Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Elisa Tarkiainen ja Eemil Nuuttila ulkoministeri Valtosen erityisavustajiksi

Jaa
Ulkoministeri Elina Valtonen on kutsunut erityisavustajikseen Elisa Tarkiaisen ja Eemil Nuuttilan.

Elisa Tarkiaisen vastuulle ministerin esikunnassa kuuluvat horisontaaliset poliittiset ja turvallisuuskysymykset sekä Euroopan, Amerikkojen ja Aasian asiat. Lisäksi Tarkiaisen vastuulle kuuluvat protokolla-, hallinto- ja talousasiat. Tarkiainen avustaa ministeriä myös laajemmin kotimaan politiikkaan liittyvissä kysymyksissä.

Elisa Tarkiainen siirtyy ulkoministeriöön Helsingin kaupungilta, jossa hän on toiminut apulaispormestarin poliittisena erityisavustajana. Aiemmin Tarkiainen on työskennellyt puoluejohdon erityisavustajana kokoomuksen puoluetoimistolla ja valtiovarainministerin erityisavustajana Sipilän hallituksessa. Tuolloin hänen vastuullaan olivat EU- ja kansainväliset rahoitusasiat. Koulutukseltaan Tarkiainen on valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta ja Bachelor of Arts (Hons.) Hullin yliopistosta, Britanniasta.  

Eemil Nuuttilan vastuulle ministerin esikunnassa kuuluvat Afrikan ja Lähi-idän asiat, sekä oikeus- ja konsulipalvelut. Nuuttila vastaa myös ministerin viestinnästä ja mediasuhteista. Lisäksi Nuuttila seuraa kauppapolitiikkaa ja kehitysyhteistyötä koskevia asioita. Nuuttila siirtyy ulkoministeriöön Kokoomuksen eduskuntaryhmän palveluksesta, jossa hän on talouspoliittisena asiantuntijana työskennellyt erityisesti elinkeinopolitiikan ja verotuksen parissa.

Ulkoministeri Valtosen valtiosihteerinä toimii Lauri Tierala. Hän toimii myös puolustusministeri Antti Häkkäsen valtiosihteerinä.

Ulkoministerin kabinetissa diplomaattiavustajina jatkavat Johanna Lukkarila, Laila Clyne ja Sampo Saarinen. Diplomaattiavustajat ovat ulkoministeriön virkahenkilöstöä.

Lisätietoja

  • Elisa Tarkiainen, ulkoministerin erityisavustaja, puh. 0295 351 029
  • Eemil Nuuttila, ulkoministerin erityisavustaja, puh. 0295 351 066

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme