Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ELY-keskusalueet tiivistävät yhteistyötä osaavan työvoiman saamiseksi yhteisellä alueellisella työlupalinjauksella

Alueelliset linjaukset liittyvät työntekijän oleskeluluvan myöntämiseen ja työvoiman saatavuuden arviointiin ja niissä määritellään, millä ammattialoilla ammattiluokkatasolla työvoiman saatavuus on vaikeutunut. Työntekijän oleskelulupahakemuksia keskitetysti käsittelevät TE-toimistojen työlupapalvelut tarvitsevat työvoiman saatavuuden arvioinnin tueksi ajantasaiset alueelliset linjaukset niiltä alueilta, joilla työnteko tapahtuu.
Työ- ja elinkeinoministeriön Työvoimatiekartan tuottaman aineiston mukaan vuonna 2022 kysynnän kasvu Pohjanmaalla on ollut voimakkainta liikenteen ja logistiikan alalla. Alueella on käynnissä lukuisia hankkeita akkuteollisuuteen, vetytalouteen ja tuulivoimaan liittyen. Keski-Pohjanmaalla kysynnän kasvu on ollut voimakasta erityisesti SoTe-, MaRaMa- sekä teknologiateollisuuden ja -palveluiden aloilla. Kasvua odotetaan vihreän siirtymän ja kiertotalouden teollisuudesta. Etelä-Pohjanmaalla kysynnän kasvu on ollut erittäin voimakasta erityisesti MaRaMa alalla. Teknologiateollisuudessa on investointiaikeita ja lisäksi puutuote- ja sahateollisuudessa kysyntää on hyvin ja isot investoinnit ovat kasvattaneet tuotantokapasiteettia.
Alueiden välinen yhteistyö tiivistyi saatavuusharkintakokeilun myötä
Pääministeri Sanna Marinin hallitus päätti puoliväliriihessä 29.4.2021, että työllisyyden edistämisen ministeriryhmä linjaa kesäkuussa 2021 ulkomaisen saatavuusharkinnan lieventämisen alueellisen kokeilun toteuttamisesta, tavoitteista ja kohdentamisesta. Kokeilu saatavuusharkinnan joustavoittamisesta kohdennettiin Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-alueille, ja kokeilu toteutettiin syksystä 2021 helmikuuhun 2023. Tavoitteena oli lisätä työvoiman alueellista liikkuvuutta ja helpottaa ulkomaisen työvoiman maahanmuuttoon liittyviä lupaprosesseja yhteisillä työlupalinjauksilla. Kokeilu ei tuonut suuria muutoksia työvoiman maahanmuuttoon, mutta yhteistyö alueiden välillä kehittyi. Kokeilun päättymisen myötä Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukset päättivät laatia yhteisen työlupalinjauksen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mauno Salmela (Etelä-Pohjanmaa)
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Ari Pitkänen (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)
Pohjanmaan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett MKB-kontaktmyndighetens motiverade slutsats om ABO Wind Ab:s MKB-beskrivning för Purmo vindkraftsprojekt (Österbotten)26.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
ABO Wind Ab planerar en vindkraftspark med högst 43 vindkraftverk i Purmoområdet i Pedersöre kommun. Projektets areal är cirka 5100 hektar. I miljökonsekvensbedömningen granskades vindkraftverk med en total höjd på högst 300 meter och en enhetseffekt på 6–10 MW.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän ABO Wind Oy:n Purmon tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Pohjanmaa)26.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
ABO Wind Oy suunnittelee enintään 43 tuulivoimalasta koostuvaa tuulivoimapuistoa Pedersören kuntaan Purmon alueelle. Hankkeen pinta-ala on noin 5100 hehtaaria. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltiin kokonaiskorkeudeltaan enintään 300 metrin tuulivoimaloita, joiden yksikköteho on 6–10 MW.
Etelä-Pohjanmaalla elokuun lopussa 5136 työtöntä työnhakijaa26.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaalla Manner-Suomen alhaisin. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi vuoden takaisesta, mutta laski edellisestä kuukaudesta.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett MKB-kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB-beskrivningen för Freyr Battery Finland Oy:s CAM-fabrik i Vasa (Österbotten)25.9.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Freyr Battery Finland Oy planerar att bygga CAM-fabriken på Långskogens industriområde på en tomt som ligger öster om Vasa flygplats, cirka 8 kilometer från centrum av Vasa mot sydost. Litiumjärnfosfat (LFP) som tillverkas vid fabriken är ett katodaktivt material (CAM = cathode active material) som används i battericeller. Målet är att fabriken ska tillverka 20 000–60 000 ton LFP-material per år.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Freyr Battery Finland Oy:n CAM-tehtaan YVA-selostuksesta (Pohjanmaa)25.9.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Freyr Battery Finland Oy suunnittelee CAM-tehtaan rakentamista Laajametsän teollisuusalueelle Vaasan lentoaseman itäpuolelle, 8 kilometriä Vaasan keskustasta kaakkoon. Laitoksella valmistettava litiumrautafosfaatti (LFP) on katodiaktiivimateriaali (CAM = cathode active material), jota käytetään akkukennoissa. Tehtaan tavoitteena on tuottaa 20 000–60 000 tonnia LFP-materiaalia vuodessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme