Uusi ympärivuorokautinen puhelinpäivystys tukee ikäihmisten hoitoa Pirkanmaalla
Ikäihmisten ympärivuorokautinen puhelinpäivystys on aloittanut toimintansa Pirkanmaalla kesäkuun alussa. Päivystys on tarkoitettu kotihoidon, yhteisöllisen asumisen ja ympärivuorokautisen asumisen asiakkaan hoidon tueksi ja palvelee sekä hyvinvointialueen omaa tuotantoa että yksityisiä palveluntuottajia.
Käytännössä palvelu tarkoittaa, että kotihoitaja tai asumispalveluiden hoitaja voi vuorokauden ympäri konsultoida lääkäriä, mikäli asiakkaalla on päivystyksellisiä tai kiireellisiä vaivoja tai on sattunut esimerkiksi tapaturma. Asian kiireellisyys arvioidaan asiakkaan ja hoitajan yhteistyönä. Yhteydenotot lääkäriin hoidetaan siis aina hoitajan kautta.
Apua suoraan kotiin
- Palvelun tavoitteena on, että ikäihmiset saavat myös kiireellisissä asioissa avun mahdollisimman usein suoraan kotiinsa eikä päivystykseen tarvitse välttämättä lähteä, sanoo toimialuejohtaja Sanna Mäki Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
Ikäihmisten päivystyspalvelun avulla pyritään helpottamaan myös Acutan ja Valkeakosken päivystyksen ruuhkia.
Palvelu on otettu käyttöön Pirkanmaalla kaikilla alueilla, joissa jo entuudestaan ei ole ollut vastaavantyyppistä järjestelyä. Lääkäripäivystyspalvelun tuottaa Mehiläinen Terveyspalvelut Oy.
Puhelinpäivystyspalvelu koskettaa ainoastaan kiireellisiä ja päivystyksellisiä asioita. Kiireettömät lääkäriasiat hoidetaan edelleen vanhaan tapaan.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja medialle:
Sanna Mäki, 041 731 1007
toimialuejohtaja, Lähisairaalat-toimialue
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Ludehavaintoja katkaisu- ja selviämishoitoasemalla Tampereella11.7.2025 12:17:52 EEST | Tiedote
Katkaisu- ja selviämishoitoaseman tiloissa Tampereen Sorilla on tehty ludehavaintoja kesäkuun lopusta alkaen. Tuholaisten torjunta aloitettiin heti. Tiloissa voidaan edelleen ottaa vastaan asiakkaita.
Taysissa alkoi uusi lasten diabetestutkimus − tutkimuslääke saattaa hidastaa sairauden etenemistä7.7.2025 16:04:20 EEST | Tiedote
Taysissa lasten lääketutkimuskeskus PeeTUssa alkoi uusi tyypin 1 diabeteksen lääketutkimus 12−21-vuotiaille lapsille ja nuorille. Tutkittavana on lääke, joka voi auttaa hallitsemaan hoitotasapainoa ja hidastamaan sairauden etenemistä.
Hae keskusteluapua järkyttävän tilanteen jälkeen3.7.2025 19:31:12 EEST | Tiedote
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen vieressä tapahtui torstai-iltana 3.7. väkivallanteko. Tapahtumalla oli paljon silminnäkijöitä ja tilanne on järkyttänyt myös ohikulkijoita.
Sote-tilannekeskus aloitti toimintansa2.7.2025 12:33:51 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueella käynnistyi 18.6.2025 sosiaali- ja terveydenhuollon tilannekeskuksen toiminta, joka on uudenlainen palvelu Pirkanmaan alueen sote-ammattilaisille. Tilannekeskukseen myös ohjautuu hätäkeskuksesta ensihoitopalvelun kiireettömiä tehtäviä, minkä jälkeen tilannekeskuksesta soitetaan asukkaalle tilanteen kartoittamiseksi.
Aluehallitus lähetti talousarvion alustavat tavoitteet lausunnoille valiokuntiin ja vaikuttamistoimielimiin30.6.2025 13:23:53 EEST | Tiedote
Aluehallitus lähetti vuoden 2026 talousarvion alustavat tavoitteet valiokunnille ja vaikuttamistoimielimille lausunnoille maanantaina pidetyn seminaarin pohjalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme