Into Kustannus

Vaara vaanii vaikuttajan perhettä uusimmassa Rudberg-dekkarissa

Jaa

Denise Rudbergin odotettu yhdeksäs dekkari on ilmestynyt suomeksi.

Yhdeksän yön piina on koukuttavan Marianne Jidhoff -dekkarisarjan yhdeksäs osa. Rikosetsivät avaavat vanhan itsemurhatapauksen, jossa tunnetun vaikuttajan mies putosi parvekkeelta kuolemaan.

Naapuri vietti parvekkeellaan kesäiltaa, kun hän kuuli epätoivoisen huudon ja tömähdyksen. Mies soitti hätänumeroon, mutta pelastustoimi ei koskaan saapunut paikalle ja hän ajatteli sittenkin kuvitelleensa kaiken. Viisi vuotta myöhemmin Marianne Jidhoff kutsutaan tutkimaan vanhaa itsemurhaa ja samaan aikaan vaikuttajan uusi puoliso alkaa tuntea henkensä uhatuksi.

Ihmissuhdedekkari, jota ei kannata lukea nälkäisenä

Rakastettu Marianne Jidhoff ratkoo rikoksia Tukholman seurapiireissä, jossa samppanja virtaa ja ylellinen ruoka maistuu. Tässä osassa rikostutkijoiden yksityiselämät ovat kiireisiä: Torstenin ex-vaimo ilmestyy yllättäen ja pyytää majoitusta. Marianne saa uuden tuttavuuden, jollaista ei välttämättä haluaisi. Augustinin elämä ajautuu raiteiltaan ja hän alkaa miettimään isoja kysymyksiä.

”Rudberg osaa pakata samaan kääreeseen samppanjakuplia ja raadollisuutta.”

– Kauppalehti –

”Taattua Rudbergiä, viihdyttävä, helppolukuinen ja elämää rakastavat hahmot”

-Leena, Bookbeat, kirjasta Kahdeksan askelta pimeässä

Kirjan on suomentanut Anu Koivunen ja äänikirjan lukee Erja Manto.

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.


Tukholmassa asuva Denise Rudberg (s. 1971) on yksi Ruotsin menestyneimmistä kirjailijoista. Eleganttia jännitystä tarjoavaa Marianne Jidhoff -sarjaa on myyty yli neljä miljoona kappaletta ja sarjan kymmenes osa oli marraskuussa 2020 Ruotsin myydyin kirja.

Rudbergin historiallinen romaanisarja Liittolaiset kertoo nuorten naisten tärkeästä roolista toisen maailmansodan aikaan koodinpurkajina ja myös suomalaisilla on roolinsa.

Tilaa arvostelukappale

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista. 

www.intokustannus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Lauri Nurmen kirja paljastaa uutta tietoa Nato-jäsenyyden valmisteluista ja salaisista neuvotteluissa20.9.2023 13:58:08 EEST | Tiedote

Suomen salattu tie Natoon on ensimmäinen teos, jossa keskeiset päätöksentekijät kertovat näkemyksensä Nato-prosessin värikkäistä vaiheista. Muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, puolustusministerit Carl Haglund, Jussi Niinistö ja Antti Kaikkonen sekä puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ovat antaneet kirjaa varten pitkät haastattelut.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme