Vaasan kaupunginorkesterin syyskausi 2023

Hallelujah-kuoro vai Hard Rock Hallelujah? – miksei molemmat!
Syksyn ohjelmistosta löytyy kaikille musiikin ystäville jotain. Ranskalaista laulumusiikkia kuullaan kauden avauskonsertissa, kun Lilli Paasikivi laulaa Hector Berliozin synkänromanttisen Kesäyöt-sarjan ja lokakuun lopulla Édith Piafin tunnettuja chansoneita esittää ranskalainen Valérie Gabail. Syyskaudella suomalaisen musiikin osuus on suuri ja kansalaissäveltäjäämme Jean Sibeliusta kuullaan useissa konserteissa, kuten marraskuun alussa, kun kesken jääneestä 8. sinfoniasta kuullaan kolme fragmenttia sekä otteita Sibeliuksen päiväkirjoista Nicke Lignellin kertomana. Viisufaneja hemmotellaan marraskuussa, kun Euroviisut Suomi! -konsertissa esitetään ikimuistoisia suomalaishittejä Mikael Konttisen ja itsekin kilpailussa mukana olleen Hanna Pakarisen laulamana. Cha cha cha!
Pelkästään kaupungintalolla ei orkesterin musiikki kaiu, sillä syksyn aikana lähdetään myös vierailuille muualle päin. Syyskuussa Vähänkyrön kirkossa soitetaan Juurilla -konsertin nimen mukaisesti omasta sekä naapurimaakunnastamme kotoisin olevien säveltäjien Toivo Kuulan ja Erik Tulindbergin musiikkia, joista jälkimmäisen viulukonsertossa Kreeta-Maria Kentala säkenöi solistina.
Loput vierailukonserteista esitetään sekä Vaasassa että Pietarsaaressa, Helsingissä ja Seinäjoella. Pietarsaaressa klarinetisti Christoffer Sundqvist ja alttoviulisti Lilli Maijala osoittavat monipuolisen osaamisensa konsertissa, jossa kuullaan myös kaksi suomalaista lintuaiheista teosta. Helsingissä Temppeliaukion kirkossa Liza Ferschtman soittaa Beethovenin viulukonserton ja kuuntelijoille tuodaan myös tuulahdus pohjalaisuutta pietarsaarelaisen Heidi Sundblad-Halmeen teoksen muodossa. Seinäjoen kaupunginorkesterin kanssa soitetaan Seinäjoella kotimaisia teoksia kansainvälisellä twistillä Panula-kapellimestarikilpailussa voittaneen Jascha von der Goltzin johtamana ja pianisti Ossi Tannerin loistaessa solistina.
Kauden päättää barokkimusiikin kuningasteos, G. F. Händelin Messias-oratorio upeiden laulusolistien Iida Antolan, Erica Backin, Hugo Hymasin, Jussi Merikannon ja vaasalaisen kamarikuoro Canticum Marisin voimin, joiden myötä voidaan joulun riemu toivottaa tervetulleiksi sydämiimme. Hallelujah!
Iloksemme voimme kertoa Vaasan kaupunginorkesterin olevan taas mukana Taidetestaajat –kulttuurikasvatusohjelmassa, jonka myötä vaasalaiset kahdeksasluokkalaiset pääsevät tänäkin vuonna tutustumaan orkesterin toimintaan sekä kuuntelemaan ja näkemään mielenkiintoisen esityksen Andres Kaljusten johtamana ja Sakari Männistön toimiessa jonglöörinä.
Lisäksi Vaasan kaupunginorkesteri soittaa Vaasa Baroquen produktiossa sekä Pietarsaaren RUSK-festivaaleilla Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kanssa. Jatkoa saa myös rennot yleisötyökonsertit, joita pääsee ilmaiseksi kuuntelemaan. Luvassa on tälläkin kaudella Meet & Greet -tapaamisia ylikapellimestarin ja konserteissa loistavien solistien kanssa.
Kausikortti GRANDE
Vaasan kaupunginorkesterin syyskauden lipunmyynti on alkanut 1.6.2023.
Kausikortti GRANDE kattaa kaikki orkesterin omat yhdeksän konserttia 7.9.–15.12.2023 välisenä aikana.
Kausikortit ovat saatavilla erityisen edulliseen tarjoushintaan kesän aikana!
- GRANDE Peruslippu
TARJOUSHINTA 1.6.–31.8.2023: 189 € (norm. 205 €) - GRANDE Eläkeläiset, työttömät, Vaasan kaupungin työntekijät
TARJOUSHINTA 1.6.–31.8.2023: 159 € (norm. 175 €) - GRANDE Opiskelijat, lapset
TARJOUSHINTA 1.6.–31.8.2023: 60 € (norm. 70 €)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia Huhta
Intendentti
+35840 524 8877
mia.huhta@vaasa.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Pohjalaisia virtauksia -konsertit 5. - 6.10. Vaasassa ja Helsingissä. Vaasan kaupunginorkesteri konsertoi ensimmäistä kertaa Helsingissä.29.9.2023 16:22:35 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginorkesteri konsertoi Vaasassa ja Helsingissä 5. - 6.10. Konsertissa esitetään pietarsaarelaislähtöisen Heidi Sundblad-Halmeen ennen julkaisematonta musiikkia ja Vaasan kaupunginorkesterin nimikkosäveltäjä Sebastian Fagerlundin uutta musiikkia. Beethovenin D-duuri Viulukonsertossa solistina esiintyy loistava hollantilainen huippuviulisti Liza Ferschtman.
Konserten Österbottniska strömningar den 5.10 i Vasa och den 6.10 i Helsingfors. Vasa stadsorkester gör sin debut i Helsingfors.29.9.2023 16:18:02 EEST | Tiedote
Vasa stadsorkester uppträder i Vasa den 5.10 och i Helsingfors 6.10. I konserten Österbottniska strömningar framförs musik av Heidi Sundblad-Halme, ursprungligen från Jakobstad och ny musik av tonsättaren Sebastian Fagerlund. Som solist i Beethovens violinkonsert i D-dur strålar den fantastiska violinisten Liza Ferschtman från Nederländerna.
En körfil tas ur bruk på Smedsbyvägen28.9.2023 13:00:45 EEST | Tiedote
Kantstenarna längs Smedsbyvägen förnyas vid Kvarngatan fr.o.m. 2.10. Av säkerhetsskäl tas den ena körfilen ur bruk vid byggplatsen från Karleby-hållet.
Toinen ajokaista pois käytöstä Sepänkyläntiellä28.9.2023 12:58:57 EEST | Tiedote
Sepänkyläntien reunakivilinjaa uusitaan Myllykadun kohdalla 2.10. alkaen. Turvallisuussyistä toinen ajokaista poistetaan käytöstä työmaan kohdalla Kokkolan suunnasta tultaessa.
Vasa står värd för ett toppevenemang om stadspolitik28.9.2023 10:17:09 EEST | Tiedote
Vasa stad arrangerar det nationella stadsforumet, Kansallinen Kaupunkifoorumi, 4–5.10 i samarbete med arbets- och näringsministeriet. Under dagarna diskuteras bland annat internationellt och nordiskt samarbete, lycka och säkerhet. Även huvudevenemanget för Innostäderna äger rum i Vasa samma vecka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme