Veikkaus Oy

Kajaaniin kajahti kahden miljoonan euron voitto Jokerista – hämmentyneen iloinen voittaja menetti yöunensa

Jaa

Lauantai-Jokerista osui kierroksella 28/2023 kahden miljoonan euron täysosuma Kajaanin Makkolankadun K-Marketissa pelattuun riviin. Voittaja kertoi tuoreeltaan tunnelmistaan ja suunnitelmistaan voittorahojen suhteen.

- Täytyy sanoa, että hämmentyneen iloiset ovat tunnelmat. Uskomatonhan tämä voitto on, että onko tämä ollenkaan totta, iloitsee paikkakuntalainen mies, joka viime lauantaina nappasi Jokerista täysosuman.


Voittaja kertoo, että Jokeri on aina hänellä mukana lottokupongissa ja nimenomaan tuplattuna. Onnistuneen tuplauksen ansiosta voittosumma nousi kahteen miljoonaan euroon.


- Tulin lauantaina kesätapahtumasta suoraan mökille ja katsoin, että Kajaaniin oli osunut voitto. Seuraavana aamuna katsoin sitten voittorivin numerot ja jotenkin omasta kestona pelatusta kupongista oli viime viikolta jäänyt numerot mieleen, niissä oli jotain kovin tuttua. Kuponki oli autossa, lähdin sitä sieltä hakemaan ja asiahan oli sitten harvinaisen selvä, mies kertoo voiton selviämisen hetkestään.


Voittoa taivasteltiin moneen otteeseen mökillä ja soitto Veikkauksen asiakaspalveluun vahvisti jättimäisen voiton lopulta olevan totta.


- Meillä oli upea ilta ja seuraavana aamuna tämä voitto oli vielä piste iin päälle.


Tyypillisen voittajan tapaan seuraavana yönä ei tullut uni silmään.


- Täytyy sanoa, että uni ei tosiaan tullut. Oli levoton ja epäuskoinen olo. Edelleenkin on sellaista pientä epäuskoa, mutta kuitenkin ollaan ihan jalat maan pinnalla.

Voittorahoille on jo käyttöä mietittynä

Onnellinen voittaja kertoo, että osa voitosta menee läheisille, mutta muitakin suunnitelmia on.


- Sijoituksiin menee varmasti rahaa, mutta ehkäpä auto ja asuntokin menevät vaihtoon. Tietysti osa voitosta täytyy jättää tulevaisuuden varalle, pohtii voittaja.


Kajaanilainen voittaja aikoo pitää muuten voiton visusti omana tietonaan, ainoastaan läheisillä voitosta on jo tietoa.


- Suuret onnittelut vielä tuplatusta Jokeri-voitosta kajaanilaiselle voittajalle. Voittaja oli varsin riemastuneen iloinen voitostaan ja sovimmekin jo, että perinteisten voittokahvien merkeissä juhlistetaan tätä upeaa voittoa vielä täällä Veikkauksen pääkonttorilla Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa voittajalle, toivottaa Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm.

Edellisen kerran Jokerin päävoitto voitettiin maaliskuussa kierroksella 12/2023, jolloin täysosumia löytyi kaksi kappaletta. 500 000 euron voitto lähti silloin tuusulalaiselle nettipelaajalle. Toinen täysosumista oli pelattu onnistuneesti tuplattuna Helsingissä Pihlajamäen R-Kioskilla. Tuplatulla rivillä voittaja nappasi itselleen miljoona euroa.

Jokeri ilmestyi lotto- ja vakiokupongin reunaan tammikuussa 1978. Siitä asti pelillä on ollut vankka asema Veikkauksen tuotevalikoimassa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15


www.veikkaus.fi/yritys

Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.

Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.

Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.

Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.

VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme