Selvitys: Kesälomat asettavat yksinhuoltajat eriarvoiseen asemaan
Lapsilla on yleisesti niin paljon enemmän lomapäiviä kuin vanhemmilla, mikä tuo erityisesti yksinhuoltajille ylimääräisiä ongelmia lastenhoidon osalta. Vertailupalvelu VertaaEnsin.fi selvitti millaiset lomat koululaisilla on suhteessa vanhempiin.
Koko selvitys löytyy osoitteesta: https://www.vertaaensin.fi/blog/lomien-jakautuminen

-
Koululaisella on vuodessa noin 65 lomapäivää viikonloppujen ja pyhäpäivien ulkopuolella. Työssäkäyvällä aikuisella lomapäiviä kertyy 24–30. Käytännössä tämä tarkoittaa jopa kahden kalenterikuukauden eroa koululaisen ja aikuisen lomien välillä.
-
Kahden vanhemman perheessä lomien järjestäminen samaan aikaan lapsen koululomien kanssa on helpompaa, kun lomia voidaan porrastaa ja jakaa eri aikoihin. Yksinhuoltajaperheessä tätä mahdollisuutta ei ole, joka jättää tällaiset ihmiset kahden vanhemman perheitä heikompaan asemaan.
-
Mikäli yksinhuoltaja ei saa apua ystäviltä tai sukulaisilta, lapset voi joutua laittamaan esimerkiksi leirille tai muuhun lastenhoitoon. Tämä puolestaan voi aiheuttaa merkittäviä lisäkustannuksia, joka vaikuttaa erityisesti vähävaraisiin yksinhuoltajiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sebastian RemesVertaa Ensin Suomi Oy
Puh:044 018 8820sebastian.remes@vertaaensin.fiLinkit
Tietoa selvityksen tarjoajasta
VertaaEnsin.fi on osa eurooppalaista Samlino-konsernia, joka on perustanut taloustuotteiden vertailusivustoja Suomen lisäksi myös Tanskaan, Portugaliin, Belgiaan ja Kreikkaan. VertaaEnsin.fi-palvelun toimintaidea on yksinkertainen: Me vertaamme, sinä säästät! Vuosittain yli miljoona suomalaista kuluttajaa käyttää sivustoa edullisempien talouspalveluiden löytämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VertaaEnsin.fi
Selvitys: Sähkön hintapiikki sai ihmiset paniikkiin ja muutti kuluttajakäyttäytymistä – Katso oman maakuntasi tilanne6.9.2023 12:41:52 EEST | Tiedote
Sähkövertailu VertaaEnsin.fi:n tuorein markkinakatsaus osoittaa, että sähkön hintapiikki elokuun puolivälissä aiheutti kuluttajille paniikkireaktion.
Ennusteen mukaan opiskelijoiden rahatilanne on tulevana talvena viime vuotta parempi – Tässä säästövinkit uusille opiskelijoille!16.8.2023 12:22:04 EEST | Tiedote
Vertailupalvelu VertaaEnsin.fi laati uusien opiskelijoiden tueksi listauksen arjen säästövinkeistä. Tutustu listaukseen osoitteessa https://www.vertaaensin.fi/blog/saastovinkit-opiskelijalle.
Selvitys: Suurten autokouluketjujen hinnoissa merkittäviä kuntakohtaisia eroja15.8.2023 11:35:07 EEST | Tiedote
VertaaEnsin.fi vertaili Suomen viiden isoimman autokoulun hinnat kuntakohtaisesti ja selvitti, kuinka paljon hintaeroa on opetusluvalla ja autokoulusta hankitun ajokortin välillä. Lue lisää ja katso kuntakohtaiset autokouluhinnat suoraan selvityksestä: https://www.vertaaensin.fi/blog/ajokortin-hinta
Selvitys: Mätkyjen ottaminen on laskennallisesti veronpalautuksia kannattavampaa3.8.2023 11:50:37 EEST | Tiedote
Vertailupalvelu VertaaEnsin.fi selvitti, kannattaako veronmaksajan maksaa enemmän veroja suurempien veronpalautusten toivossa, vai kannattaisivatko mätkyt. Selvitykseen pääset osoitteessa: https://www.vertaaensin.fi/blog/veronpalautukset
Selvitys: Vihreän sähkön suosio romahti sähkökriisin myötä - nyt trendi taas nousussa1.8.2023 06:30:00 EEST | Tiedote
Vertailupalvelu VertaaEnsin.fi:n tuorein markkinakatsaus osoittaa, että kuluttajien mielenkiinto vihreitä sähkösopimuksia kohtaan osoittaa elpymisen merkkejä. Tilaston lähteenä on yli miljoonan sähkösopimuksensa kilpailuttaneen kuluttajan data kolmen viime vuoden ajalta (heinäkuu 2020-heinäkuu 2023). Katso tarkemmat tiedot osoitteesta: https://www.vertaaensin.fi/sahko/tuotantotavat
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme