Pop up -kirjastossa Eduskuntatalolla 26.5. luovutetaan kirjaston ilmastokirjavinkit kansanedustajille

Helmet-kirjasto järjestää pop up -kirjaston Fridays for Future -mielenosoituksen tukena perjantaina 26.5.2023 klo 10–12 Eduskuntatalon portailla.
Elävä kirjasto: ilmastolukutaitoa ja ympäristötoimia -tapahtumassa on teltta, josta voi lainata ympäristöaiheisia kirjoja ja mielenosoituskylttejä. Lisäksi ympäristöaktivismista kiinnostuneet voivat lainata teltalta aktivistin keskustelukaveriksi.
Pop up -kirjastoon ovat tervetulleet kaikki yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneet kansalaiset, #FridaysForFuture-tapahtuman osallistujat sekä kansanedustajat.
Kirjastolaiset kutsuvat kansanedustajat keskustelemaan ilmastolukutaidosta ja vinkkaavat heille luettavaa ilmasto- ja ympäristötoimia edistävän hallitus- ja eduskuntatyön tueksi.
Tapahtuma on osa Helmet-kirjaston Kirjastosta aktivistiksi -kampanjaa. Kevään 2023 kampanjassaon kannustettu ihmisiä ympäristötoimintaan Aktivistidiplomin avulla. Aktivistidiplomi on tarkoitettu inspiraatioksi ja tueksi erilaisiin toiminnan ja vaikuttamisen tapoihin tutustumisessa.
Tapahtumasta tehdään myös livelähetystä kampanjan Aktivistidiplomi-Instagramiin @aktivistidiplomi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kampanjan koordinaattorit Helsingin kaupunginkirjastosta:
Johanna Juvonen: johanna.a.juvonen@hel.fi
Tuula Rönkä: tuula.ronka@hel.fi
Liisa Uimonen: liisa.uimonen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/
Helmet on pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kirjastoverkko (Helsinki Metropolitan Area Libraries). Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Kulttuurikeskus Caisa täyttyy Chile50-tapahtumista – mukana myös presidentti Tarja Halonen20.9.2023 14:20:59 EEST | Tiedote
Helsingin kulttuurikeskus Caisassa nähdään lokakuussa kattava Chile50-teemaisten tapahtumien kokonaisuus. Luvassa on Chilen vuoden 1973 vallankaappaukseen liittyvä näyttely, keskusteluita, seminaareja, elokuvia ja lasten työpajoja. Valtaosa tapahtumista on maksuttomia.
Heikki Kahila palaa eetteriin – ohjelmat ja suorat lähetykset suunnattu senioreille19.9.2023 10:53:35 EEST | Tiedote
Mittavan uran TV-uutisten sekä kulttuurin ja viihteen parissa tehnyt 87-vuotias Heikki Kahila tuo uuden sarjansa ”Kahvilla Kahilan kanssa” Lämpiö-palveluun. Valtakunnallinen digipalvelu Lämpiö on viiden kaupungin, kahden suomalaisen IT-yrityksen sekä ikäihmisten yhdessä kehittämä digitaalinen alusta, jossa iäkkäät voivat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.
Nuorisoneuvoston vaalit ovat alkaneet18.9.2023 16:07:01 EEST | Tiedote
Kuntalaki takaa nuorille mahdollisuuden päästä vaikuttamaan kotipaikkansa asioissa. Helsingin uusi nuorisoneuvosto valitaan tänä syksynä. Ehdolle voivat asettua kaikki 2006-2010 syntyneet helsinkiläiset. Nuorisoneuvosto vaikuttaa kaupungin toimintaan ja tuo esiin nuorten näkökulmia päätettäviin asioihin.
Lila Downs ja Salif Keita räjäyttivät potin Savoyn syksyn avausviikonloppuna14.9.2023 16:19:23 EEST | Tiedote
Savoy-teatterin syyskausi käynnistyi kolmella yleisö- ja arvostelumenestyksellä: 8.9. Salif Keita (Mali), 10.9. Lila Downs (Meksiko) ja 11.9. Chile Chile Chile. Syksyn muihin kohokohtiin lukeutuvat australialaisen kabareetähti Reuben Kayen sekä jazzikoni Ron Carterin vierailut. Savoy-teatterin johdossa on toiminut Antti Manninen 1. syyskuuta alkaen.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto kokoontuu 21.9.202314.9.2023 15:19:37 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto kokoontuu ensi torstaina 21.9.2023. Kokouksen asialista on julkaistu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme