Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

EU-parlamentilta muutoksia ennallistamisasetukseen – koko ehdotus olisi silti pitänyt hylätä

Jaa

Euroopan parlamentin täysistunnossa äänestettiin tänään luonnon ennallistamista koskevasta asetusehdotuksesta. Lainsäädäntötekstin sisältöön vaikuttaneiden äänestysten jälkeen europarlamentaarikkojen enemmistö kannatti lopulta parlamentin kannan hyväksymistä.

Ennallistamisasetus on ollut kuuma puheenaihe EU:ssa. Kesäkuun alussa eurooppalaiset tuottajajärjestöt osoittivat mieltään asetusta vastaan Brysselissä. Kuva: Juho Hämäläinen
Ennallistamisasetus on ollut kuuma puheenaihe EU:ssa. Kesäkuun alussa eurooppalaiset tuottajajärjestöt osoittivat mieltään asetusta vastaan Brysselissä. Kuva: Juho Hämäläinen

MTK ei ole tyytyväinen lopputulokseen, sillä järjestö piti tarpeellisena koko ehdotuksen hylkäämistä ja asian palauttamista takaisin komission valmisteluun. Parlamentilta olisi tarvittu yksiselitteinen viesti ehdotuksen kelvottomuudesta. Lopputuloksen tarkka arviointi vaatii kuitenkin vielä muutettuun kokonaisuuteen perehtymistä. 

”Parlamentin päätös on pettymys. Positiivista on kuitenkin se, että parlamentti poisti äänestyksessään maataloutta koskevan artiklan kokonaan ja teki muitakin merkittäviä muutoksia”, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.  

Asian käsittelyä jatketaan kolmikantaneuvotteluissa, joissa sovitetaan yhteen parlamentin ja neuvoston näkemyksiä. MTK peräänkuuluttaa Suomelta tiukkaa otetta heti alusta pitäen. 

”On ehdottoman tarpeellista, että Suomi tekee neuvostossa kaiken voitavansa. Tässä on nyt niin paljon pelissä, että minkäänlaiselle sivustakatsomiselle ei ole sijaa”, Marttila painottaa. 

MTK on alusta asti pitänyt komission ehdotusta erittäin ongelmallisena ja perustavanlaatuisesti valuvikaisena. Järjestö on kritisoinut erityisesti ehdotuksen joustamattomuutta, liian vähäisiä kansallisen harkinnan mahdollisuuksia, eri tavoitteiden yhteensovittamistarpeiden sivuuttamista ja puutteellisia vaikutustenarviointeja.  

”Luontokato on pysäytettävä ja ilmastonmuutosta hillittävä. Emme siis vastusta ennallistamista, vaan heikosti valmisteltua, käytäntöön sopimatonta ja hyväksyttävyyden puutteesta kärsivää asetusehdotusta. Hyvä tarkoitus luonnon tilan parantamiseksi ei pyhitä keinoja”, Marttila selventää. 

Ennallistamisasetusta koskevista MTK:n näkemyksistä voi lukea laajemmin täältä: https://www.mtk.fi/-/kannatennallistamiseen  

Lisätietoja:  

Juha Marttila, puheenjohtaja, puh. 050 341 3167  

Anna-Rosa Asikainen, juristi (luonnonsuojelu), puh. 040 920 9858 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Budjettiesitys pettymys viljelijöille – valtion pahentama kassakriisi vaatii toimia jo syksyllä20.9.2023 14:41:50 EEST | Tiedote

Hallituksen esitys vuoden 2024 budjetiksi ei sisällä toimia maatalouden vakavien ongelmien ratkaisuksi. Päinvastoin Orpon hallitus on vetämässä maataloudelta pois 55 miljoonaa euroa, joista Marinin hallitus keväällä päätti helpotukseksi maatilojen kustannuskriisiin. Syksyn tukimaksujen viivästyminen on aiheuttamassa akuutin kassakriisin suurelle joukolle suomalaistiloja. MTK vaatii hallitukselta välittömiä toimia valtion itse aiheuttaman kriisin estämiseksi.

Metsänomistajat toimivat Metsämarssin mukaisesti - Monitavoitteinen ja aktiivinen metsänhoito on arvossaan15.9.2023 14:34:06 EEST | Tiedote

Metsänomistajien tavoitteet metsien hyödyntämisessä ovat yleisesti monipuolistuneet. Metsätutka-kyselyn vastausten mukaan yli puolet metsänomistajista asettaa erityisiä tavoitteita metsänomistukselleen. Näistä metsänomistajista monitavoitteisia piirteitä on valtaosalla ja kolmasosa luokittelee itsensä suoraan joko virkistyskäyttöä tai taloudellista turvaa korostaviksi.

"Metsämarssi on mielenilmaus tulevaisuuden puolesta” – Metsämarssi-viikon avaustilaisuus kannusti katsomaan eteenpäin12.9.2023 15:28:20 EEST | Tiedote

Metsämarssin historia juontaa vuoden 1950 kesäkuuhun, jolloin se järjestettiin ensimmäisen kerran. Tapahtuman aloitustapahtuma järjestettiin tuolloin Tuusulassa Malmarin tilalla, johon kokoonnuttiin tiistaina 12. syyskuuta myös vuoden 2023 Metsämarssin osalta. Valtiovallan puheenvuoron tilaisuudessa piti maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme