Lukemista mökeille kautta maan

Lähes kaikkien Suomen yleisten kirjastojen aineistot löytyvät Finnasta, joten palvelu kattaa myös mökkipaikkakunnat ja mummolat kautta maan. Esimerkiksi Suomen suosituimpiin mökkikuntiin kuuluvien Mikkelin, Kuopion, Paraisten ja Savonlinnan alueiden kirjastot ovat Finnassa. Kirjastoja voivat käyttää kaikki asuinpaikkakunnasta riippumatta. Varaamiseen ja lainaamiseen tarvitset kirjastokortin, jotka sinun tulee hakea haluamastasi kirjastosta.
”Useamman kuin yhden kirjaston kirjastokortin omistaminen laajentaa myös mahdollisuuksia erilaisten e-aineistojen ja äänikirjojen lainaamiseen. Näin mökkikunnan kirjastokortti voi tuottaa iloa vielä talvellakin, vinkkaa Serafia Kari, Finnan palvelusuunnittelija.
Hakeminen Finnasta on helppoa ja onnistuu kaikilta.
- Voit etsiä esimerkiksi teoksen tai kirjailijan nimeä, ja rajata hakusi kirjoihin.
- Suosittelemme laajentamaan hakua myös kotimaisiin elokuviin, joita Finnasta löytyy satoja.
- Tutustu myös Finnan taideaineistoihin, jos museot sattuvat olemaan kiinni.
- Kannattaa muistaa myös kirjastojen lainattavissa olevat harrastusvälineet, kuten kesäpelit ja roskapihdit. Löydät nämä rajaamalla hakusi esineisiin.
- Lisää hakuohjeita löydät Finnasta.
Mukavia kesäisiä lukuhetkiä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Serafia Kari
Palvelusuunnittelija
Kansalliskirjasto / Finna-palvelut
Puh: 050 348 4921
serafia.kari@helsinki.fi
Laura Helle
Viestinnän asiantuntija
Kansalliskirjasto / Finna-palvelut
Puh: 050 439 9303
laura.helle@helsinki.fi
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Finna.fi on hakupalvelu, josta löydät kulttuurin ja tieteen aarteet yhdellä haulla. Kaikille avoimet sisällöt tarjoavat arjen löytöretkiä, oppimisen mahdollisuuksia ja lähteitä tutkimukseen.
Palvelua kehitetään Kansalliskirjastossa ja sitä rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Kansalliskirjasto on osa Helsingin yliopistoa, yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälistä tiedeyhteisöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin yliopiston mielenosoitustilanteesta lisätietoa kello 13 yliopiston päärakennuksessa28.9.2023 12:15:53 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston toimitilajohtaja Marita Rovamo ja vararehtori Kai Nordlund puhuvat opiskelijoille yliopiston päärakennuksen vestibyylissä kello 13, minkä jälkeen he ovat median käytettävissä.
Tekoälyä ja oppimisdataa hyödyntävät teknologiat haastavat perinteisen tavan ohjata oppimista28.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Opettajan on perinteisesti nähty ohjaavan oppijan oppimisprosessia ja siirtävän vähitellen vastuuta oppimisprosessin säätelystä oppijalle itselleen. Uudet, tekoälyä ja oppimisdataa hyödyntävät teknologiat haastavat tätä perinteistä asetelmaa.
Alkionkehityksen tärkeimmästä varhaisvaiheesta uutta tietoa28.9.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden uusi löydös haastaa tähänastisen käsityksen varhaisalkion tärkeimmästä vaiheesta, gastrulaatiosta.
KUTSU: Seismic Risk -seminaari 10.10.2023 klo 9-1628.9.2023 07:00:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa tapaamaan maanjäristyksen asiantuntijoita ja kuulemaan uutta tutkimustietoa kaupunkialueiden seismisistä riskeistä ja uusien energiamuotojen haasteista.
Saharan autiomaa oli muinoin vehreä, uusi tutkimus paljastaa miksi ja milloin27.9.2023 11:38:33 EEST | Tiedote
Pohjois-Afrikan kosteista kausista viimeisten 800 000 vuoden ajalta on saatu uutta tietoa. Muutokset johtuivat maapallon kiertoradan muutoksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme