Stadin HYTE-barometrin mukaan mielen hyvinvoinnin haasteet ja yksinäisyys koettelevat helsinkiläisiä – liikunnallinen elämäntapa kuitenkin aiempaa yleisempää

Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) keskeinen tavoite on hyvinvointi- ja terveyserojen kaventuminen ja eriarvoisuuden vähentyminen. Stadin HYTE-barometri on vuosittain tuotettava seurantaväline, joka kertoo mihin suuntaan helsinkiläisten hyvinvointi kehittyy ja mitä kaupunki tekee kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Se sisältää nostoja helsinkiläisten elämänlaadusta ja onnellisuudesta, eriarvoisuudesta, liikkumisesta ja elintavoista, ympäristöstä ja turvallisuudesta sekä mielen hyvinvointiin ja päihteisiin liittyvistä näkökulmista. Uusin Stadin HYTE-barometri esittelee Helsingin hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden ja toimenpiteiden etenemisen tilaa keväällä 2023.
Suurin osa helsinkiläisistä voi hyvin, mielen hyvinvoinnin haasteet kuitenkin koettelevat
Barometrin mukaan suuri osa helsinkiläisistä voi hyvin erilaisilla hyvinvoinnin mittareilla tarkasteltuna. Enemmistö määrittää oman terveytensä hyväksi ja runsas puolet kaupunkilaisista kokee elämänlaatunsa hyväksi. Koettu elämänlaatu on kuitenkin heikentynyt helsinkiläisten keskuudessa.
Keskeisimpiä haasteita helsinkiläisten terveydessä ja hyvinvoinnissa ovat mielen hyvinvointi sekä yksinäisyys. Aiempaa useampi helsinkiläinen kokee haasteita mielen hyvinvoinnissa. Lisäksi yksinäisyys on yleistynyt.
Monissa hyvinvoinnin ja terveyden ilmiöissä on havaittavissa myös selkeitä eroja väestöryhmien välillä ja nämä erot ovat pääsääntöisesti kasvaneet viime vuosien aikana.
Helsinkiläiset liikkuvat aiempaa enemmän
Helsinkiläisten liikunnallinen elämäntapa on aiempaa yleisempää. Silti noin puolet helsinkiläisistä liikkuu terveytensä kannalta liian vähän.
Helsinkiläislasten ja -nuorten liikkumismäärissä on eroja eri ryhmien välillä. Lasten liikkumisessa on selkeitä alueellisia eroja, kun taas nuorten välillä eroja on havaittavissa perheen taloudellisen tilanteen mukaan. Nuori, joka arvioi perheensä taloudellisen tilanteen erittäin hyväksi liikkuu enemmän, kuin perheensä taloudellisen tilanteen huonoksi arvioiva nuori.
Helsinkiä pidetään turvallisena ja viihtyisänä kaupunkina
Laskusta huolimatta valtaosa kaupunkilaisista pitää omaa asuinaluettaan viihtyisänä ja kokee sen viikonloppuisin turvallisena. Helsingin asuinalueiden välillä on kuitenkin huomattavia eroja asukkaiden turvallisuuden tunteen kokemuksissa. Asuinalueen turvattomuutta kokevat yleisimmin sekä nuorimmat että vanhimmat. Miehet kokevat asuinalueensa turvalliseksi huomattavasti useammin kuin naiset.
Helsinkiläisten hyvinvointia edistetty useilla toimenpiteillä
Helsingin hyvinvointisuunnitelman tavoitteita on edistetty monilla erilaisilla toimenpiteillä, joita on kohdennettu kaikille ikäryhmille. Kaupunkilaiset ovat voineet osallistua monien toimenpiteiden suunnitteluun ja toteutukseen, ja useat niistä ovatkin onnistuneet tavoittamaan niitä kaupunkilaisia, joiden osallistumista on tavoiteltu. Toimenpiteiden viestimisessä kaupunkilaisille on panostettu ikäryhmäkohtaisesti. Ikääntyneille on esimerkiksi postitettu kotiin palveluopas, kun taas nuorille on suunnattu chat-palvelu. Toimenpiteitä on myös kohdennettu eri alueille.
Toimenpiteiden vaikutuksia kaupunkilaisten hyvinvointiin on kuitenkin liian aikaista arvioida. Usean toimenpiteen osalta on vielä epäselvää, kuinka hyvin ne tavoittavat kaupunkilaiset tai kuinka onnistuneena kaupunkilaiset ovat kokeneet toimenpiteen myötä järjestetyt aktiviteetit.
Stadin HYTE-barometri
Tiivistelmä
Helsingin hyvinvointisuunnitelma 2022–2025
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen -verkkosivusto
Lisätiedot:
Erityissuunnittelija Stina Högnabba
Kaupunginkanslia
stina.hognabba@hel.fi
Puh. 050 402 0817
Viestinnän yhteyshenkilö
Viestintäsuunnittelija Katri Lehtonen
Kaupunginkanslian viestintä
katri.lehtonen@hel.fi
Puh. 040 167 7302
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Kouluterveyskyselyn tulokset julki – Helsingin oma raportti ilmestyy lokakuussa22.9.2023 10:04:18 EEST | Tiedote
Kansallisen Kouluterveyskyselyn vuoden 2023 tulokset on julkaistu. Tulokset ovat avoimesti saatavilla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilla. Helsingin tuloksia käsittelevä yhteenvetoraportti ilmestyy viikolla 43.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Helsingin Sataman ja Apotin ajankohtaisia asioita18.9.2023 19:28:40 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 18. syyskuuta Helsingin Satama Oy:n ja Oy Apotti Ab:n ajankohtaiskatsaukset. Konsernijaosto merkitsi katsaukset tiedoksi.
Helsingin kaupunginhallitus antoi kolme eri lausuntoa lakihankkeisiin18.9.2023 17:49:27 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 18.9. ja päätti antaa lausunnot sosiaali- ja terveysministeriölle valmiuslain toimivaltuussäännöksistä, vanhuspalvelulain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta sekä hallituksen esityksestä koskien yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamista. Kaupunginhallitus päätti myös ottaa Petri Lumijärven henkilöstöjohtajan vakinaiseen virkaan.
Helsingin kaupunginvaltuusto valitsi kansliapäällikön ja käsitteli ympäristöraporttia13.9.2023 21:08:10 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto valitsi kokouksessaan 13. syyskuuta kansliapäällikön ja käsitteli vuotta 2022 koskevaa ympäristöraporttia. Valtuusto hyväksyi myös hallintosäännön muuttamisen nuorten aloitteiden käsittelyä koskien.
Jukka-Pekka Ujula on valittu Helsingin uudeksi kansliapäälliköksi13.9.2023 19:25:47 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 13. syyskuuta valita Helsingin kansliapäällikön virkaan Jukka-Pekka Ujulan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme