SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johan Kvarnström: Ajatuksia hallituksen ja valtion roolista hoitoalan palkkakiistassa

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Monet vaativat nyt hallitukselta ja valtiolta rahaa, jotta hoitajat saavat ansaitsemansa palkan. Haluan nyt yrittää selventää tähän liittyviä kysymyksiä. Onko hallitus se, joka päättää hoitajien palkoista ja toimii työmarkkinaosapuolena? Ei. Onko hallituksella silti jonkinlainen rooli? Kyllä. Miten? Näin:

Eduskunta tekee päätökset valtion budjetista, jossa on varattu tietty määrä rahaa sosiaali- ja terveysalalle ja tietysti resursoinnin taso vaikuttaa sekä työnantajan asenteeseen että liikkumavaraan. Mitä tiukempi budjetti, sitä vaikeampaa on hyväksyä huomattavia palkankorotuksia.

Lisäksi hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmässä on mekanismi kustannustason muutosten huomioimiseksi. Laissa on hintaindeksi, joka perustuu pääosin yleiseen palkkatasoindeksiin ja vähäisemmässä määrin kuluttajahintaindeksiin sekä työnantajan sosiaaliturvamaksuihin. Se, että käytetään yleistä palkkatasoindeksiä, tarkoittaa käytännössä sitä, että valtio korvaa palkankorotukset automaattisesti, mutta ei täysimääräisesti. Siis ainoastaan yleisen palkkakehityksen mukaisesti, mutta ei sen ylittävien korotusten osalta.

Joten kun hoitajat vaativat ja tarvitsevat tuntuvampia korotuksia, hyvinvointialueiden on saatava valtiolta enemmän rahaa kuin ne automaattisesti saavat edellä mainitun mekanismin mukaisesti, jotta säästöjä ei tarvitsisi kohdentaa muualle (lue: leikata palveluverkosta, ”tehostaa”).

Valtion taloudellisesta näkökulmasta palkankorotukset maksavat joka tapauksessa tietysti saman verran. Mutta ensinnäkin, on myös erittäin kallista olla nostamatta palkkoja, sillä hoitoalan kriisi pahenee samalla kun hoidon tarve kasvaa, joka lisää painetta kalliimpaan erikoissairaanhoitoon, koska ihmiset eivät saa hoitoa ajoissa. Toiseksi on silti tärkeää, että hyvinvointialueet saavat korvauksen tietyiltä osin automaattisesti. Tämä osa voisi olla suurempi, koska silloin neuvottelut sujuisivat helpommin. Samalla on hyvä, että automatiikka on ylipäänsä sisällytetty lakiin, mitä ei voi pitää itsestäänselvyytenä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että valtio ei voi korvamerkitä palkkarahaa - entä jos palkkataso olisi kunkin hallituksen päätettävissä? Se olisi hoitajille vaarallista ja aiheuttaisi jatkuvaa epävarmuutta. Kerrat, jolloin valtio on syytänyt enemmän rahaa terveydenhuoltoon ilman muutoksia työehtosopimukseen, eivät ole näkyneet palkoissa, sillä rahat ovat menneet muuhun toimintaan ja palkat on maksettu silloisten työehtosopimuksien mukaan.

Mikäli valtio olisi osa neuvotteluita, tarvittaisiin paluu kolmikantayhteistyöhön ja se ei tapahdu yhdessä yössä. Muutos pysäyttäisi käynnissä olevat neuvottelut joksikin aikaa ja ennen kaikkea, päätös ei ole yksin hallituksen käsissä.

Nyt on niin, että neuvottelujen tulee tuottaa tulosta ja valtion tekee automaattisen säädön hyvinvointialueiden rahoitukseen, ja jotta alueet voivat tarjota samoja palveluja korkeammilla palkkakustannuksilla, valtion tulee vaatia enemmän panostusta ja tietysti se on tehtävä, koska hoitoalan tilanteen ja kriisin ratkaisujen on oltava kestäviä.

Mutta se, että nyt vaaditaan hallitusta ottamaan vastuuta ja myöntämään rahaa, on eräänlainen väärinkäsitys valtion roolista tässä yhteydessä.

Ja tietysti neuvotteluissa on kyse muustakin kuin palkoista, mutta palkkataso on ehdottoman keskeisin tekijä. Tietysti Marinin hallitus on tehnyt ja tekee muutoksia hoitajapulan korjaamiseksi, aina hoitajamitoituksen tiukentamisesta koulutuspaikkojen lisäämiseen.

Johan Kvarnström, kansanedustaja (SDP)

Blogiteksti löytyy myös täältä.

Yhteyshenkilöt

Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot

Puh:050 514 4080

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Suuren valiokunnan sd-jäsenet: Tekoälyn sääntelyn täytyy ennaltaehkäistä riskejä ja turvata perusoikeudet28.9.2023 17:51:30 EEST | Tiedote

Suuri valiokunta on saanut valmiiksi eduskunnan kannan EU-neuvotteluihin tekoälyn sääntelyä koskevaan asetusehdotukseen (Artificial Intelligence Act). Valmistelussa ovat olleet tiiviisti mukana suuren valiokunnan demariryhmän jäsenet: Elisa Gebhard, Maria Guzenina, Timo Harakka, Kimmo Kiljunen, Jani Kokko, Helena Marttila, Matias Mäkynen ja Ville Skinnari.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme