Tutkimus: Naisten ja miesten työurat eriytyvät toisistaan jo työuran alussa, naiset miehiä alemmilla tasoilla

Miesten ja naisten työurat alkavat eriytyä jo ennen työmarkkinoille tuloa, kirjoittaa Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen sosiaali- ja terveysministeriölle tehdyssä raportissa ”Naisten ja miesten työuraerot Suomen teollisuuden kuukausipalkkaisella henkilöstöllä 2002–2020 (sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2023:23)". Toukokuussa julkaistussa raportissa on selvitetty sukupuolten työuraeroja ja niiden yhteyttä miesten ja naisten palkkaeroon Suomen teollisuudessa. Tutkimuksesta on vastannut Tilastokeskuksen erikoistutkija Pekka Laine ja Etlan Antti Kauhanen on laatinut tutkimuksen kirjallisuuskatsauksen ja toiminut tieteellisen ohjauksen asiantuntijana.
Taloustieteellisen kirjallisuuden perusteella koulutusvalinnat, jotka ohjaavat ja ennustavat naisten ja miesten työuraa, eroavat sukupuolten välillä. Erilaisten koulutusvalintojen vuoksi miehet ja naiset sijoittuvat eri tehtäviin jo heti työuransa alussa. Koulutustasossa miesten ja naisten välillä ei ole suuria eroja, mutta koulutusalojen välillä erot ovat vastaavasti suuria. Naiset myös sijoittuvat alhaisemmille hierarkiatasoille heti työuran alussa ja heidän palkkansa on noin 6 prosenttia alhaisempi kuin miesten vastaavalla hierarkiatasolla.
– Tutkimuksien mukaan miehet ja naiset sijoittuvat eri tehtäviin jo heti työuran alussa, ja erot myöhemmässä urakehityksessä kasvattavat sukupuolieroa työmarkkinoilla entisestään. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että miehet ylenevät naisia useammin. Sukupuolten välinen palkkaero saa siis alkunsa jo heti työuran alussa ja kasvaa työuran pidentyessä entisestään, Etlan Antti Kauhanen toteaa.
Aiemmissa tutkimuksissa on tutkittu paljon työuraerojen taustalla vaikuttavia tekijöitä, kuten esimerkiksi koulutusvalintoja. Viimeaikainen tutkimus on kuitenkin osoittanut, että tekijöistä nimenomaan sosiaaliset normit ovat ratkaisevassa osassa sukupuolierojen taustalla niin työurien kuin ansioiden osalta. Esimerkiksi ensimmäisen lapsen syntymä vaikuttaa merkittävällä tavalla naisten työuraan ja ansioihin, kun taas miehillä vastaavaa vaikutusta ei ole.
Etlan Kauhanen sanoo, että tutkimusten perusteella on valitettavasti vaikea tehdä selkeitä politiikkasuosituksia. Monien työuriin vaikuttavien tekijöiden syy-yhteyttä on vaikea arvioida ja usein nämä osatekijät vielä liittyvät toisiinsa.
– Hyvin vähän on vielä tutkimusta myös itse politiikkatoimenpiteistä, jotka tähtäävät sukupuolierojen kaventamiseen. Meidän olisi erityisen tärkeää tutkia, miten voisimme vaikuttaa sosiaalisiin normeihin, kuten siihen, miksi tytöt valitsevat eri koulutuksen ja alan kuin pojat, Kauhanen sanoo.
Raportti on osa Työurat ja ammattisegregaatio sukupuolten palkkaeron taustalla-tutkimushanketta, joka kuuluu osana samapalkkaisuusohjelmaan 2020–2023. Tutkimuksen on rahoittanut sosiaali- ja terveysministeriö ja sen on toteuttanut Tilastokeskus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti KauhanenTutkimusjohtaja, ETLA
Puh:050-569 7627antti.kauhanen@etla.fiTytti SulanderViestintäjohtaja, ETLA
Puh:040-505 1241tytti.sulander@etla.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Aki Kangasharju: Julkisen velan vaaroista varoittelevat eivät ole pelottelijoita, Suomen velka on saatava haltuun ja talous kasvuun29.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Talouspolitiikan kyky tuottaa suomalaisille vakautta ja vaurautta on vakavasti uhattuna, väittää Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju tänään ilmestyvässä uutuuskirjassaan Talouden ilmestyskirja – Velka, inflaatio, nollakasvu ja politiikan umpikuja (Docendo 2023). Kangasharjulla on kirjassaan selkeä missio: Suomen julkinen velka on otettava haltuun ja talous saatava kasvuun.
Koronapandemia lisäsi suomalaisten henkivakuutuksia – kriisivuonna 2020 vakuutuksia otettiin viidennes enemmän19.9.2023 09:10:41 EEST | Tiedote
Koronapandemian aikana uusia henkivakuutuksia otettiin Suomessa selvästi aiempaa enemmän, käy ilmi tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Vapaaehtoisia henkivakuutuksia otettiin vuonna 2020 peräti 20 prosenttia enemmän ja myös vakuutussummat kasvoivat korona-aikana. Eniten uusia henkivakuutuksia ottivat korkeasti koulutetut sekä henkilöt, joilla oli henkivakuutus jo ennestään tai joilla oli niin sanottu henkivakuutusvaje.
Etla: taantuma jää lyhyeksi - julkisen talouden sopeuttaminen painottuu oikeaan aikaan14.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talous supistuu tänä vuonna 0,3 prosenttia ja ponnistaa jälleen ensi vuonna vajaan prosentin kasvuun, ennustaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Kotitalouksien tilanne helpottaa vuoden loppua kohti, kun inflaatio on jo hidastunut, palkankorotukset astuneet voimaan ja eläkkeiden indeksitarkistukset tehty. Inflaatio painuu Suomessa jo ensi vuonna alle kahden prosentin. Myös euroalueen talous kasvaa jälleen ensi vuonna. Tästä johtuen Etla arvioi Suomen julkisen talouden sopeuttamisen painottuvan oikeaan aikaan. Hallituksen sopeutusohjelma ja työnteon kannustimien parantaminen ovat välttämättömiä Suomen velkaantumisen hillitsemiseksi.
Muistutuskutsu medialle: Etlan Suhdanne-ennusteen julkistustilaisuus verkossa 14.9. klo 9.3014.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Maailmantalouden näkymät parantuvat, lähteekö vienti vetämään? Kuinka hallituksen sopeutustoimet istuvat suhdanteeseen? Kääntyykö Suomen velkasuhde laskuun? Mitkä ovat rakentamisen näkymät? Pääset seuraamaan live-tilaisuutta tästä linkistä. Näitä sekä muita talouden näkymiä käydään läpi torstaina 14.9. kun Etla julkistaa vuoden 2023 syksyn laajan talousennusteensa. Ennuste julkaistaan verkossa klo 9.00 ja lukuja käydään tarkemmin läpi klo 9.30 alkavassa FLIKin livestriimissä. Tilaisuudessa Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti esittelee Etlan syksyn talousennusteen arviot ja luvut niiden takana. Ennusteryhmän tutkija Sakari Lähdemäki esittelee tarkemmin rakennusalan näkymiä. Paikalla ovat myös Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju sekä ennusteryhmän tutkijat Birgitta Berg-Andersson ja Ville Kaitila. Tilaisuuden juontaa Etlan viestintäjohtaja Tytti Sulander. Tilaisuuden ohjelma: 09.30–09.40 Ajankohtaista talouspolitiikasta / toimitusjohtaja Aki Kangasharju 09.40–10.10 Syksyn Suhdanteen ta
Muistutuskutsu medialle: Etlan Suhdanne-ennusteen julkistustilaisuus verkossa 14.9. klo 9.3012.9.2023 10:04:58 EEST | Tiedote
Maailmantalouden näkymät parantuvat, lähteekö vienti vetämään? Kuinka hallituksen sopeutustoimet istuvat suhdanteeseen? Kääntyykö Suomen velkasuhde laskuun? Mitkä ovat rakentamisen näkymät? Näitä sekä muita talouden näkymiä käydään läpi torstaina 14.9. kun Etla julkistaa vuoden 2023 syksyn laajan talousennusteensa. Ennuste julkaistaan verkossa klo 9.00 ja lukuja käydään tarkemmin läpi klo 9.30 alkavassa FLIKin livestriimissä. Tilaisuudessa Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti esittelee Etlan syksyn talousennusteen arviot ja luvut niiden takana. Ennusteryhmän tutkija Sakari Lähdemäki esittelee tarkemmin rakennusalan näkymiä. Paikalla ovat myös Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju sekä ennusteryhmän tutkijat Birgitta Berg-Andersson ja Ville Kaitila. Tilaisuuden juontaa Etlan viestintäjohtaja Tytti Sulander. Tilaisuuden ohjelma: 09.30–09.40 Ajankohtaista talouspolitiikasta / toimitusjohtaja Aki Kangasharju 09.40–10.10 Syksyn Suhdanteen talousennuste 2023 / ennustepäällikkö Päivi Puonti 10
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme