HALI huolissaan lakkojen laajentamista – kohteena jälleen vanhukset
Hyvinvointiala HALI ry ihmettelee tilanteen kärjistämistä. Kolmen eri lakkoilmoituksen kohteena on hauraita vanhuksia, vammaisia ja lapsia. AY-puolelle on tarjottu avokätistä palkankorotusta, 11,2 prosenttia kahden ja puolen vuoden ajanjaksolla.
”Olen erityisen huolissani siitä, että normaalien työmarkkinakäytäntöjen mukaisesti lakkojen ulkopuolelle ei ole rajattu edes asiakkaan hengen ja terveyden kannalta välttämättömiä töitä”, sanoo HALIn työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri.
Ammattijärjestöt perustelevat paljon yli 13 prosentin palkankorotusvaatimustaan julkisen puolen korkeammilla palkoilla. Julkisella keskiansiot ovat hieman korkeammat, mutta yksityisen ja julkisen puolen palkkaerot eivät ole suoraan verrannollisia, sillä julkisella puolella on iäkkäämpää henkilöstöä isompine palveluslisineen.
Yritysten ja järjestöjen taloudellinen tilanne on riippuvainen julkisesta taloudesta. Hyvinvointialueet maksavat yksityisille palveluntuottajille merkittävästi vähemmän kuin mitä niiden itse tuottama hoiva maksaa - keskimäärin tämä ero on 30 %.
HALIn tarjous nostaisi vähimmäispalkkoja merkittävästi yli julkisen puolen. Neuvotteluissa on tultu vastaan sen verran, mikä toimialan kannalta on kestettävissä. Yksityistä hoivaa joudutaan jo nykytilanteessa tekemään usein tappiolla.
”Jäsenemme ovat joutuneet koronavuosina toimimaan poikkeusoloissa ja näitä oppeja hyödynnetään nyt lakkoihin varauduttaessa. Tilanne on silti erittäin haastava”, päättää Mänttäri.
Tänään annettu lakkoilmoitus on jatkoa aiemmin ilmoitetuille lakoille. 4.5. ammattijärjestöt ilmoittivat viisipäiväisestä lakosta, joka koskisi 26 ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikköä ja alkaisi 23.5. Samana päivänä alkava kaksipäiväinen lakko koskisi 41 varhaiskasvatuksen yritystä. 16.5. osa ammattijärjestöistä antoi lakkoilmoituksen, jotka koskivat yksityistä varhaiskasvatusta ja lastensuojelua. Lakko yksityisissä päiväkodeissa alkaisi 31.5. ja päättyisi 2.6. Lakko yksityisissä lastensuojelulaitoksissa alkaisi 31.5. ja päättyisi 3.6.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas MänttäriTyömarkkinajohtaja, Hyvinvointiala HALI ry
Puh:040 571 2330tuomas.manttari@hyvinvointiala.fiTietoja julkaisijasta
Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry: Hallituksen päätös korottaa Kela-korvauksia on hyvä alku19.9.2023 22:05:33 EEST | Tiedote
Hyvinvointiala HALI ry pitää hallituksen päätöstä korottaa merkittävästi yksityisten lääkärikäyntien Kela-korvauksia hyvänä alkuna hoitojonojen purku-urakalle. Korotusten lisäksi hallitus aloittaa uuden Kela-korvausmallin valmistelun hallitusohjelman mukaisesti.
Hyvinvointiala HALI ry hakee uutta toimitusjohtajaa12.9.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointiala HALI ry hakee uutta toimitusjohtajaa luotsaamaan liittoa kohti seuraava vaihetta.
Kati Virtasesta Hyvinvointiala HALI ry:n uusi työmarkkinajohtaja9.8.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
HUS-yhtymän palvelujohtaja, oikeustieteiden lisensiaatti, varatuomari Kati Virtanen on valittu HALIn uudeksi työmarkkinajohtajaksi. Virtanen aloittaa tehtävässään 1.12.2023.
Hyvinvointiala HALI ry: Kattohintaisista kilpailutuksista luovuttava sosiaalipalveluissa22.6.2023 06:45:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointiala HALI ry:n tekemän kyselyn mukaan asumispalveluita tuottavien yritysten ja järjestöjen kustannukset ovat nousseet merkittävästi viimeisen vuoden aikana. HALI vaatii, että kattohintaisista kilpailutuksista luovuttaisiin sosiaalipalveluissa.
Hyvinvointiala HALI ry: Hallitusohjelmassa eväät parempiin sote-palveluihin16.6.2023 18:17:09 EEST | Tiedote
Hyvinvointiala HALI ry katsoo tänään julkistetun ohjelman antavan hyvinvointialueille nykyistä paremmat mahdollisuudet lyhentää hoitojonoja ja saada ikääntyneet heille kuuluvan hoivan piiriin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme