Etelä-Savon ELY-keskus

Etelä-Savossa tehty muutamia sinilevähavaintoja

Jaa
Tämänhetkinen sinilevätilanne on rauhallinen Etelä-Savossa. Virallisista seurantapaikoista Launialan uimarannalla sekä Pitkäjärven uimarannalla Mikkelissä on havaittu hieman sinilevää. Kansalaishavaintoja sinilevästä on tehty muutamia.

Sinilevähavaintojen määrä on Etelä-Savossa laskenut edelliseen viikkoon (viikko 28) verrattuna. Kansalaishavaintoja sinilevästä on tehty Savonlinnassa Puruvedellä, Pieksämäellä Hiidenlammella sekä Puumalassa Pihlajavedellä.

Sinilevän määrää sääteleviä tekijöitä ovat erityisesti lämpötila sekä saatavilla olevat ravinteet. Myös tuuli voi hajottaa esiintymiä. Sinilevien määrä voi vastata olosuhteiden muutokseen nopeastikin, sillä ne ovat bakteereja ja lisääntyvät jakautumalla. Näin ollen sinilevätilanne voi vaihdella paljonkin viikoittain ja omien lähivesistöjen levätilannetta kannattaa seurata aktiivisesti.

Näin tunnistat sinilevän

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Siitepöly voi helposti muistuttaa sinilevää, mutta levästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.  

Sinilevän tunnistamisessa voi käyttää apuna keppi- tai lasitestiä. Jos levämassaa nostaa tikulla ja se hajoaa hippusiksi veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Jos se puolestaan jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Kun vettä seisottaa lasissa, sinilevä nousee pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.

Sinilevät voivat tuottaa myrkkyjä, vältä leväpitoisen veden käyttöä

Osa sinilevistä tuottaa myrkyllisiä tai haitallisia yhdisteitä. Levien aiheuttamiin oireisiin lukeutuvat mm. iho-oireet tai silmien ärsyyntyminen, pahoinvointi ja vatsan oireet, tai flunssan kaltaiset oireet. Jos vedessä havaitaan sinilevää, vettä ei tule käyttää juoma- eikä löylyvetenä. Runsasleväisessä vedessä uimista ja vedellä peseytymistä tulisi myös välttää. Veteen ei myöskään pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä, jotka saattavat niellä vettä vahingossa. Leväisestä vedestä pyydettyä kalaa voi syödä, kun ne huuhtelee huolella ennen perkaamista. Jos epäilet sinileväoireita, ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen p. 0800 147 111.

Levähavainnoista ilmoittaminen

Etelä-Savon ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja Etelä-Savon maakunnan alueella. Ilmoituksia havainnoista voi tehdä sähköpostiosoitteeseen elyesa.levaryhma@ely-keskus.fi. Poikkeuksellisen runsaista levähavainnoista voi toimittaa näytteen myös analysoitavaksi Etelä-Savon ELY-keskukseen.  
 
Kansalaiset voivat lisätä Järviwikiin myös omia levähavaintojaan haluamastaan paikasta sekä tietoa esimerkiksi pintaveden lämpötilasta ja vedenkorkeudesta. Havaintolähetti on älypuhelimissa toimiva verkkosivu, jonka avulla voi lisätä omia levähavaintoja Järvi-meriwikiin. Havaintolähetillä voi kirjata havaintoja myös muista veden ominaisuuksista, kuten lämpötilasta ja näkösyvyydestä. Havaintolähetin käyttö ei vaadi erillisen sovelluksen asentamista eikä edellytä pakollista kirjautumista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Harjoittelija Maria Immonen, Etelä-Savon ELY-keskus p. 0295 024 251, maria.immonen@ely-keskus.fi


Vesistöasiantuntija Pekka Sojakka, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 233, pekka.sojakka@ely-keskus.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Rahaa tarjolla maaseudun kylien laajakaistaverkkojen rakentamiseen - laajakaistainvestointien ja muiden kehittämishankkeiden syksyn rahoitushaku on auki27.9.2023 08:01:20 EEST | Tiedote

Kehittämishankkeiden syksyn rahoitushaku on auennut Etelä-Savon ELY-keskuksessa. Kehittämishankkeilla luodaan mahdollisuuksia maaseudun elinkeinotoiminnan kehittämiselle sekä vahvistetaan yhteisöjen toimintaa. Rahoitusta voi hakea esimerkiksi kyläyhteisön laajakaistahankkeeseen. EU:n maaseuturahoituksella tuetaan kyläverkkojen rakentamista sellaisille alueille, joille huippunopeita tietoliikenneyhteyksiä ei markkinaehtoisesti rakennu.

ELY-keskus myönsi touko-elokuussa noin 25 miljoonaa euroa avustusta itäsuomalaisille yrityksille ja 17 miljoonaa euroa työllistymiseen ja osaamiseen21.9.2023 08:10:09 EEST | Tiedote

Etelä-Savon ELY-keskus myönsi touko-elokuun aikana lähes 25 miljoonaa euroa yrityksen kehittämisavustusta 53 itäsuomalaisen yrityksen hankkeeseen, joilla yritykset kehittävät kilpailukykyään sekä hakevat kasvua. Myönnetty rahoitus on osa Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 ohjelman Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta ja oikeudenmukaisen siirtymän (JTF) rahoitusta. Elokuun loppuun mennessä tänä vuonna yrityksille myönnetty avustusmäärä on jo lähes 45 miljoonaa euroa. Kesän aikana rahoitusta on myönnetty Itä-Suomessa osaamista ja työllisyyttä lisääville yleisille kehittämishankkeille noin 17 miljoonaa euroa.

Understöd kan sökas för förbättrande av vattentjänsternas funktionssäkerhet och cybersäkerhet20.9.2023 15:36:27 EEST | Tiedote

Man kan ansöka om understöd från NTM-centralen i Södra Savolax för att förbättra vattentjänsternas funktionssäkerhet och cybersäkerheten under perioden 2.10–30.11.2023. För att genomföra projekten har jord- och skogsbruksministeriet anvisat NTM-centralen i Södra Savolax ett anslag på 2,5 miljoner euro. Ansökan är riksomfattande och understödet kan sökas av kommuner, samkommuner och bolag som ägs av dessa samt andra kommunägda aktörer, föreningar, företag och andra sammanslutningar med undantag av statliga ämbetsverk och inrättningar. Understödet kan inte beviljas privatpersoner.

Avustusta haettavana vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantamiseen20.9.2023 15:36:27 EEST | Tiedote

Etelä-Savon ELY-keskukselta voi hakea avustusta vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantamiseen 02.10–30.11.2023 välisenä aikana. Hankkeiden toteuttamiseksi maa- ja metsätalousministeriö on osoittanut Etelä-Savon ELY-keskukselle käytettäväksi 2,5 miljoonan euron määrärahan. Haku on valtakunnallinen ja avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja näiden omistamat yhtiöt ja muut kuntaomisteiset toimijat, yhdistykset, yritykset sekä muut yhteisöt lukuun ottamatta valtion virastoja ja laitoksia. Avustusta ei voida myöntää yksityishenkilölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme