SPR VeripalveluSPR Veripalvelu

Yksi kesäviikonloppu vaatii satoja verivalmisteita - tarve verenluovuttajille ei lopu kesälläkään

Jaa
Lomakausi vähentää kävijöitä verenluovutuspisteillä, mutta potilaille vapaaehtoisten verenluovuttajien apu on elintärkeää vuodenajasta riippumatta. Yhden kesäviikonlopun aikana Veripalvelu toimittaa sairaaloille keskimäärin 500–600 punasoluvalmistetta ja 150–200 verihiutalevalmistetta.
Verenluovutuksen jälkeen on tärkeää huolehtia riittävästä nesteytyksestä. Kuva: Maaria Koskelo.
Verenluovutuksen jälkeen on tärkeää huolehtia riittävästä nesteytyksestä. Kuva: Maaria Koskelo.

Kesäkaudella luovuttajien määrä yleensä vähenee hieman. Kesäkiireiden keskelläkin on tärkeää, että he, jotka pystyvät luovuttamaan verta, käyvät ojentamassa kätensä.

-Joka arkipäivä tarvitaan noin 800 vapaaehtoista luovuttajaa, jotta verivalmisteita riittää kaikille potilaille, kertoo verenluovutuksen johtaja Johanna Castrén.

Veripalvelun päätoimipisteestä Vantaan Vehkalasta toimitetaan jo pelkästään yhden kesäviikonlopun aikana noin 600 punasoluvalmistetta ja noin 200 trombosyyttivalmistetta. Tarve on suhteellisen tasainen ympäri vuoden.

-Veripalvelussa työskennellään ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä, jotta voimme osaltamme auttaa potilaita parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä ei kuitenkaan toteutuisi ilman verenluovuttajien apua, Castrén kiittelee.

Valmistaudu verenluovutukseen kesällä

Verenluovutus on helppo tapa auttaa. Näin se onnistuu:

  1. Tarkista soveltuvuutesi. Esimerkiksi ulkomaanmatkasta saattaa seurata väliaikainen luovutuseste. Verta voi luovuttaa 18–70-vuotiaana. Ensiluovutus onnistuu vielä 59-vuotiaana. Veripalvelun verkkosivuilta voi tarkistaa tiedot yleisimmistä luovutusedellytyksistä ja katsoa matkakohdetta koskevat rajoitukset maakohtaisesta listasta.
  2. Varaa aika tai tule kysymään vapaata luovutusaikaa. Verenluovutuspaikat ja ajanvaraus löytyvät osoitteesta veripalvelu.fi/ajanvaraus. Jos tilaa on, myös ilman ajanvarausta saapuvat luovuttajat otetaan mielellään vastaan.
  3. Täytä verenluovuttajan terveyskysely luovutuspäivänä tai aikaisintaan päivää ennen luovutusta. Terveyskysely pitää täyttää ennen jokaista luovutusta. Terveyskyselyllä ja hoitajan tekemällä haastattelulla halutaan varmistaa sekä luovuttajan että veren saajan turvallisuus.
  4. Muista henkilöllisyystodistus. Ota mukaasi voimassa oleva henkilöllisyystodistus, kuten passi, henkilökortti tai ajokortti. Se vaaditaan tunnistautumiseen verenluovutustilanteessa.
  5. Huolehdi nesteytyksestä. Etenkin helteellä on tärkeää huolehtia riittävästä nesteytyksestä sekä ennen verenluovutusta että sen jälkeen. Verenluovutuspisteissä on tarjolla välipalaa ja virvokkeita. Kesän aikana luovuttajille tarjotaan myös erikoiserä alkoholitonta Pisara-luovutusolutta.
  6. Ota rennosti ja vältä hikoilua. Luovutuspäivänä saa ottaa rennosti! Vältä raskasta hikiliikuntaa juuri ennen verenluovutusta. Luovutuksen jälkeen vältä kovaa fyysistä rasitusta, saunomista ja ylimääräistä hikoilua, jotta nestevaje korjautuu mahdollisimman nopeasti.

Verenluovutuksia järjestetään kesälläkin joka arkipäivä ympäri Suomea. Verta voi luovuttaa myös muualla kuin omalla kotipaikkakunnalla, esimerkiksi lomareissun aikana.

Kaikki verenluovutuspaikat ja ajanvaraus löytyvät Veripalvelun verkkosivuilta osoitteesta veripalvelu.fi/ajanvaraus.

Veripalvelun toimipisteet

  • Espoo Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040
  • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030
  • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020
  • Jyväskylä Kolmikulma, Puistokatu 2-4, p. 029 300 1220
  • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170
  • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240
  • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110
  • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190
  • Tampere Koskikeskus, Hatanpään valtatie 1, p. 029 300 1130
  • Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Verenluovutuksen jälkeen on tärkeää huolehtia riittävästä nesteytyksestä. Kuva: Maaria Koskelo.
Verenluovutuksen jälkeen on tärkeää huolehtia riittävästä nesteytyksestä. Kuva: Maaria Koskelo.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Härkälenkki 13
01730 VANTAA

029 300 1010https://www.veripalvelu.fi

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Oletko kiinnostunut laajemmin Veripalvelusta? Haluaisitko mediavierailun meille? Ole yhteydessä viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviaiseen (puh: +358 29 300 1830, willy.toiviainen@veripalvelu.fi) tai tiedottaja Tuuli Vuoreen (puh: +358 29 300 1174, tuuli.vuori@veripalvelu.fi)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme