Sinilevätilanne hieman parantunut Lounais-Suomen alueella (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Vakioseurannassa vähäisiä määriä sinilevää on havaittu kuudella merialueiden havaintopaikalla. Rotareiden ylläpitämistä havaintopaikoista kuudella on havaittu vähäinen määrä sinilevää. Sekä vakioseurannan että Rotareiden sinilevähavainnot on tehty pääasiassa Saaristomeren alueella. Viime viikkoon verrattuna sinilevätilanne on merialueilla hieman parantunut ja ajankohtaan nähden tavanomainen. Järvi-meriwikiin ja vesi.fi sivustolle on tallennettu muutamia kansalaishavaintoja vähäisistä ja runsaista sinileväesiintymistä Selkämereltä sekä Saaristomereltä.
Sisävesien sinilevätilanne on myös hieman parempi kuin viime viikolla. Vakioseurannassa sinilevähavaintoja on tehty kolmelta järveltä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella. Rymättylän Kirkkojärvellä on havaittu erittäin runsaasti sinilevää. Salon Ylisjärvellä sekä Kiskon Kirkkojärvellä on tehty havainnot runsaista sinileväesiintymistä.Tiedot perustuvat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurantapaikkoihin, Rotarien havaintopisteisiin, satelliittikuviin sekä kansalaisten ilmoittamiin havaintoihin.
Tarkemmat levätiedot havaintopisteittäin: www.järviwiki.fi ,Havainnot.
Vaikka epävakainen sää on rauhoittanut sinilevätilannetta, voi veteen sekoittuneena edelleen olla monin paikoin runsaasti sinilevää. Aurinkoinen, lämmin ja tyyni sää voi jälleen runsastuttaa sinileväesiintymiä ja nostaa ne pintaan, mutta sinileväkukintojen muodostumiseen vaikuttavat myös muut vallitsevat sääolot. Sinilevätilanne voi myös muuttua hyvin nopeasti tuulen suunnan vaihtuessa, minkä vuoksi esimerkiksi veden uintikelpoisuus tulee aina arvioida ensisijaisesti paikan päällä.
Vähäinen määrä sinilevää ei yleensä ole este veden käyttämiselle, kunhan veden käyttöön kiinnittää erityistä huolellisuutta. Vettä ei tule niellä ja uimisen jälkeen on suositeltavaa peseytyä iho-oireiden välttämiseksi. Vettä, jossa on silminnähden runsaasti sinilevää, ei pidä käyttää talousvetenä, saunavetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä eikä se sovellu uimiseen. Lapsien ja lemmikkien päästämistä sinileväpitoiseen rantaveteen on syytä välttää, sillä lapset ja lemmikit voivat juoda sinileväpitoista vettä. Sinileväkukinta näkyy aluksi vedessä vihertävinä tikkuina, hippusina tai palleroina. Lopulta sinilevä kohoaa veden pinnalle muodostaen viiruja ja lauttoja. Rantaan kasautuessaan sinilevä saattaa muodostaa paksun kerroksen, joka kuivuessaan muuttuu sinivihreäksi. Sinilevistä muodostuneet lautat tai massat hajoavat kepillä koskettaessa hippusiksi, eivätkä takerru tikkuun.
Levähavainnoista ilmoittaminen
Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530. Järvi-Meriwikiin on mahdollista kirjata levähavaintoja muualtakin kuin vakiohavaintopaikoilta, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta www.jarviwiki.fi/havaintolahetti/. Lounais-Suomen sinilevähavainnot -karttasovelluksesta (linkki alla) voi tarkastella kansalaisten ilmoittamia sinilevähavaintoja vuodesta 2003 tähän päivään. Erityisen runsaista tai poikkeuksellisista levähavainnoista on mahdollista lähettää myös näyte analysoitavaksi. Levänäytteen lähettämisestä tulee ensin sopia ELY-keskuksen kanssa (0295 022 530).
Linkkejä:
- Levätilanne (Ely-keskus.fi)
- Järvi-meriwiki (jarviwiki.fi)
- Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
- Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
- Valtakunnalliset levätilannekatsaukset (syke.fi)
Lisätietoja:
Harjoittelija Karoliina Korkiakoski, puh. 0295 022 530
Ylitarkastaja Sanna Kipinä-Salokannel, puh. 0295 022 879
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Poikkeusluvat valkoposkihanhien karkottamiseen syysmuuttokaudella 202329.9.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Syksyllä 2023 yhteensä 404 tilalla on poikkeuslupa valkoposkihanhien karkottamiseen pelloilta. Tänä vuonna ei ole myönnetty poikkeuslupia valkoposkihanhien kuoliaaksi ampumiseen, mutta aiemmin myönnetyillä luvilla saa ampua yhteensä 5455 valkoposkihanhea. Poikkeusluvat on myönnetty vakavien viljelyvahinkojen torjumiseen.
Leväseurannan viimeisellä viikolla sinilevähavaintoja tehty edelleen niin sisävesillä kuin merialueellakin Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)28.9.2023 15:34:42 EEST | Tiedote
Lämpimän sään myötä sinileviä on edelleen havaittu kuluvalla viikolla Lounais-Suomen vesistöissä, mutta havaintojen määrä ja esiintymien runsaus ovat vähentyneet viime viikkoon nähden. Vakioseurannassa sinilevää on havaittu tällä viikolla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella kuudella vakiohavaintopaikalla ja havaitut sinilevämäärät ovat olleet pääasiassa vähäisiä.
Uudet maanteiden hoitourakoitsijat aloittavat Pudasjärvi-Taivalkosken, Kajaanin ja Suomussalmen hoitourakoissa 1.10. (Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa)27.9.2023 12:39:56 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella on kilpailutettu maanteiden hoitourakoitsijat Pudasjärvi-Taivalkosken, Kajaanin ja Suomussalmen hoitourakoihin.
Valkoposkihanhien muutto vilkastuu26.9.2023 13:35:38 EEST | Tiedote
Valkoposkihanhien muutto jatkuu vastatuulesta huolimatta. Suomessa havaittujen arktisten valkoposkihanhien määrä on kaksinkertaistunut viikontakaisesta määrästä noin 200 000 yksilöön, joista suurin osa on edelleen Pohjois-Karjalan alueella.
Linja-autoyhteydet Kalajoelta ja Oulaisista Helsingin ja Jyväskylän suuntaan paranevat lokakuun alussa (Pohjois-Pohjanmaa)26.9.2023 13:12:22 EEST | Tiedote
Kalajoen, Merijärven, Oulaisten, Haapaveden ja Kärsämäen välisiin koulupäivien linja-autovuoroihin tehdään muutoksia 2.10.2023 alkaen. Muutosten seurauksena Kalajoelta ja Oulaisista syntyy uusia vaihdollisia linja-autoyhteyksiä Helsingin ja Jyväskylän suuntaan. Myös Oulaisten ja Haapaveden välillä käynnistyy uusi vuoro.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme