Perhehoitoliitto ry

Perhehoidon kilpailutusten epäkohdat uhkaavat jälkihuoltonuorten yksilöllisen tuen toteutumista

Jaa
THL:n ja Perhehoitoliiton asiantuntijat muistuttavat, että hyvinvointialueiden on arvioitava jälkihuoltonuoren tuen tarve ja jälkihuollosta perhehoitajalle maksettavat palkkiot aina yksilöllisesti ja nuoren hoidettavuuden mukaan.
Kuvituskuva: Adobe Stock.
Kuvituskuva: Adobe Stock.

Perhehoitoliiton tietoon on tullut useita epäkohtia lakisääteisten sosiaalipalveluiden kilpailutuksissa, jotka liittyvät nuorten jälkihuollon järjestämiseen toimeksiantosuhteisena perhehoitona.

Kilpailutusten tarjouspyynnöissä on esimerkiksi linjattu, että perhehoitona toteutettua jälkihuoltoa voitaisiin myöntää vain 21-vuotiaaksi saakka, vaikka jälkihuollon yläikäraja on lastensuojelulain mukaan 25 vuotta. Jos palvelu tuotetaan väärin reunaehdoin, haavoittuvassa asemassa olevat yli 21-vuotiaat jälkihuoltonuoret voivat jäädä vaille heille kuuluvaa yksilöllistä tukea, kuten asumista perhekodissa.

Liiton tietoon tulleissa tarjouspyynnöissä on linjattu myös, että perhehoitajille maksettaisiin jälkihuoltonuoren perhehoidosta hoitopalkkiota, joka olisi automaattisesti 20 prosenttia alhaisempi kuin perhehoitolaissa määritelty palkkion minimitaso. Perhehoitolain mukaan hoitopalkkio tulee määritellä jokaisen kohdalla yksilöllisesti niin, että sen suuruus perustuu arvioon henkilön hoidettavuudesta ja toiminnan luonteesta. Hoidettavan ikä itsessään ei siis ole hoitopalkkion suuruuden peruste.

– Hyvinvointialueiden on huolehdittava, etteivät kilpailutukset muodosta alueille käytäntöjä, jotka vaarantavat lasten ja nuorten lakisääteistä oikeutta jälkihuoltoon. Nuoren tuen tarve ja jälkihuollosta perhehoitajalle maksettavat palkkiot on aina arvioitava yksilöllisesti ja nuoren hoidettavuuden perusteella, erityisasiantuntija Jaana Tervo THL:n Erityispalvelut-yksiköstä muistuttaa.

– Täysi-ikäistyvän nuoren hoitopalkkion arvioimisessa voi auttaa kysymys, mikä muuttuu ja miten muutokset vaikuttavat perhehoitajan ajankäyttöön tai osaamistarpeisiin, Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö Anu Lehtosaari vinkkaa.

Jälkihuoltoa myös lyhytaikaisena tai osavuorokautisena perhehoitona

Jälkihuollolla tarkoitetaan kokonaisvaltaista tukea, jota tarjotaan yleisimmin täysi-ikäistyneelle nuorelle huostaanoton päättymisen jälkeen. Sen tarkoituksena on auttaa aikuistuvaa nuorta saavuttamaan riittävät valmiudet itsenäiseen elämään. Jälkihuollon järjestämisvastuu siirtyi tänä vuonna hyvinvointialueille.

Jälkihuoltoa voidaan tarjota esimerkiksi perhehoitona siihen asti, kun nuori täyttää 25 vuotta. Tutuin tapa järjestää jälkihuoltoa perhehoitona on se, että nuori jatkaa perhehoito- eli sijaisperheessä asumistaan täysi-ikäistyttyään ja saa tarvitsemansa tuen perhehoitajalta.

Jälkihuoltoa voidaan järjestää myös lyhytaikaisena tai osavuorokautisena perhehoitona. Osavuorokautisessa perhehoidossa perhehoitaja tukee omaan asuntoon muuttanutta jälkihuoltonuorta tämän kotona tai nuoren käydessä perhehoitoperheessä. Lyhytaikainen perhehoito tarkoittaa jälkihuoltoikäisen nuoren lyhyitä jaksoja perhehoitoperheessä omaan asuntoon muuttamisen jälkeen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvituskuva: Adobe Stock.
Kuvituskuva: Adobe Stock.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Perhehoitoliitto ry
Perhehoitoliitto ry
Ilmarisenkatu 17 A
40100 JYVÄSKYLÄ

http://www.perhehoitoliitto.fi

Perhehoitoliitto ry on valtakunnallinen, toimeksiantosopimussuhteisen perhehoidon asiantuntijajärjestö, joka vaikuttaa, viestii, neuvoo ja kouluttaa perhehoitoon liittyvissä asioissa. Perhehoitoliitto tukee perhehoitajia ja heidän perheitään, joihin kuuluvat myös hoidettavat lapset, nuoret ja aikuiset. Vuonna 1983 perustettuun Perhehoitoliittoon kuuluu 20 perhehoitoyhdistystä, joissa on noin 4 000 jäsentä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Perhehoitoliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye