Toiminnallinen tarinankerronta innostaa lasta kirjojen pariin – Suosittu Piirretään satuja iholle -sarja jatkuu Pilvilaiva-uutuudella

Uusi iloinen päivä on alkamassa. Mitenköhän Kalle-leijonan aamupuuhat sujuvat? Minne katoavat päiväkodin sopan pippurit? Entä missä virtahepo kylpee iltaisin?
Taikametsän väki ottaa lukijan mukaan arjen touhuihin hauskojen jumppien ja rauhoittavien iholle piirrettävien satujen avulla. On aika nostaa purjeet, Pilvilaiva, ja hakea matkustajat satujen kyytiin!
Pilvilaiva on Jenni Skyttä-Forssellin ja Nora Lehtisen suositun Piirretään satuja iholle -sarjan kolmas osa. Uudessa kirjassa iholle piirtämisen rinnalle on kirjoitettu myös hauskoja jumppasatuja. Lapset pääsevät osaksi tarinaa tekemällä helppoja ja innostavia liikkeitä kirjan hahmojen mukana.
Iholle piirrettävät sadut ja jumppatarinat tukevat mielikuvitusta sekä keskittymistä ja innostavat uudella tavalla kirjojen pariin.
Miten kirjaa käytetään?
Jumpissa helpot, leikinomaiset ja yksinkertaiset liikkeet seuraavat tarinan kulkua, joita voidaan muokata lapsen tai lapsiryhmän tarpeiden mukaan. Ohjeet on kirjoitettu tarinan sisään, joten lapsen on helppo kuvitella itsensä esimerkiksi sadun karhunpennuksi tekemään villahousujumppaa tai puuhailemaan aamutoimia Kalle-leijonan kanssa.
Saduissa esimerkiksi harjataan hampaita, irvistetään, venytellään, loikitaan, leijaillaan, etsitään, kuvitellaan ja rauhoitutaan. Iholle piirrettävissä tarinoissa helpot piirto-ohjeet kulkevat tarinan rinnalla.
Lehtinen ja Skyttä-Forssell kertovat, että jumppasadut on suunniteltu lyhyiksi toiminnallisiksi tuokioiksi, joita voidaan tehdä missä vaan ja milloin vaan.
”Jos esimerkiksi pukeminen ei suju, voidaan vaikka päiväkodissa tehdä Tyhmät villahousut -jumppa yhdessä ja jatkaa sitten pukeutumista. Tsemppaava tarina voi auttaa mainiosti tilanteessa eteenpäin!”
Aistit ja liike auttavat sukeltamaan tarinaan
Kokemuksellisesta tarinankerronnasta innostuva tekijäkaksikko uskoo, että toiminnallisuus ja kokemuksellisuus voivat auttaa lasta ihastumaan kirjoihin ja kirjallisuuteen ihan pienestä pitäen. Jo pikkulapsena kirjoihin tutustuminen ja tottuminen ovat tärkeässä roolissa lasten lukutaidon kehittymisen kannalta.
”Kun lapsella on yhteisiä kirjoihin liittyviä kokemuksia vanhemman tai esimerkiksi varhaiskasvatusopettajan kanssa, se auttaa häntä luomaan luontevan suhtautumisen kirjoihin jo nuorena”, Skyttä-Forssell ja Lehtinen summaavat.
Jenni Skyttä-Forssellilla ja Nora Lehtisellä on molemmilla vuosien kokemus lasten erityisopetuksen parissa. Tällä hetkellä he työskentelevät luovan kirjoittamisen ja viestinnän tehtävissä.
Pilvilaivan on kuvittanut Reetta Niemensivu. Piirretään satuja iholle -sarjan edellinen osa, Taika-aurinko, ilmestyi keväällä 2022.
Pilvilaiva ilmestyy tänään.
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Haastattelupyynnöt, lisätiedot ja pdf-vedokset: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikköLasten- ja nuortenkirjat
Puh:0504635238anni.gullichsen@otava.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Karisto
Toisille muutokset ovat raskaampia kuin toisille – Maria Viljan kuvakirja kertoo lapsen ylikuormittumisesta14.9.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Kaunis tarina esikoululaisen elämästä, uusista aluista ja erityisherkkyydestä Näkymätön reppu -kirjan tekijältä.
”Hei, tahdotko olla kuuluisa?” – Topelius-palkitun kirjailijan Seelanti on vangitseva kertomus tosi-tv-ohjelmaan autiosaarella osallistuvista nuorista12.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Kirsti Kurosen uutuuskirjan taidokkaasti tihenevän tunnelman taustalla kaihertavat teot, joita ei voi enää perua.
Kesällä vaihdetaan viihteelle25.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Kesän ja loman kynnyksellä kevenee monen kalenteri, vaatetus ja suorittamisen tarve. Myös lukulistaa kannattaa välillä keventää: hyvän mielen kirjat antavat ajatuksille tilaa ja irrottavat arjen ajatuskehistä. Miten ilahduttavaa onkaan löytää kirjan sivulta itsensä! Kariston kesävalikoimassa ilmestyy hyvän mielen kirjoja monenlaiseen makuun.
Kaarina Helakisa -palkitun Mila Teräksen uutuuskuvakirja Myyrä joka katsoi kuuta kertoo hetkeen pysähtymisen merkityksestä15.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Myyrä joka katsoi kuuta on lumoava kuvakirja pienistä mutta suurenmoisen kauniista hetkistä, jotka löytää vain pysähtymällä. Hurmaavan kirjan on kuvittanut Nora Surojegin.
Maalaisromanttisen Jylhäsalmi-sarjan villimpi kaupunkilaisserkku hurmaa vauhdikkailla juonenkäänteillä.12.5.2023 10:03:35 EEST | Tiedote
Kirsi Pehkosen Siru Valpas -uutuussarjassa tuttua on koukuttavan viihdyttävä kerronta, ja uutta on urbaani miljöö ja rämäpäinen päähenkilö. ”Ronskimpaa ja vauhdikkaampaa tekstiä on hauska kirjoittaa”, Kirsi Pehkonen kiteyttää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme