Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Äitienpäivänä palkitaan äitejä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein

Jaa
Valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa 14. toukokuuta 2023 palkitaan 39 äitiä ansiokkaasta kasvatustyöstä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö antaa kunniamerkit äideille äitienpäivänä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) järjestää äitienpäiväjuhlan yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa Valkoisessa Salissa. Tasavallan presidentti on palkinnut suomalaisia äitejä jo vuodesta 1946 alkaen.

Merkittävää kasvatustyötä ja suurta vastuuta

Äitienpäivänä palkittavat äidit ovat tehneet merkittävää kasvatustyötä, ja osa äideistä toimii myös oman ydinperheen ulkopuolella aktiivisesti, erityisesti kyläyhteisöissä.

- Äitien palkitseminen on arvokas perinne, jolla tehdään näkyväksi yhteiskunnassa usein piiloon jäävää hoivatyötä, jota erityisesti äidit tekevät. On myös tärkeää, että tuemme ja teemme näkyväksi perheiden monimuotoisuutta. MLL:n työn tavoitteena on tukea perheitä kaikissa elämäntilanteissa, jotta vanhemmat voivat hyvin ja lasten kehitys turvataan, toteaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Milla Kalliomaa.

Äitien palkitsemisessa halutaan huomioida Suomen kansan monimuotoisuus ja vähemmistöryhmät. Palkittavien joukossa on muun muassa saamelainen kolmen lapsen äiti ja kaksi ruotsinkielistä, joista toinen on Ahvenanmaalta. Vanhin palkittavista äideistä on 98-vuotias viiden lapsen äiti ja nuorin 40-vuotias.

Kenelle mitali voidaan antaa

Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein voidaan antaa eri-ikäisille, erilaisissa elämänpiireissä ja tehtävissä toimineille ja toimiville äideille. Palkitut ovat ansioituneet lasten ja nuorten esimerkillisinä kasvattajina, he ovat kantaneet yhteisvastuuta sekä tukeneet perhe-elämää ja vanhemmuutta.

Kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä omat lapset voivat ehdottaa palkittavia äitejä aluehallintovirastoille. Aluehallintovirastojen esityksen perusteella sosiaali- ja terveysministeriö esittää vuosittain kunniamerkin saajia ritarikunnille.

Valtakunnallista äitienpäiväjuhlaa vietetään 14.5.2023 klo 12.00–14.00 Valkoisessa Salissa,
Aleksanterinkatu 16, 00170 Helsinki.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kunnioittaa äitienpäiväjuhlaa läsnäolollaan. Valtiovallan tervehdyksen juhlaan tuo sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen. Juhlapuheen pitää Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja Mirjam Kalland.

Palkittavien äitien nimet ja lisätietoja löydät täältä.

Yhteystiedot

Palkittujen äitien yhteystietoja voi tiedustella viestinnän asiantuntija Kirsi Pukarilta 28.4. alkaen, sähköpostitse kirsi.pukari(at)mll.fi ja puhelimitse 075 3245 379.

Valokuvia valtakunnallisesta äitienpäiväjuhlasta on ladattavissa median käyttöön alla olevasta osoitteesta sunnuntaina 14.5. klo 15.00 alkaen. Salasanan kuvapankkiin voi pyytää Kirsi Pukarilta. https://samulimiettinen.kuvat.fi/kuvat/aitienpaiva2023/

Muissa äitienpäivään liittyvissä kysymyksissä auttaa projektikoordinaattori Emi Maeda, sähköpostitse osoitteessa emi.maeda(at)mll.fi ja puhelimitse numerossa 075 3245 636.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Toinen linja 17
00530 Helsinki

075 32451http://www.mll.fi

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 73 000 jäsentä, 536 paikallisyhdistystä, 10 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi    

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto

MLL nostaa kiusaamisen vastaisen työn yhdeksi kärkiteemoistaan22.9.2023 13:46:24 EEST | Tiedote

Tällä hetkellä käydään vilkasta yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten välisestä kiusaamisesta ja siihen puuttumisesta. Sama aihe on noussut esille myös vuoden 2023 kouluterveyskyselyn tuloksissa, jossa ilmeni, että vähintään viikoittain tapahtuvaa kiusaamista oli kokenut viime vuosia suurempi osuus kaikilla kouluasteilla. MLL:ssä tehdään laajaa kiusaamista ehkäisevää ja sen vastaista työtä. Nyt toimintaa on päätetty vahvistaa entisestään.

Lasten ja nuorten hätään täytyy vastata välittömästi - Uusi Nuorten tukilinja tarjoaa kriisiapua4.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Omaan mielenterveyteen liittyvät huolet ovat olleet viime vuosien yleisimpiä puheenaiheita MLL:n Lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissa. Viime vuonna myös väkivallasta puhuttiin palvelun eri kanavissa edellistä vuotta useammin. Vastatakseen lasten ja nuorten hätään, MLL avasi uuden lasten ja nuorten kriisikanavan, Nuorten tukilinjan, joka päivystää joka arki-ilta klo 20-24 Lasten ja nuorten puhelimen numerossa 116 111.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme