TotoTV:n studiolähetykset uusiin tiloihin – Ensimmäinen uusittu lähetys 12.7.
TotoTV:n studiolähetykset tehdään keskiviikosta 12.7. eteenpäin uudistuneista tiloista Helsingin Vallilasta. Samassa osoitteessa tehdään myös MTV:n uutislähetykset.

-Edelliset tilat ovat olleet käytössä jo viisi vuotta, joten oli aika mennä eteenpäin ja kehittää studiota. Muuton myötä asiantuntijalähetyksiin saadaan uudistunut ilme sekä myös uutta tekniikkaa. Haluamme, että TotoTV:n studiolähetykset ovat jatkossakin moderneja ja raikkaita sekä laadultaan urheilustudioiden kärkeä, Veikkauksen tv-tuotantopäällikkö Timo Lämsä kertoo.
- Raviurheilun studiolähetykset ovat varsin pitkiä verrattuina moniin muihin urheilulähetyksiin, joten on tärkeää että myös lähetysten tekijät viihtyvät tiloissa. Uudet tilat ovat Veikkauksen ilmeen mukaiset ja tyylikkäät.
Ensimmäinen lähetys uusista tiloista tehdään Vermon keskiviikon 12.7. raveista klo 18.30 alkaen. Silloin studiossa nähdään juontajana Jere Törmänen ja asiantuntijavieraina Maija Kerisalmi sekä Marko Lähteenmäki. Asiantuntijastudioissa nähdään jatkossakin raviurheilun ammattilaisia eri rooleista.
- Asiakkaille uudistus näkyy entistä parempina lähetyksinä. Jatkossakin lähetyksissä seurataan ravipäivien tapahtumia, kerätään hevosten taustatietoja, kuullaan tuoreita vihjeitä asiantuntijoilta, analysoidaan tarkkaan läpi lähdöt ja saadaan varikolta viimeiset tunnelmat ohjastajien, valmentajien ja hevosenhoitajien haastatteluista. TotoTV-lähetyksissä kuullaan myös jälkianalyysit niin onnistumiseen kuin epäonnistumiseen liittyen suoraan studiosta sekä tallialueelta, Timo Lämsä kertoo.
Veikkauksen TotoTV välittää vuodessa suorina lähetyksinä kaikki kotimaiset Toto-ravit sekä yhteensä noin 2500 ravitapahtumaa. Suorat studiolähetykset nähdään keskiviikkoisin ja lauantaisin sekä vuoden suurimmista ravitapahtumista. Asiantuntijalähetyksiä tehdään myös arki-iltojen raveihin asiantuntijoiden äänillä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kohoaa yhdeksään miljoonaan euroon30.9.2023 22:39:09 EEST | Tiedote
Loton kierroksen 39/2023 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Ensi viikolla Loton potissa on yhdeksän miljoonaa euroa.
Eurojackpotin potti kohoaa noin 27 miljoonaa euroon - Euraan 135 000 euron voitto29.9.2023 22:09:06 EEST | Tiedote
Perjantain Eurojackpotin arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Tiistaina Eurojackpotin potti on noin 27 miljoonaa euroa.
Turkuun muhkea 200 000 euron voitto Kenosta29.9.2023 09:58:50 EEST | Tiedote
Turkulainen nettipelaaja voitti Kenon keskiviikon myöhäisillan arvonnasta 200 000 euron suurvoiton.
Eurojackpotin potti nousee noin 22 miljoonaan euroon26.9.2023 22:07:03 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Perjantaina Eurojackpotin potissa on noin 22 miljoonaa euroa.
Pirkanmaalle onnenpotkuja Kenossa25.9.2023 08:50:08 EEST | Tiedote
Sastamalaan osui 50 000 euron ja Ikaalisiin peräti 150 000 euron voitto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme