Yhdessä pöydässä -romaani kurottaa suolan sukupolvelta toiselle

Claire Powell: Yhdessä pöydässä
Ilmestyy 26.6.
Kun Linda ja Gerry Maguire eroavat yli kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen, heidän aikuiset lapsensa Nicole ja Jamie yllättyvät. Vanhempien ero sysää heidät raiteiltaan ja saa koko perheen katselemaan toisiaan uusin silmin.
Claire Powell pohtii hienovireisessä romaanissaan, milloin lapset kasvavat aikuisiksi – vai kasvavatko he koskaan? Romaani ymmärtää eri sukupolvia ja sukupuolia antaen äänen vuorotellen kullekin perheenjäsenelle. Samaan aikaan kun perheenjäsenistä paljastuu uutta, joutuvat kirjan henkilöt päivittämään käsityksiään toisistaan ja hyväksymään perheessäkin vuosien myötä tapahtuvan muutoksen.
Erityisen antoisaa tarkkakatseisessa romaanissa on pohtia sitä, miksi omassa elämässään aikuismaisesti ja järkevästikin käyttäytyvät ihmiset taantuvat lapsuudenperheessään takaisin lapsiksi ja tuttuihin rooleihin. Samalla romaani näyttää, miten vaikeaa lapsuudessa ja nuoruudessa saadusta roolista on päästä irti. On helpottavaa ja raikastavaa päivittää perheenjäsenten käsityksiä toisistaan.
Maguiren perhe tavataan romaanissa lähes aina pöydän ääressä. Milloin ruokailemaan istahtaa hajonnut perhe, milloin äiti ja rankasti juhliva, työorientoitunut Nicole-tytär. Omaan avioliittoon asteleva Jamie käy sisarensa kanssa kostealla lounaalla ja miettii, miksi vanhempien ero todellakin koskettaa heitä edelleen näin paljon.
Yhdessä pöydässä on taitava perhepotretti, joka säteilee lempeää ymmärrystä kutakin perheenjäsentä kohtaan. Eri-ikäisten ihmisten erilaiset murrosvaiheet muistuttavat, miten perhe usein kantaa, vaikka sen dynamiikka välillä ontuu ja kaikki muu ympäriltä sortuu.
Claire Powell (s. 1985) on opiskellut kirjallisuutta ja teatteriopintoja Leedsin yliopistossa sekä luovan kirjoittamisen maisteritutkinnon East Anglian yliopistossa. Novelleistaan palkittu esikoiskirjailija työskentelee copywriterinä ja asuu Lontoossa. Yhdessä pöydässä on hänen esikoisromaaninsa ja valittu vuoden kirjaksi mm. Times-, Daily Telegraph- ja Critic-lehdissä.
Powell on upea kirjailija, joka kirjoittaa huippukontrolloidusti. Jokainen yksityiskohta on oikeustieteellisen tarkka, ja samalla sympaattinen havainto, ja vaikka romaani on traaginen, se liippaa läheltä komediaa. Wendy Holden – Daily Mail
Nicole on tarinan keskus – piikikäs ja karismaattinen nainen, joka… muistuttaa Waller-Bridgen Fleabagia ja Rooneyn Mariannea. Nicole on silti omanlaisensa: monimutkainen ja uskottavasti läsnä. Yhdessä pöydässä on rikas, ilahduttava kokonaisuus. Erica Wagner – Harper's Bazaar
suomentanut Heli Naski
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@atena.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat, harrasteet ja viihdekirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Historiantutkijan ainutlaatuinen tietokirja on kattava läpileikkaus keskiaikaiseen sodankäyntiin21.9.2023 09:40:41 EEST | Tiedote
Historiantutkija Juho Wilskmanin upeasti kuvitettu tietokirja on kansainväliselläkin mittapuulla harvinaislaatuinen. Se esittelee keskiajan sodankäyntiä vanhan maailman romahduksesta 300-luvulta aina uuden ajan alkuun, Suomesta Sudaniin ja Irlannista Japaniin.
Kuka tahansa voi joutua väkivaltaiseen suhteeseen20.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Uutuustietokirja kertoo tarkkasilmäisesti lähisuhdeväkivallasta, sen ilmenemismuodoista ja siitä, kuinka vaikea ahdistavasta suhteesta on irrottautua. Taustalla vaikuttaa usein tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Sisällissodan veriset jälkiselvittelyt Kannaksen huvilaseudulla19.9.2023 00:00:00 EEST | Tiedote
Sodan raaimpiin kuuluvissa puhdistuksissa surmattiin lähes tuhat ihmistä.
Katujen laki raaistaa myös lainvalvojaa18.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Tunnetun true crime -kirjan jatko-osa kysyy, mikä lopulta erottaa rikollisen ja poliisin.
"Voiko seiniä lyövä ihminen sanoa varmaksi, ettei löisi toista ihmistä?" – Tiina Katriina Tikkasen romaani pureutuu vallankäyttöön parisuhteessa5.9.2023 10:51:33 EEST | Tiedote
Psykologinen romaani Ei mitään hätää tutkii parisuhdetta vallan näkökulmasta. Mikä on sallittua ja mikä satuttavaa? Miten seksi ja seksuaalisuus muuttuvat pitkän suhteen aikana? Voiko kaikkea hallita, myös omaa puolisoa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme