Lamppu syttyy, ja ei sittenkään – mistä punaiset ja vihreät tullauskaistat syntyivät?

Punaisiin ja vihreisiin kaistoihin perustuva matkustajien tullivalvontajärjestelmä oli 1960-luvulle tultaessa toteutettu jo useissa maissa. Suomalaisillekin kaistat olivat tulleet tutuksi vuodesta 1959 lähtien, jolloin ne olivat tulleet Ruotsin rajoille. Kaistajärjestelmässä tulliselvitettäviä tavaroita tuovat henkilöt valitsevat punaisen kaistan ja ne, joilla tulliselvitettäviä tavaroita ei ole, valitsevat vihreän kaistan.

Punaista, vihreää ja pistokokeita

Vuonna 1965 Tullihallitus teki periaatepäätöksen punaisiin ja vihreisiin kaistoihin perustuvan valvontajärjestelmän toteuttamisesta Suomessa. Marraskuussa 1966 päätettiin, että maan ensimmäinen kaistajärjestelmä otettaisiin käyttöön Sompasaaren uudessa autolauttasatamassa vuonna 1967. Sataman ja sen matkustajapaviljongin rakennustyöt olivat viivästyneet lähes parilla vuodella.

Jos vihreältä kaistalta löytyi tullattavia tavaroita, Tullin oli jatkossa helpompi todistaa kyseessä olevan tietoinen tullipetos tai salakuljetus. Alusta asti oli selvää, etteivät kaikki matkustajat välttämättä olisi kaistan valinnassa rehellisiä. Niinpä 1960-luvun puolivälissä päätettiin, että vihreille kaistoille tulisi ”sähköiseen valomerkkijärjestelmään perustuva pistokoetarkkailu”. Siinä kaikki vihreän kaistan valinneet matkustajat olisivat painaneet nappulaa, jolloin olisi syttynyt lamppu. Lampussa olisi satunnaisesti joko kirkas tai punainen valo. Jos valo olisi punainen, matkustaja otettaisiin pistokoetarkastukseen.

Tulli painatti jo vuodelle 1967 uudet matkustajaesitteet, joissa kerrottiin uudesta valvontamallista. Sitä ei kuitenkaan tullut. Tulli oli esittänyt uuden valvontajärjestelmän järjestelmän rakentamista Helsingin kaupunginhallitukselle, mutta se ei ollut suostunut kustantamaan sitä. Tarkempia yksityiskohtia siitä, kuinka lamppujärjestelmä olisi teknisesti toteutettu, ei ole säilynyt. Saattaa olla, ettei niitä ollut vielä ehditty laatia, kun selvisi, että asiaan tulee aikalisä.

Vihreitä kaistoja vastustettiin myös Tullin matkustajavalvonnan piirissä, sillä kesällä 1967 alkoi paljastua, että matkustajaliikenteessä tuotiin Helsinkiin huumausaineita, erityisesti kannabista, jota myytiin kaupungin keskustassa. Yleensä myyjät olivat ulkomailta saapuneita laivamatkustajia.

Uusi versio kaistoista

Samoin Tullin johdossa katsoivat, että suunniteltu lamppujärjestelmä rajoittaisi tarpeettomasti myös omia valvontamahdollisuuksia. Lamppujärjestelmän arveltiin aiheuttavan viivästyksiä, jos matkustajia tulisi paljon kerralla. Lamppu rajoitti matkustajan oman valinnan vapautta, jonka todettiin olevan olennainen osa punavihreää järjestelmää. Satunnaisesti syttyvä lamppu ei myöskään olisi edistänyt Tullin ja matkustajien välistä luottamusta. Lisäksi merkkivalojärjestelmän arvioitiin tulevan hyvin kalliiksi.

Vuonna 1968 järjestelmää päätettiin muuttaa siten, että kaistoille tulisivat pelkät opaskilvet. Autolautalla saapuville autoilijoille tulivat tuulilasiin kiinnitettävät punaiset ja vihreät lipukkeet, jollaiset olivat olleet käytössä Ruotsissa vuodesta 1959 lähtien. Ruotsalaisen mallin mukaisesti maahan saapuvat autoilijat valitsivat lipukkeen, jossa oli joko vihreällä pohjalla oleva valkoinen B tai punaisella pohjalla oleva valkoinen A.

Tulli valvoi vihreää kaistaa saapuvia matkustajia tai vihreän lipukkeen valinneita autoilijoita ja poimia näitä tarkastukseen eri perusteilla. Pistokokeiden lisäksi tämä voitiin tehdä muun muassa havaintojen tai ennakkotiedon perusteella. Kaikki matkustajat tarkastettiin vain poikkeustilanteissa. Juuri ennen järjestelmän käyttöönottoa Tullissa arveltiin, että uusi järjestelmä nopeuttaisi matkustajien maahantuloa noin 10-15 minuutilla.

Kaistamalli tuli käyttöön Helsingin, Turun, Naantalin, Maarianhaminan ja Vaasan satamissa vappuna 1969. Samana kesänä se tuli myös Helsinki-Vantaan lentoaseman uuteen rakennukseen, jota vielä tuolloin kutsuttiin Seutulan lentoasemaksi. Erityisempiä ongelmia sen toteuttamisessa ei tullut ja se vakiinnutti asemansa nopeasti.

Punavihreät kaistat tunnetaan suurimmassa osassa maailman valtioita. Nykyinen malli perustuu Maailman tullijärjestö WCO:n laatimaan suositukseen. Nykyisin tullivalvonta perustuu riskianalyysiin. Pistokokeita voi soveltaa yhä ulkorajoilla, mutta niillä ei ole enää samaa merkitystä kuin 1960-luvulla uskottiin.

Lähteet: Tullihallituksen arkisto; Helsingin Sanomat 9.1.1966 ja 30.4.1969.