Suomen kyberosaamiskeskus järjestää ajankohtaisia kyberturvallisuusaiheita käsittelevän seminaarin

Jaa

Jyväskylässä ensimmäistä kertaa järjestettävä digitaalisen turvallisuuden seminaari käsittelee digitaalista turvallisuutta muun muassa tiedustelutoiminnan historian, kybertiedustelun, kyberrikollisuuden, informaatiopuolustuksen ja kansallisen kyberpuolustuksen näkökulmista. Seminaarin järjestää Suomen kyberosaamiskeskus (Finnish Center of Expertise for Cybersecurity FICEC), jonka muodostavat Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Tilaisuus on avoin ja maksuton, mutta edellyttää rekisteröitymistä etukäteen.

Kuvassa Jyväskylän yliopiston vanha juhlasali.
Seminaari järjestetään Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa S-rakennuksessa. Jyväskylän yliopisto.

Ensimmäistä kertaa järjestettävän Jyväskylän digitaalisen turvallisuuden seminaarin aiheet ovat erittäin ajankohtaisia. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut kyberturvallisuuden uhkatasoa Suomessa. Suojelupoliisi varoitti suomalaisia organisaatioita kyberuhkista jo pian Venäjän hyökättyä Ukrainaan viime keväänä. Kybervakoilun osalta uhkatilanne on kasvanut.

– Seminaari on ensimmäinen Suomen kyberturvallisuuskeskuksen järjestämä tapahtuma sen perustamisen jälkeen maaliskuussa. Olemme saaneet kasaan hienon kokonaisuuden ajankohtaisia puhujia ja aiheita kyberturvallisuuden ja tiedustelun tiimoilta, sanoo kyberosaamiskeskuksen johtaja Mika Karjalainen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.

Karjalaisen mukaan on tärkeää, että kyberosaamiskeskus pystyy toteuttamaan omaa visiotaan kehittymisestä huippuluokan kansainväliseksi kyberturvallisuuden tutkimus- ja koulutuskeskukseksi.

– Suomen kyberosaamiskeskuksen järjestämien tapahtumien ja muun toiminnan tarkoituksena on vahvistaa Suomen ja Keski-Suomen alueen kyberkyvykkyyttä ja koko maakunnan elinvoimaa, Karjalainen kertoo.

Jyväskylän yliopiston vararehtori Henrik Kunttu ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Saarikoski allekirjoittivat sopimuksen kyberosaamiskeskuksen perustamisesta 30.3.2023.

Seminaarin puhujista löytyy kyberosaamisen asiantuntijoita paitsi Jyväskylän yliopistosta ja Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, mutta myös useista muista organisaatioista niin Suomesta kuin maailmalta.

Venäjän-Ukrainan sota näkyy kansainvälisessä kybertoimintaympäristössä

Kyberturvallisuusosaamisen merkitys on kasvanut, kun Eurooppaan on Venäjän-Ukrainan sodan myötä kohdistunut aiempaa enemmän kyberhyökkäyksiä. Hyökkäysten kohteena on alkuvuonna ollut muun muassa sairaaloita, valtionvirastoja ja lentokenttiä. Uhka kansallista kriittistä infrastruktuuriamme kohtaan on lisääntynyt.

Venäjällä on pitkä perinne informaatiovaikuttamisessa ja se pyrkii horjuttamaan yleistä luottamusta yhteiskuntaan ja päätöksentekoon. Kohteina ovat kansalaiset, yritykset ja päättäjät. Yksi selkeä tavoite on vaikuttaa länsimaiden haluun jatkaa Ukrainan tukemista taloudellisesti ja sotilaallisesti.

Seminaarin esitelmissä ja keskusteluissa analysoidaan digitaalista turvallisuutta eri näkökulmista. Konferenssissa paneudutaan muun muassa tiedustelutoiminnan historiaan, kybertiedusteluun, kyberrikollisuuteen, kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen, informaatiopuolustukseen ja kansallisen kyberpuolustuksen kehittämiseen.

Kyberosaamiskeskus toivoo yritysten edustajia mukaan toimintaan

Työelämäprofessori Martti Lehto Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnasta toteaa, että Kyberosaamiskeskuksen toiminta on vielä alkutekijöissään, mutta toiminta tulee laajentumaan.

– Yliopisto ja ammattikorkeakoulu ovat tehneet yhteistyötä kyberosaamisessa jo pitkään, mutta yksi kyberosaamiskeskuksen tavoitteista on laajentaa yhteistyötä ja osaamista myös korkeakoulujen ulkopuolelle. Tämä seminaari on yksi osoitus siitä, että osaamista ja tietoa viedään myös ulospäin, Lehto kertoo.

Jyväskylän digitaalisen turvallisuuden seminaarin projektikoordinaattorina ja tapahtuman järjestäjänä toimivan Antti Kariluodon mukaan Digitaalisen turvallisuuden seminaariin toivotaan mukaan yritysten edustajia, tutkijoita ja yleisesti kyberturvallisuudesta kiinnostuneita henkilöitä.

– Yritysten kanssa tehtävä yhteistyö auttaa Keski-Suomea kehittymään kyberosaamismaakuntana. Laaja-alainen yhteistyö mahdollistaa yliopiston ja ammattikorkeakoulun osaamisen kehittymisen ja sen, että päästään käsiksi uusiin projekteihin. Yritykset taas saavat uusia henkilöstöresursseja ja osaamista toiminnan kehittämiseen, Kariluoto summaa Kyberosaamiskeskuksen tavoitteita.

Jyväskylän digitaalisen turvallisuuden seminaari järjestetään 1.–2.6. Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa Seminaarinmäen S-rakennuksessa. Tilaisuus on avoin ja maksuton, mutta edellyttää rekisteröitymistä etukäteen.

Ilmoittautumisohjeet ja tilaisuuden tarkka ohjelma löytyvät tilaisuuden omilta verkkosivuilta. Median edustajat voivat ilmoittautua mukaan samojen ohjeiden perusteella.

Lisätietoja

Mika Karjalainen
Suomen kyberosaamiskeskuksen johtaja
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
040 574 8012
mika.karjalainen@jamk.fi

Työelämäprofessori Martti Lehto
Jyväskylän yliopisto
martti.lehto@jyu.fi
+358 (0) 40 024 8080

Tapahtuman verkkosivut, ohjelma ja ilmoittautuminen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Martti Lehto
Martti Lehto
Petteri Kivimäki
Lataa
Mika Karjalainen
Mika Karjalainen
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Lataa

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye