Metsäntuntijat-podcast: Minne vedet johtaa – metsätaloudessa sillä on väliä

Uskon vilpittömästi siihen, että metsänomistajat ja metsäammattilaiset haluavat vesistöjen pysyvän hyvässä kunnossa, sanoo Tiina Ronkainen. Välillä sattuu kuitenkin vahinkoja. Mikä johtaa siihen, että metsätalouden vesiensuojelussa epäonnistutaan?
Esimerkiksi metsänuudistamisessa tehdään liian usein kuten on ennenkin tehty, sanoo eteläsuomalaisissa yksityismetsissä tilanhoitajana toimiva Aki Mattila. Koko kentän tulisi kyseenalaistaa totuttuja tapoja, ja tarkistaa aina maastossa, onko esimerkiksi ojien kunnostus oikeasti tarpeellinen.
Taina Ihaksi on samaa mieltä: yhtään turhaa ojaa ei pitäisi enää perata! Valitettavan usein törmää siihen, että on tehty metsänomistajan ja metsän kasvun kannalta turha ojitus tai tarpeettoman voimakas maanmuokkaus, jolloin on lisätty kuormitusta alapuoliseen vesistöön, hän kertoo. Melko pienillä ja edullisillakin toimenpiteillä, ojituksen tarveharkinnalla ja maan täsmämuokkauksella, saataisiin aikaan valtava harppaus vesiensuojeluasioissa.
Vastikään päivitettyihin vesiensuojelun metsänhoidon suosituksiin on nostettu entistä vahvemmin juuri ojien kunnostuksen tarveharkinta, Ronkainen sanoo. Paikka ja kohde tulisi tuntea, ja tehdä vain tarpeelliset toimenpiteet – ja sillä voimakkuudella, kuin on metsänkasvatuksen kannalta tarpeellista. Keskustelijat ovat yhtä mieltä siitä, että onnistunut vesiensuojelu vaatii aina suunnittelua maastossa.
Myös metsänomistajien neuvontaan tulisi panostaa, korostaa Ihaksi. Moni metsänomistaja tekisi vesien kannalta vastuullisempia valintoja, jos ymmärtäisi paremmin syy- ja seuraussuhteita. Mattila lisää, että metsäammattilaisen vastuulla on perustella ja kertoa tarjolla olevat vaihtoehdot ja niiden seuraukset metsänomistajalle. Hän myös haastaa metsänomistajia kysymään toimijoilta: mitä vaihtoehtoja minulla on?
Kuuntele Metsäntuntijat-podcastin 10. jakso: Minne vedet johtaa – metsätaloudessa sillä on väliä
Tapion Metsäntuntijat-podcast pureutuu suomalaisten metsien käytön ajankohtaisiin keskusteluaiheisiin. Keskustelua luotsaavat Tapion asiantuntijat ja vieraina kuullaan monipuolisesti metsäalan ammattilaisia, tutkijoita, vaikuttajia ja metsänomistajia. Jakso on osa metsänhoidon suositusten teemasarjaa. Metsänhoidon suositukset kokoavat tutkitun tiedon ja parhaat käytännöt, joista metsänomistaja voi valita itselleen sopivat tavat hoitaa metsää. Tapion koordinoiman palvelun rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina RonkainenVesiasiantuntija
Puh:+358 29 432 6035tiina.ronkainen@tapio.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tapio on metsän, luonnon ja paikkatiedon asiantuntija - metsäntuntija. Tarjoamme käytännön kokemukseen ja tutkimustietoon perustuvia asiantuntijapalveluita: luotettavaa tietoa, tehokkaita ratkaisuja sekä työvälineitä metsien kestävään hyödyntämiseen. Tapio jalkauttaa metsään ja luontoon liittyvää riippumatonta tietoa sekä toimintavaihtoehtoja metsänomistajien ja metsäammattilaisten käyttöön. Tapio kustantaa myös luontoaiheisia kirjoja. Tapio-konserniin kuuluvat emoyhtiö Tapio Oy sekä tytäryhtiö Tapio Palvelut Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapio
Elina Antila on nimitetty Tapion viestintä- ja markkinointijohtajaksi25.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustieteiden maisteri, metsänhoitaja Elina Antila on nimitetty Tapio Oy:n viestintä- ja markkinointijohtajaksi 18.9.2023 alkaen.
Turvetuotannosta poistuneille suonpohjille ilmastokestävää jatkokäyttöä – uutta tietoa ja menetelmiä esitellään seminaarisarjassa21.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusia menetelmiä turvetuotantoalueiden jatkokäytön suunnitteluun, ja maanomistajien päätöksenteon tueksi koottua tietoa vaihtoehdoista esitellään syksyn 2023 aikana seminaarisarjassa. Jatkokäyttömuotoja on tarkasteltu monessa eri maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -hankkeessa. Turvetuotannosta poistuvien suonpohjien jatkokäytöllä on väliä, kun tavoitellaan ilmastopäästöjen vähentämistä.
Kunnostetaanko vai ei? Uudessa hankkeessa selvitetään metsäojien kunnostustarvetta12.9.2023 08:21:14 EEST | Tiedote
Tapio on käynnistänyt hankkeen, jossa mallinnetaan metsien ojitusalueiden kunnostustarvetta. Tavoitteena on välttää tarpeettomia kunnostusojituksia ja kohdentaa toimenpiteet niihin metsäojiin, jotka ovat eniten kunnostuksen tarpeessa. Ojien kunnostuksen oikealla kohdentamisella voidaan vähentää vesistö- ja ilmastohaittoja puuston kasvusta tinkimättä.
Metsäala haluaa kehittää toimintansa luontovaikutusten mittaamista ja seurantaa5.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Metsäalalle tarvitaan yhteinen järjestelmä luontovaikutusten mittaamiseen ja seurantaan, ehdottaa tuore esiselvitys. Metsäalan asiantuntijapalveluita tarjoavan Tapio Oy:n toteuttaman esiselvityksen mukaan metsäalalla on kasvavaa kysyntää yhtenäisille tavoille seurata luontovaikutuksia. Selvitystyötä rahoitti Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra.
Jalostusarvoltaan Suomen paras rauduskoivun siemenviljelmä perustettiin Oittiin25.8.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Tapio Siemenkeskus on perustanut uuden rauduskoivun siemenviljelmän Oittiin Hausjärvelle. Se on jalostusarvoltaan Suomen paras koivun siemenviljelmä. Siemensatoa on odotettavissa noin kolmen vuoden kuluttua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme