If tutki: Terassipalo alkaa useimmin grillistä - palovaroitin reagoi hitaasti
Terassilta alkaneet palot aiheuttavat keskimäärin suurempia palovahinkoja kuin muut kodissa tapahtuvat palot, selviää Ifin vahinkotilastoista. Keskimääräinen korvaus terassipalosta on yli 20 000 euroa – tietynlaisissa paloissa jopa 60 000 euroa. If testasi paljon syttymistä terassilla turvallisissa olosuhteissa.

Terassi on monelle kodin tai mökin jatke kesällä, siellä vietetään paljon aikaa ja tietysti myös kokkaillaan. Terassipalo alkaakin useimmiten juuri grillistä.
- Grilliä ei pidä jättää päälle vahtimatta ja sen läheisyyteen on syytä varata alkusammutuskalustoa. Usein sammutusvälineitä säilytetään sisätiloista, josta niitä on pitkä matka hakea, jos tuli leimahtaakin ulkona, huomauttaa Ifin omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Jussi Lindström.
Myös grillin paikkaan on hyvä kiinnittää huomiota, eli jättää riittävä turvaetäisyys rakennuksiin.
- Kuivana kesänä, kuten nyt, kasvaa riski myös metsäpaloihin. Metsäpalovaroituksia on tärkeää noudattaa, Lindström muistuttaa.
Tuhkasta alkaneista paloista korkeampia korvauksia
Ifin vahinkotilastojen mukaan terassilta alkaneista paloista maksetaan keskimäärin noin 20 000 euron korvauksia. Terassille sijoitetuista tuhkaämpäreistä alkaneet palot aiheuttavat kuitenkin usein laajempia tuhoja, ja niissä keskikorvaus on peräti kolminkertainen muihin terassipaloihin eli 60 000 euroa.
- Siinä missä grillin tiedetään olevan päällä, niin tuhkan yleensä kuvitellaan olevan sammunutta, kun se tyhjennetään ämpäriin ja viedään juuri esimerkiksi terassille, kommentoi Lindström.
If testasi viime vuonna terassipalojen yhteydessä, kuinka palo voi saada alkunsa, jos hiiliä tai tuhkaa säilytetään väärin. Palotestissä käytettiin lämpökameraa ja noin 600 asteiset hiilet sulattivat muoviämpärin nopeasti. Katso havainnollistava video testistä alla.
- Tuhkan pitää antaa jäähtyä kunnolla ennen poistamista, ja säilyttää sitä siihen varatussa kannellisessa metalliastiassa, muistuttaa Lindström.
Palovaroitin reagoi ulkopaloon hitaasti
Hyvä nyrkkisääntö tulen kanssa on, että sitä ei saa jättää vartioimatta mihinkään – ei sisälle eikä ulos. Ulkona palo voi päästä leviämään laajalle ennen kuin se huomataan.
Ifin terassipalotestissä huomattiin, että sisällä olevat palovaroittimet reagoivat ulkopaloihin hitaasti. Testissä käytetyn mökin sisälle sijoitettu palohälytin reagoi vasta noin kymmenen minuuttia palon syttymisestä, jolloin terassi oli jo ilmiliekeissä.
Turvallisesti terassilla – vinkkejä:
- Valvo kaikkea tulta terassilla, myös grilliä.
- Tumppaa tupakat kunnolla vain niille varattuun astiaan.
- Siivoa terassin alusta herkästi syttyvästä materiaalista (heinä, lehdet, roskat).
- Varaa ulos alkusammutuskalustoa, kuten sammutuspeite.
- Sammuta kaikki tulet, kun poistut terassilta.
Jos haluat videot käyttöösi tiedostoina, otathan yhteyttä Ifin viestintään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Nikkariviestinnän asiantuntija, If Vakuutus
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiIf vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Traktorimönkijöiden varkaudet moninkertaistuivat niiden yleistyessä kaupungeissa29.9.2023 07:10:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi nuori liikkuu koulu- ja harrastusmatkoja mopon tai mopoauton sijaan traktorimönkijällä. Traktorimönkijöiden yleistymisen ja käyttötavan muutoksen lieveilmiönä niiden varkaudet ovat lisääntyneet voimakkaasti. If vinkkaa, kuinka säilytät mönkijäsi turvallisesti.
If tutki: Leivänpaahtimen tyypillinen käyttöpaikka voi aiheuttaa vaaran – katso Ifin palotestin tulokset13.9.2023 07:10:00 EEST | Tiedote
Ifin asiakkaan kotona syttyi leivänpaahtimesta nopeasti levinnyt tulipalo, joka perheen äidin alkusammutuksen ansiosta saatiin hallintaan ja suurvahingolta vältyttiin. If testasi osana vahingon tutkintaa, mitä tapahtuu, jos leivänpaahtimessa paahtaa hapankorppua. Testin tulokset näet alla olevalta videolta.
Ifin tilastot: Katso, oletko tyypillinen sähköautoilija31.8.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Vielä pari vuotta sitten moni piti sähköautoilua harvojen edelläkävijöiden harrastuksena, mutta tänä vuonna jo lähes 40 prosenttia Ifin vakuuttamista ensirekisteröidyistä autoista on sähköautoja. Keitä ovat sähköautoilijat ja mikä on suosituin sähköauto? If avaa tilastojaan.
Matkailijoita piinanneet maastopalot ja helle näkyivät myös Ifin kesän vahinkotilastoissa24.8.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Paahtavaan helteeseen liittyvät harmit, kuten vatsataudit, päänsäryt ja pyörtymiset, vaivasivat selvästi viime vuotta suurempaa joukkoa Ifin matkavakuutusasiakkaita – vahinkotapauksia oli paikoin jopa 30 prosenttia enemmän. Lisäksi saimme kesän aikana paljon yhteydenottoja maastopaloista huolestuneilta matkailijoilta.
Ifille vahva tulos lisääntyneistä suurvahingoista huolimatta9.8.2023 09:55:40 EEST | Tiedote
If jatkoi kasvua vuoden 2023 toisella vuosineljänneksellä. Suurvahinkojen poikkeuksellinen määrä vaikutti tulokseen negatiivisesti. Tästä huolimatta Ifin tulos vuoden toisella neljänneksellä ja koko ensimmäisellä vuosipuoliskolla on vahva.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme