Pankkibarometri: Kotitalouksien ja yritysten luotonkysyntä jatkuu laimeana

Lähes jokainen barometriin vastaaja on arvioinut, että kuluvalla neljänneksellä luottoja on myönnetty kotitalouksille vähemmän kuin vuotta aiemmin. Odotukset kotitalouksien lähiajan luotonkysynnästä ovat myös heikot. Kotitalouksien taloudellinen tilanne on eriytynyt ja se näkyy kysynnän kasvuna lainanhoidon joustomahdollisuuksissa. Kotitalouksien kiinnostus korkorahastoja ja talletustilejä kohtaan on lisääntynyt.
Barometrikyselyn vastauksissa myös yritysten luotonkysyntä on heikentynyt eikä sen odoteta piristyvän lähikuukausina. Erityisesti luotonkysyntä investointeihin näyttäisi heikentyneen selvästi. Vastaajat arvioivat, että luottoja otetaan lähinnä käyttöpääomaa ja rahoituksen uudelleenjärjestelyjä varten.
”Korkojen nousu ja elinkustannusten yleinen kallistuminen leikkaavat nyt kuluttajien ostovoimaa. Asuntokaupan alavire on jatkunut jo useita kuukausia. Monet ovat jääneet odottamaan Euroopan keskuspankin koronnostojen loppumista ennen kuin lähtevät taas asuntokaupoille. Oman talouden suunnittelun ja maksukyvyn varmistamisen kannalta on tärkeää tietää, mille tasolle korko asettuu", toteaa Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Mariia Somerla.
“Lainojen ennenaikainen takaisinmaksu on lisääntynyt lainanhoidon joustokeinona niillä, joille se on mahdollista. Kotitaloudet ovat maksaneet ylimääräisiä lyhennyseriä ennen lainan korontarkistuspäivää ja siten pienentäneet tulevia korkokulujaan.” Somerla arvioi.
Pankkibarometrissään Finanssiala ry kysyy neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mariia SomerlaJohtava asiantuntija
Puh:+358 20 793 4292mariia.somerla@finanssiala.fiKimmo KoivistoAnalyytikko
Puh:+ 358 20 793 4257kimmo.koivisto@finanssiala.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Korona herätti suomalaiset kohentamaan henkivakuutusturvaansa – ainutlaatuinen tutkimus sai jatkoa19.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Koronapandemia ja sen myötä kohonnut kuolemanriski havahduttivat suomalaiset miettimään oman perheensä taloudellista turvaa. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tuoreesta tutkimuksesta selviää, että ensimmäisen koronavuoden 2020 alkupuolella otettiin 20 prosenttia enemmän henkivakuutuksia kuin aiempina vuosina vastaavaan aikaan. Lisäksi uusien vakuutusten keskimääräiset vakuutussummat kasvoivat 16 prosentilla.
Kalastelut ja muut huijaukset kasvoivat räjähdysmäisesti alkuvuonna – pankit saivat estettyä huijauksia lähes 16 miljoonan euron edestä14.9.2023 07:40:00 EEST | Tiedote
Huijausmäärät nousivat reippaasti vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla. Pankit saivat tammi-kesäkuussa estettyä ja palautettua uhreille 15,9 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin määrä oli 6,7 miljoonaa. Asiakkaat menettivät huijareille 19,8 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin määrä oli 10,8 miljoonaa. Huijauksien kokonaismäärä oli siis 35,7 miljoonaa euroa. Isoimmat menetykset tulivat sijoitushuijauksista, joissa myös tappioiden kasvu oli suurinta.
Rahastoihin uusia sijoituksia 378 miljoonaa euroa – heikko markkinakehitys pienensi rahastopääomaa8.9.2023 14:09:12 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin 378 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Rahastopääoma kuitenkin pieneni markkinakehityksen takia. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 142 miljardia euroa.
Pankkibarometri: Yritysten luotonkysyntä mataa, kotitalouksien kysynnässä ensimmäisiä merkkejä paremmasta5.9.2023 06:30:00 EEST | Tiedote
Yritysten luotonkysyntä on selvästi vähäisempää kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, selviää Finanssiala ry:n (FA) tuoreesta Pankkibarometrista. Pankinjohtajien odotukset yritysten lähikuukausien luotonkysynnästä ovat niin ikään heikot. Myös kotitaloudet ovat kysyneet luottoja kesän aikana vähemmän kuin vuosi sitten. Odotukset kotitalouksien lainanottohalukkuudesta syksylle ovat edelleen heikkoja, mutta luotonkysyntä saattaa olla kääntymässä parempaan suuntaan.
FA:n Arno Ahosniemi: Hallituksen sitouduttava rasismin vastaiseen työhön, jotta hallitusohjelmaa päästään toteuttamaan15.8.2023 10:39:14 EEST | Tiedote
Nykyinen hallitusohjelma sisältää hyviä aineksia, joilla toivottavasti saadaan vauhditettua talouskasvua ja työllisyyttä. Kestävä hyvinvointiyhteiskunta rakentuu sekä vastuulliseen taloudenhoitoon että työhön ja yrittäjyyteen kannustamiseen. On kaikella tavalla varmistettava, että Suomi säilyy myös houkuttelevana ja turvallisena investointi- ja sijoituskohteena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme