Flow Festivalilta uutta tietoa festivaalin ympäristövaikutuksista

Flow Festival on tehnyt pitkäjänteistä ympäristötyötä jo yli kymmenen vuotta. ”Vastuullisuus on tärkeä osa Flow-kokemusta ja asia, josta saamme paljon palautetta festivaalikävijöiltä, artisteilta ja yhteistyökumppaneiltamme. Haluamme jatkaa työtä tapahtumamme kehittämiseksi entistä ympäristöystävällisemmäksi, sillä uskomme, että vastuullinen festivaali on myös parempi ja viihtyisämpi festivaali”, Flow Festivalin taiteellinen johtaja Tuomas Kallio sanoo. ”Samalla haluamme vaikuttaa koko tapahtuma-alan tulevaisuuteen tarjoamalla kaikille alan toimijoille työkaluja, joilla tapahtumien päästöt ja luonnonvarojen käyttö voidaan suunnitella ja toteuttaa valistuneemmin. Haastamme kaikki alan toimijat mukaan entistä kokonaisvaltaisempaan ympäristötyöhön sekä kehittämään aiempaa parempia ja ympäristön paremmin huomioon ottavia tapahtumia.”
Flow ja D-mat käynnistivät vuonna 2021 Flow Impacts -tutkimushankkeen, jonka ensimmäisen vaiheen raportti julkaistaan tänään. Ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin laajennetun hiilijalanjälkilaskennan lisäksi materiaalijalanjälkilaskenta vuoden 2022 Flow Festivalista. Laskelmien tarkoitus oli selvittää mahdollisimman tarkasti festivaalin kokonaisvaltainen ympäristökuormitus sekä tunnistaa ne tapahtumatuotannon osa-alueet, jotka kuluttavat eniten luonnonvaroja ja synnyttävät päästöjä. Tutkimukselle on myönnetty Euroopan unionin NextGenerationEU -rahoitusta Suomen kestävän kasvun ohjelmasta.
Mahdollisuuksia ympäristökuorman keventämiseen
Tutkimuksen laskelmissa selvisi, että ylivoimaisesti suurin ympäristökuormitus muodostuu kävijöiden matkustamisesta ja majoittumisesta. Jalanjälkiä kasvattaa yleisön suuri määrä, mutta myös matkustustavoilla ja -etäisyyksillä sekä majoitusmuodoilla on vaikutusta niin materiaali- kuin hiilijalanjälkeen. Ympäristön kannalta kestävä tapahtuma järjestetään siis keskeisellä, helposti saavutettavalla sijainnilla.
Toiseksi eniten ympäristöä kuormittaa festivaalialueella tarjottava ruoka ja juoma. Jo viime vuonna julkaistut, tutkimuksen ensimmäiset laskelmat osoittivat, että punaisesta lihasta ja siipikarjan lihasta luopuminen ruokatarjonnassa puolitti festivaaliruoan negatiiviset ilmastovaikutukset. Näin ollen festivaalin haitallista ympäristökuormaa voidaan pienentää entisestään kasvattamalla kasvis- ja vegaaniruoan osuutta.
Kolmantena selkeänä ympäristöä kuormittavana osa-alueena esiin nousi festivaalialueen maanmuokkaus. Flow tuo alueelle muun muassa kivituhkaa, soraa, multaa ja siirtonurmea sekä päällystää aluetta, jotta se on turvallinen, esteetön ja viihtyisä. Yleisötapahtumaan sellaisenaan sopimattoman paikan käyttö festivaalialueena on ympäristön kannalta kestämätöntä, joten kaupunkien tulisi panostaa pitkäjänteisesti kestävien tapahtuma-alueiden kunnostukseen ja ylläpitoon.
Kohti entistä kestävämpää tapahtuma-alaa
Vaikka Flow’ssa tehdyt laskelmat koskevat vain yhtä tapahtumaa, ne antavat aiempaa selkeämmän kuvan siitä, mihin tuotannon osa-alueisiin kaikkien tapahtumajärjestäjien kannattaa ympäristötyössään panostaa. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa tuotetaan vuoden 2023 aikana koko tapahtuma-alalle räätälöity luonnonvarojen käytön ja ekologisen jalanjäljen budjetointityökalu, jonka avulla tapahtumat voivat suunnitella, seurata ja vähentää ympäristökuormitustaan. Tunnistamalla oman tapahtumansa ympäristölle erityisen kuormittavat osa-alueet jokainen tapahtumajärjestäjä voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin haittojen minimoimiseksi.
Flow Festivalin tavoitteena on vaikuttaa siihen, että festivaaleja ja tapahtumia voidaan tulevaisuudessa järjestää ympäristölle kestävällä tavalla. Tavoitteeseen on kuitenkin vielä matkaa. Siksi uusien, päästöjä ja kulutusta vähentävien ratkaisujen lisäksi Flow Festival on lyhentänyt luontovelkaansa tekemällä lahjoituksen Luonnonperintösäätiölle. Lahjoituksen kokonaissumma perustuu festivaalista vuonna 2022 tehtyihin laskelmiin ja sillä suojellaan yhteensä neljä hehtaaria suomalaista ikimetsää.
Flow Festivalin ja D-matin toteuttama tutkimus on huomioitu kansainvälisessä tutkijayhteisössä. Flow Impacts esitellään tällä viikolla University of the Creative Artsin järjestämässä Sustainable Innovation 2023 -konferenssissa Epsomissa, Iso-Britanniassa.
Voit tutustua englanninkieliseen Flow Impacts -raporttiin kokonaisuudessaan täällä.
Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 11.–13.8.2023.
Flow Festival 2023 pääyhteistyökumppani on Hartwall. Muita kumppaneita ovat Polestar, Vaasan, Valio Oddlygood®, Lanson ja Helsingin kaupunki. Mediakumppaneita ovat Helsingin Sanomat, Clear Channel, Radio Helsinki ja Resident Advisor ja tuotantokumppaneita Creative Technology ja Stopteltat.
www.flowfestival.com
www.instagram.com/flowfestivalhelsinki
www.facebook.com/FlowFestival
www.twitter.com/FlowFestival
Lehdistökuvat: www.flowfestival.com/media
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva PalménTiedottaja
Puh:+ 358 40 613 9933eeva@flowfestival.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Flow Festival on rakkaudesta musiikkiin ja kaupunkikulttuuriin syntynyt helsinkiläinen festivaali, joka on järjestetty vuodesta 2004 alkaen. Flow on kasvanut intiimistä klubitapahtumasta yhdeksi Euroopan kiinnostavimmista musiikin ja taiteen festivaaleista.
Flow Festivalin ohjelmisto on tarkoin kuratoitu, populaarikulttuuria ja kokeellista taidetta sisältävä kokonaisuus. Laaja musiikki- ja taideohjelma, monipuolinen ja ruokatrendejä seuraava ravintolavalikoima, lumoava Suvilahden festivaalialue ja mittava vastuullisuusohjelma tarjoavat festivaalivieraille elämyksiä vuosi toisensa jälkeen. Seuraava Flow Festival järjestetään 11.–13.8.2023 Helsingissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Flow Festival
Flow Festival huipentui aurinkoiseen sunnuntaihin14.8.2023 00:32:22 EEST | Tiedote
Yhteensä lähes 90 000 festivaalivierasta saapui Helsingin Suvilahteen nauttimaan viikonlopusta täynnä kansainvälisiä ja kotimaisia huippuartisteja, taidetta ja kaupunkikulttuuria. Yleisö pääsi nauttimaan myös koko viikonlopun kestäneestä Flow Talks -puheohjelmakokonaisuudesta, vastuullisuuteen perustuvasta kattavasta ravintolavalikoimasta sekä Suvilahden ainutlaatuisen alueen lumoavasta tunnelmasta.
Lorde hurmasi Flow’n loppuunmyydyssä lauantaissa13.8.2023 01:13:54 EEST | Tiedote
Perjantaina alkanut kolmipäiväinen Flow Festival jatkui lauantaina Helsingissä. Loppuunmyyty Flow-päivä keräsi ikoniselle Suvilahden festivaalialueelle 30 000 iloista juhlijaa, ja tunnelma oli Flow’lle tyypilliseen tapaan värikkään juhlava.
Flow Festival käynnistyi Helsingin Suvilahdessa aurinkoisissa merkeissä12.8.2023 01:14:32 EEST | Tiedote
Vuoden odotetuin viikonloppu alkoi perjantaina, kun miltei 30 000 festivaalivierasta saapui Flow Festivalille Helsingin Suvilahteen nauttimaan upeista artisteista, kattavasta ruokatarjonnasta, ajatuksia herättävästä taiteesta, ajankohtaisesta puheohjelmasta sekä ainutlaatuisesta festivaalihumusta.
Flow Festivalia juhlitaan tänä viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa9.8.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalia juhlitaan tänä viikonloppuna 11.–13. elokuuta Helsingissä, kun musiikin, taiteen ja kaupunkikulttuurin ystävät kokoontuvat Suvilahteen. Festivaalin yhden päivän launtailiput sekä kahden päivän liput perjantai-lauantai -yhdistelmällä on loppuunvarattu, mutta muita lipputyyppejä on edelleen saatavilla.
Flow Festival luopuu kumppanuudesta Heineken Silverin kanssa8.8.2023 21:07:31 EEST | Tiedote
Flow Festival luopuu kumppanuudesta Heineken Silverin kanssa Heinekenin Venäjä-kytkösten vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme