Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen

Lähes jokaisella peruskoulun keväällä päättäneellä on opiskelupaikka vuoden loppuun mennessä

Jaa
Opetushallituksen arvion mukaan peruskoulun aloittaa elokuussa runsaat 55 000 ekaluokkalaista. Lukiossa ja ammatilliseen perustutkintoon johtavassa koulutuksessa aloittaa yhteensä noin 76 000 uutta opiskelijaa. Yli 99 prosenttia keväällä perusopetuksen päättävistä nuorista aloittaa opinnot perusopetuksen jälkeisessä koulutuksessa vuoden loppuun mennessä.

Tänä syksynä koulutielle käy ensimmäistä kertaa arviolta runsaat 55 000 ekaluokkalaista. Tämä on lähes pari tuhatta oppilasta vähemmän kuin viime syksynä. Koulun aloittavan ikäluokan koko on ollut pienenemään päin jo useamman vuoden ajan. Kun viime vuonna ekaluokkalaisia oli 57 000, oli heitä vielä vuonna 2020 yli 60 000.  

Sen sijaan yläkouluun siirtyvien määrä on kasvanut. Elokuussa perusopetuksen seitsemännen vuosiluokan aloittaa noin 64 000 oppilasta. Kaikkiaan vuosiluokilla 1–9 opiskelee yli 552 000 oppilasta.

Vain muutama sata ei aloita jatko-opintoja välittömästi perusopetuksen jälkeen

Perusopetuksen päättävät näyttävät sijoittuvan jatko-opintoihin aiempaa paremmin oppivelvollisuuden laajenemisen myötä. Kahtena edellisenä vuotena keväällä perusopetuksen päättäneistä lähes kaikki, 99,5 %, ovat jatkaneet jossakin jatkokoulutuksessa saman vuoden syksyllä. Viime vuonna vain noin 250 nuorta ei aloittanut jatko-opintoja keväällä päättyneen perusopetuksen jälkeen. Tämän perusteella voi arvioida, että myös kuluvana vuonna lähes kaikki keväällä 2023 perusopetuksen päättäneet aloittavat jatko-opinnoissa syksyn aikana. 

Vuosittain perusopetuksen päättäneitä, joilla on velvollisuus hakeutua koulutukseen, on hieman alle 60 000. Heistä yli puolet jatkaa välittömästi lukioon ja yli 40 % ammatilliseen perustutkintokoulutukseen.

Loput aloittavat jossakin tutkintoon johtamattomassa koulutuksessa. Eniten uusia opiskelijoita on tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (TUVA), jossa aloitti viime syksynä yli 3 000 perusopetuksen juuri päättänyttä. Kansanopistojen vuoden pituisessa vapaan sivistystyön koulutuksessa sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa (TELMA) aloittaa kummassakin useita satoja vastikään perusopetuksen päättäneitä.  

Tämänhetkisten haku- ja valintatietojen perusteella näyttää siltä, että kaikista keväällä perusopetuksen päättäneistä ja jatko-opinnot aloittavista vieraskielisten nuorten osuus nousee 8 %:iin, kun se vielä toissa vuonna oli 6,9 %. Äidinkielenään ruotsia puhuvia oli viime vuonna 5,1 %. 

Lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa aloittavien määrä on pysynyt tasaisena  

Kaiken kaikkiaan Opetushallituksen arvion mukaan lukio-opintonsa aloittaa tänä syksynä yli 37 000 opiskelijaa. Mukana arviossa on myös lukiokoulutuksen aikuisopiskelijat. Määrä myötäilee edellisvuosia.

Kaikkiaan lukiokoulutuksessa opiskeli viime vuonna noin 109 600 opiskelijaa. Luvussa on mukana suomalaisen lukiokoulutuksen lisäksi lähes 2 200 kansainvälisten ylioppilastutkintojen opiskelijaa – eli kansainvälisen lukiolinjan IB-tutkinnon, saksalaisen koulun lukion DIA-tutkinnon sekä Eurooppa-koulun lukion EB-tutkinnon opiskelijat.  

Ammatilliseen perustutkintoon tähtäävässä koulutuksessa aloittavien määrä näyttää pysyvän viime vuoden tasolla: opintonsa aloittaa elokuussa arviolta 39 000 opiskelijaa. Luvussa on mukana myös muita kuin viime keväänä perusopetuksen päättäneitä. Elokuussa aloittavien osuus on yleensä ollut noin kaksi kolmasosaa koko vuoden aikana aloittaneiden määrästä. Vuoden 2022 aikana ammatillista perustutkintoa ryhtyi opiskelemaan noin 66 000.  

Arviot syksyllä eri koulutuksissa aloittavien määrästä perustuvat yhteishaun hakijatilastoihin sekä KOSKI-tietovarannon tietoihin. Keväällä perusopetuksen päättäneiden jatkokoulutukseen hakeutumisesta saa tarkempia tietoja tuoreesta Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen tilastosta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Erityisasiantuntija Irma Garam, etunimi.sukunimi@oph.fi, puh. 029 533 8549  
Erityisasiantuntija Siru Korkala, etunimi.sukunimi@oph.fi, puh. 029 533 8610 

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen
Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen
PL / PB 380
00531 Helsinki / Helsingfors

https://www.oph.fi

Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinonalalla toimiva virasto, joka vastaa koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja jatkuvan oppimisen kehittämisestä sekä kansainvälisyyden edistämisestä. Opetushallituksen mediapalvelu palvelee maanantaista torstaihin klo 9–16 ja perjantaisin sekä juhlapyhien aattoina 9–15. Kesäaikana 1.6.–31.7. palvelemme maanantaista perjantaihin kello 9–15.

puh. 0295 331 703
media@oph.fi
Opetushallituksen verkkopalvelu: Medialle
Tietosuojaseloste

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen

PÅMINNELSE: Mediatillfälle 3.8 kl. 9: Mot det nya läsåret 2023–202427.7.2023 11:34:48 EEST | Kutsu

Varmt välkommen till Utbildningsstyrelsens mediatillfälle för media inför det nya läsåret. Tid: torsdag 3.8.2023 kl. 9–10 Plats: Utbildningsstyrelsen, Hagnäskajen 6, 00530 Helsingfors | Du kan delta i infotillfället även via fjärranslutning. Under infotillfället berättar vi om: I hurdan situation inleds det nya läsåret? Nuläget inom fostran och utbildning: Generaldirektörens anförande | Utbildningsstyrelsens generaldirektör Minna Kelhä Läsförmåga och dess utvecklande | Undervisningsrådet Minna Harmanen Digital kompetens | Specialsakkunnig Päivi Leppänen och undervisningsrådet (Head of SALTO Digital Resource Centre) Pasi Silander Presentationerna hålls på finska. Anmäl dig till infotillfället senast 1.8.2023. Vi ber att både journalister och fotografer anmäler sig. Efter tillfället skickas materialet direkt till de anmälda deltagarna per e-post. Anmäl dig på adressen: https://link.webropol.com/s/oph-mediatilaisuus-03082023 Mer information och intervjuförfrågningar: Om du vill intervjua

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme