KKO: Rajoitettu valituslupa Kittilän kuntapäättäjien ns. laskutusjutussa
Siltä osin kuin asiassa on kysymys kunnanhallituksen jäsenten, varajäsenten ja vs. hallintojohtajan päätöksenteosta asiantuntijapalvelun laskun maksamiseen liittyen syyttäjän valituslupahakemus jätettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. Vs. kunnanjohtajaa ja asianajajaa koskevilta osin syyttäjän valituslupahakemus hylättiin. Samoin syytettynä olleen asianajajan oikeudenkäyntikulujen korvausta koskeva valituslupahakemus hylättiin.
Lapin käräjäoikeus oli tuominnut kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä kunnanvaltuuston varapuheenjohtajan petoksen yrityksestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta sillä perusteella, että he olivat hankkineet oikeudellisia asiantuntijapalveluita kunnan lukuun, vaikka kunnanhallitus ei ollut tehnyt hankinnasta kunnan hankintasäännön edellyttämää hankintapäätöstä, ja yrittäneet erehdyttää kunnan virkamiehen maksamaan tätä koskevan laskun kunnan varoista. Lisäksi käräjäoikeus oli tuominnut kunnanhallituksen puheenjohtajan ja vs. kunnanjohtajan virka-aseman väärinkäyttämisestä. Rovaniemen hovioikeus oli hylännyt kaikki syytteet.
Asian diaarinumero KKO:ssa: R2023/51
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esittelijä Pauliina Ratilainen, p. 02956 40054, pauliina.ratilainen(at)oikeus.fi
Asiakirjatilaukset: KKO:n viestintä, viestinta.kko@oikeus.fi, p. 02956 40060, 02956 40052
Tietoja julkaisijasta

PL/PB 301
00171 Helsinki / Helsingfors
02956 40000http://www.korkeinoikeus.fi
Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen
HD: Tytti Yli-Viikaris ansökan om besvärstillstånd avslogs27.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Högsta domstolen (HD) beviljade inte Tytti Yli-Viikari, tidigare generaldirektör för Statens revisionsverk (SRV), besvärstillstånd i ett tjänstebrottsärende. Helsingfors hovrätts dom från juni 2023 står därmed fast.
KKO: Tytti Yli-Viikarin valituslupahakemus hylättiin27.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Korkein oikeus (KKO) ei myöntänyt Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) entiselle pääjohtajalle Tytti Yli-Viikarille valituslupaa virkarikosasiassa. Helsingin hovioikeuden kesäkuussa 2023 antama tuomio pysyy siten voimassa.
HD: Bötesstraffet för den man som körde ner i vattnet vid Salutorget återbröts inte26.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Åklagarens ansökan om återbrytande av det lagakraftvunna bötesstraffet avslogs.
KKO: Kauppatorilla mereen ajaneen sakkorangaistusta ei purettu26.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Syyttäjän hakemus lainvoimaisen sakkorangaistuksen purkamisesta hylättiin.
HD: Besvärstillstånd för åklagaren i ärendet som gäller Elokapina-demonstranter7.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Högsta domstolens (HD) bedömning gäller om de svarande ska dömas till straff för sitt förfarande.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme