tuttuja kasvoja, jotka kaikki ovat oivaltaneet olevansa lastensa kasvattamia.
Haastattelupenkkiin istuvat rap-artisti Mikael Gabriel, tv:stä tuttu kirkkoherra Kari Kanala, näyttelijä Laura Malmivaara, koomikko Ali Jahangiri, fysioterapeutti ja ex-missi Piritta Hagman, laulaja-lauluntekijä Erin Anttila, liikemies Jari Sarasvuo, Duudsoneiden Jarppi Leppälä sekä mediapersoona Jenny Lehtinen.
Jukka ja Marja keskustelevat vieraiden kanssa avoimen rehellisesti lapsiarjen tuomista haasteista ja siitä, miten me vanhempina joudumme kohtaamaan itsemme. Aiheet ovat keveitä, kipeitä, hauskoja ja paikoitellen rankkojakin.
– Luvassa on todella herkullisia aiheita siitä, millaisina peileinä lapset meille toimivat. Aiheet vaihtelevat aina kuolemasta, kehosuhteeseen, ennakkoluuloihin, lapsuuden traumoihin ja vanhemmaksi tulemisen kipuihin, talk shown juontaja Marja Hintikka sanoo.
Uusi jakso torstaisin Youtubessa, Spotifyssa ja Suplassa
Lasten kasvattamat -talk show starttaa torstaina 15.9., jolloin julkaistaan Mikael Gabrielin ja Laura Malmivaaran jaksot. Syksyn edetessä jaksoja julkaistaan yksi kerrallaan joka torstai.
Julkaisuaikataulu ja teemat:
- 15.9. Mikael Gabriel avautuu isäksi tulemisen kriisistään ja Laura Malmivaara kertoo, kuinka hän on oppinut äitiyden avulla tuntemaan itseään ja omia ennakkoluulojaan
- 22.9. Jari Sarasvuo pohtii koskettavasti sitä, kuinka lapset ovat meillä vain lainassa
- 29.9. Jarppi Leppälä ja Jenny Lehtinen puhuvat yhdessä lapsen ja aikuisen kehosuhteista sekä lapsien sukupolvia yhdistävästä voimasta
- 6.10. Erin Anttila pallottelee kontrastia tähteyden ja kotona odottavan kakkapyykin välillä
- 13.10. Piritta Hagman kertoo puhuttelevan tarinan isoäitinsä kivusta, jonka hän oppi itse ymmärtämään vasta äidiksi tultuaan
- 20.10. Ali Jahangiri miettii, mitä työkaluja hän voisi tarjota lapsilleen traumojen kohtaamiseen
- 27.10. Kari Kanala puhuu kuolemasta ja kuinka sitä tulisi käsitellä lasten kanssa.
Podcastin on toteuttanut tuotantoyhtiön kanssa yhteistyössä Lasten ja nuorten lääkäriasema Pikkujätti, jonka lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa lapset ovat kasvattaneet jo yli 50 vuoden ajan.
– Me Pikkujätissä olemme onnekkaassa asemassa, koska asiakkaamme ovat lapsia. Meihin on tarttunut heistä kaikista jotain, mikä tekee meistä parempia ammattilaisia ja vanhempia. Lanseerasimme lasten kasvattama -ajatuksen viime keväänä mainonnassamme ja nettisivuillamme, ja nyt halusimme viedä ajatusta syvemmälle keskusteluohjelman muodossa, Pikkujätin markkinointi- ja viestintäjohtaja Pauli Waroma kertoo.
Talk show on katsottavissa videokuvan kera Youtubessa. Jaksot voi myös kuunnella podcast-muodossa esimerkiksi Suplassa ja Spotifyssa.
Jaksot löytyvät kootusti osoitteesta www.lastenkasvattamat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauli WaromaMarkkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh:0400 933 935Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomalainen Lääkärikeskus Aava on edistänyt terveyttä ja hyvinvointia pian 60 vuotta. Perheyrityksemme toimii 18 toimipisteessä, 12 paikkakunnalla.
Lasten ja nuorten lääkäriasema Pikkujätti kuuluu samaan Ahon perheen omistamaan konserniin kuin Aava. Pikkujätti toimii 8 paikkakunnalla.
Aavassa ja Pikkujätissä työskentelee yhteensä noin 600 henkilöstön jäsentä ja 1000 ammatinharjoittajaa.
Huolenpitomme kantaa läpi ihmisen elämän.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lääkärikeskus Aava Oy
K-Ryhmä toteutti Aavan kanssa yhteistyössä Hyvinvointi-palvelun, joka auttaa suomalaisia kohti terveellisempää syömistä ja elämäntapoja3.7.2023 10:51:30 EEST | Tiedote
Palvelun ensimmäinen versio motivoi asettamaan ja seuraamaan tavoitteita, jotka johtavat terveellisempään syömiseen.
Lääkärikeskus Aavan ja Pikkujätin toimitusjohtaja Raija Tapio jättää yhtiön15.6.2023 12:15:53 EEST | Tiedote
”Meillä on parempi liikevaihto ja tulos kuin koskaan, lisäksi olemme terveysalan hyvämaineisin yksityinen toimija. Joskus minun on lähdettävä ja nyt siitä ilmoittaminen tuntui vähiten väärältä hetkeltä”, sanoo toimitusjohtaja Raija Tapio. Hän aloitti uransa yhtiössä 25 vuotta sitten laboratorionhoitajana.
Lääkärikeskus Aava ostaa Aura Klinikka Oy:n vastaanottotoiminnan12.6.2023 11:42:33 EEST | Tiedote
Turun Hansa-korttelissa toimiva Lääkärikeskus Aava pääsee tuomaan toivotut erikoisalat palveluvalikoimaansa Aura Klinikan kanssa solmitun liiketoimintakaupan myötä. Kaupan myötä Aura Klinikan gynekologien ja urologien vastaanotot sekä fysioterapiapalvelut jatkuvat keskeytyksettä Aavan toimipisteessä 1.8. alkaen.
Lapsi on rauhaton, jos vanhempi hätääntyy – Pienten potilaiden lääkärikammolle annetaan kyytiä Pikkujätissä6.4.2023 13:01:06 EEST | Tiedote
Lääkäri on monelle lapselle ikävä valkotakkinen mörkö. Pikkujätissä lapsen olosta tehdään mahdollisimman mukava, jotta vaiva saadaan hoidettua ja leikit voivat taas jatkua. Yhdeksi apukeinoksi lääkäripelon karkotukseen Pikkujätin lastenlääkärit ovat ideoineet ja tehneet yhdessä Mauri Kunnaksen ja Otavan kanssa lapsille lääkärikirjan.
Lääkärikeskus Aava ostaa Finla Työterveys Oy:n Hämeenlinnan työterveysliiketoiminnan23.3.2023 10:51:55 EET | Tiedote
Perheomisteinen Lääkärikeskus Aava vahvistaa toimintaansa Hämeenlinnassa liiketoimintakaupan myötä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme