Uusiutuvan energian käytöstä tärkeä kompromissiratkaisu Suomelle

- Kuluneen täysistuntoviikon tärkein aihe on ollut energia, koska Venäjän aggressioiden vuoksi energiamarkkinat ovat sekaisin. Äänestimme täysistunnossa parlamentin neuvottelukannat uusitutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen liittyvistä lakiehdotuksista. On erinomaisen tärkeää, että saimme parlamentissa nostettua EU:n uusiutuvan energian tavoitteen 45 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä sekä energiatehokkuuden 40 prosenttiin, Kumpula-Natri kertoo.
Uusiutuvan energian direktiivin äänestyksen keskeisimmät väännöt liittyivät biomassan käyttöön energiantuotannossa, jota koskevat parlamentin suurten ryhmien väliset kompromissiesitykset hyväksyttiin. Hyväksytyn tekstin mukaan ’primäärisellä puubiomassalla’ tarkoitetaan kaikkea ´kaadettua tai muulla tavoin korjattua ja siirrettyä raakapuuta’, eikä se sisällä esimerkiksi teollisuuden sivuvirroista kerättyä puubiomassaa.
Metsien kestävyydelle koitetaan hakea rajoja. Poliittisena kompromissina ensisijaisen puubiomassan osuudelle uusiutuvan energian tavoitteen saavuttamisessa asetettaisiin katto, joka olisi kussakin jäsenmaassa vuosina 2017–2022 kulutetun primäärisen puubiomassan osuus. Lisäksi parlamentti haluaa komission valmistelevan vaikutustenarvioinnin primäärisestä puubiomassasta saatujen polttoaineiden osuuden asteittaisesta vähentämisestä vuoteen 2030 mennessä.
Vahvin vaihtoehtoinen teksti tälle kompromissille olisi ollut ympäristövaliokunnan kanta, joka olisi kieltänyt kokonaan primäärisen biomassan laskemisen mukaan EU:n uusiutuvan energian tavoitteisiin heti lain astuttua voimaan. Tämä olisi ollut Suomelle hyvin hankalaa EU:n uusiutuvan energian tavoitteen saavuttamisen kannalta.
Metsä on ollut esillä monessa päätöksessä: tiistaina parlamentti linjasi kantansa globaalia metsäkatoa koskevaan lainsäädäntöön, joka koskee myös EU:ssa olevia metsiä. Samana päivänä hyväksyttiin myös parlamentin näkemys EU:n metsästrategiaksi.
- Metsäkato ja metsien monimuotoisuuden suojeleminen on otettava vakavasti, ja kestävä metsätalous on edellytys siihen. On päästävä eroon siitä mustavalkoisesta keskustelusta, että metsiä käytettään joko vain taloudellisen edun näkökulmasta tai sitten, ettei metsiä saisi ollenkaan käyttää, Kumpula-Natri painottaa.
Uusiutuvan energian direktiivin ohella myös EU:n energiatehokkuusdirektiivin uudistamisesta äänestettiin parlamentin energia- ja teollisuusvaliokunnan jo hyväksymän kannan mukaisesti: energiankulutuksen vähennystavoitetta nostettiin 40 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Loppukulutuksen osalta tavoite vastaa 740 miljoonan öljyekvivalenttitonnin leikkausta, mikä tukee sekä EU:n ilmastotavoitteita että irtautumista venäläisestä fossiilisesta tuontienergiasta.
Työ nyt hyväksyttyjen aloitteiden viimeistelemiseksi on kuitenkin kesken eivätkä niiden määritelmät ole vielä lopullisia, sillä seuraavaksi Euroopan parlamentin ja neuvoston on neuvoteltava lopullinen kompromissi laadittujen kantojen perusteella.
Yhteyshenkilöt
Miapetra Kumpula-Natri
Puh:+358 50 511 3004miapetra.kumpula-natri@ep.europa.euKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Miapetra Kumpula-Natri
Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin kabinettiin uusia jäseniä22.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin toimistossa on kesän ja syksyn aikana aloittanut uusina erityisavustajina Johannes Mikkonen sekä Gary Klaukka, ja kotimaan avustajaksi palaa Anu Rajajärvi. Tiimiä täydentävät harjoittelijat Miku Kuuskorpi ja Minea Laalo.
Euroopan ja Yhdysvaltojen parlamentaarista yhteistyötä19.7.2023 17:47:20 EEST | Tiedote
null
Järki voitti ja jatkamme työtä luontokadon pysäyttämiseksi12.7.2023 15:41:11 EEST | Tiedote
Järki voitti ja jatkamme työtä luontokadon pysäyttämiseksi. Tätä työtä ei voi lykätä pois päiväjärjestyksestä. Euroopan parlamentti hyväksyi pohjaksi neuvoston kannan ennallistamisasetuksesta ja siihen muutoksia äänin 336 puolesta, 300 vastaan ja 13 tyhjää. Tuen parlamentin kantaa ja näen että Suomenkin huolet on parlamentin kannassa hyvin huomioitu! Parlamentin kanta ennallistamisasetukseen tuo merkittäviä joustoja komission pohjaesitykseen, ottaen esimerkiksi huomioon ruokaturvallisuuden ja eri jäsenmaiden luontotyyppien ominaispiirteet. Turvemaille kohdistetut tavoitteet ovat parlamentin kannasta poistettu kokonaan, itse asiassa parlamentissa meni läpi koko artikla 9 poistaminen, joka koski siis maataloutta. Metsien kohdalla meille on ollut haasteellista käsitellä heikentymättömyysvelvoitetta. Se poistettiin, koska se on myös ollut hankalasti määriteltävissä. Parlamentin uudesta kannasta ei ole saatavilla vielä arviota asetuksen kustannuksista, mutta perustuen sisällytettyihin joust
Kumpula-Natri: Ihmisen oltava tekoälyn päättäjän paikalla9.6.2023 11:14:02 EEST | Tiedote
- Euroopan parlamentti äänestää täysistunnossa tekoälysäädöksestä EU:n tekoälysäädöksen tavoitteena on parantaa sisämarkkinoiden toimintaa luomalla selkeä oikeudellinen kehys markkinoille tuleville tekoälysovellutuksille. Komission ehdotuksen mukaan tekoälyn käytön tulee olla luotettavaa, turvallista ja läpinäkyvää. Parlamentissa valmistellussa näkemyksessä tekoälyn tulisi tukea myös demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, perusoikeuksia, sekä olla ympäristökestävää. Parlamentin ehdotettu kanta parantaa komission ehdotusta monin tavoin. Korkean riskin käyttökohteissa yrityksiä ja julkisia tahoja velvoitetaan suorittamaan perusoikeuksien vaikutusten arviointi ennen kuin ne voivat asettaa markkinoille tai ottaa käyttöön tekoälyteknologiaa. Myös korkean riskin kategoriaan kuuluvien teknologioiden määritelmää laajennettiin. Parlamentin mukaan, jos tekoälyä käytetään ihmisten hyvinvoinnin kannalta olennaisten päätösten tekoon, tai siitä koituu haittaa oikeusvaltioperiaatteelle, demokratialle
Kutsu medialle: Tervetuloa Eurooppa-päivän vastaanotolle tiistaina 9.5.20238.5.2023 08:36:07 EEST | Kutsu
Arvoisa median edustaja, lämpimästi tervetuloa europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin Eurooppa-päivän vastaanotolle tiistaina 9.5. Tapahtumapaikkana toimii Lasipalatsin 2. krs Lounge-tila (Mannerheimintie 22-24, Helsinki). Tilaisuus alkaa klo 18.30 ja loppuu n. 19.30. Tilaisuuteen kuuluu rennonpaa ajanviettoa sekä Jyrki Kataisen ja Miapetran puheenvuoro Eurooppa-päivän kunniaksi. Saamme myös nauttia kantelemusiikista. Paikalla on kuohuviinitarjoilu sekä pientä purtavaa. Mikäli pääset paikalle, ilmoittaudu tällä lomakkeella: https://forms.gle/BN58WGhfaxJ4LUAs8 Ohjelman voi seurata myös livestreamina Miapetran Facebook-sivulta kello 19.00-19.15.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme