Lapin 220 kV sähköverkon kapasiteetista on kilpailua

Useissa yhteysviranomaiselle toimitetuissa mielipiteissä vastustettiin Hirvasjärven tuulivoimahankkeen toteuttamista niiden ihmisille ja luonnolle aiheuttamien haittojen vuoksi. Huolta kannettiin erityisesti hankkeen aiheuttamasta kielteisestä maisemavaikutuksesta, kiinteistöjen arvon vähenemisestä sekä haitallisista linnustovaikutuksista. Myös kielteiset vaikutukset poronhoidon toimintaedellytyksiin nostettiin esille.
Yhteysviranomaisen lausunnossa YVA-ohjelmasta todetaan, että hankkeen merkittävät vaikutukset tulevat YVA-ohjelman ja siitä saatujen lausuntojen sekä mielipiteiden perusteella kohdistumaan maisemaan, poronhoitoon, luontoarvoihin ja ihmisten elinoloihin. Yhteysviranomainen katsoo, että jatkossa YVA-selostuksessa tulee esittää vaihtoehtoja voimajohdon lisäksi voimaloiden määrälle ja sijainnille. Liittyminen 220 kV voimajohdolla Fingridin kantaverkkoon ei ole toteuttamiskelpoinen. Tuulivoima-alueen verkkoliityntä vaatii keskustelua ja tarkentamista yhteistyössä Fingridin kanssa.
YVA-ohjelman mukaan Energiequelle Oy:n Hirvasjärven tuulivoimahanke muodostuu korkeintaan 27 voimalasta, joiden yksikköteho on enintään 10 MW ja kokonaiskorkeus enintään 300 metriä. Sähkönsiirtoa varten rakennettaisiin uusi, noin 21–27 km pitkä, 110 kV tai 220 kV voimajohto ja liityntä tapahtuisi joko Fingridin kantaverkkoon tai samassa johtokäytävässä 110 kV voimajohdolla Kittilän alueverkko Oy:n verkkoon Lohinivan koillispuolella. Voimajohtoja suunnitellaan Kolarin ja Kittilän kuntien sekä Rovaniemen kaupungin alueelle.
YVA-menettelyssä ei myönnetä lupaa hankkeen toteuttamiseen
Yhteysviranomaisen lausunnon jälkeen hanke etenee varsinaiseen ympäristövaikutusten arviointiin. Hankkeesta vastaava kokoaa ympäristövaikutusten arvioinnin tulokset YVA-selostukseksi, joka arviointiohjelman tapaan tulee valmistuttuaan yleisesti nähtäville lausuntojen ja mielipiteiden esittämistä varten. Yhteysviranomainen antaa perustellun päätelmän tehtyjen arviointien riittävyydestä ja laadusta sekä hankkeen merkittävistä vaikutuksista. YVA-menettelyssä ei myönnetä lupaa hankkeen toteuttamiselle, vaan sen tarkoituksena on arvioida ja vertailla hankkeen eri vaihtoehdoista syntyviä ympäristövaikutuksia. YVA-menettely on edellytys muun muassa tuulivoimaloiden rakennusluville. YVA-menettelyn tuloksia hyödynnetään tuulivoimaosayleiskaavoituksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ylitarkastaja Olli Rönkä, puh. 0295 037 184, olli.ronka(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Pk-yritysbarometri: isojen kriisien jälkeen Lapin suhdannenäkymät ovat tasaantuneet14.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2023 toinen pk-yritysbarometri kertoo, että mikro- ja pk-yrittäjien suhdanneodotukset ovat neutraaleja. Valtaosa arvioi oman yrityksen tilanteen säilyvän ennallaan. Positiiviseksi suhdanneodotukset ovat kääntyneet palvelualoilla, joista etenkin ravitsemistoiminnan tilanne on voimakkaasti parantunut.
Kutsu: Kirjailija Satu Rämön viisi vinkkiä Suomelle islantilaisesta työelämästä14.9.2023 08:53:18 EEST | Kutsu
Tule mukaan ”Houkutteleva työelämä – mikä avuksi kun työnhakija ja työpaikka eivät kohtaa?” -seminaariin keskiviikkona 20.9.2023 klo 9.00-15.30 Paasitornissa (Paasivuorenkatu 5 A) Helsingissä sekä verkkotapahtumana. Työmarkkinamme kärsivät kohtaanto-ongelmasta ja työvoimapulasta. Tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa lisää osaajia niin korkeasti koulutettuihin kuin ammatillista pätevyyttä vaativiin tehtäviin. Tänä päivänä työntekijät kaipaavat työelämältä joustoa ja työtyytyväisyyteen vaikuttaa merkittävästi myös työyhteisö, työhyvinvointi ja yhteinen arvomaailma työnantajan kanssa. Tule kuulemaan työelämän kiinnostavia asiantuntijoita. Kirjailija Satu Rämö kertoo viisi esimerkkiä, jotka Suomi voisi oppia islantilaisesta työelämästä. Lisäksi puhujina ovat mm. alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen työ- ja elinkeinoministeriöstä, organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa, startup-kasvun neuvonantaja Mari Luukkainen ja Teknologiateollisuus ry:n johtaja Paula Varpomaa. Tapahtuman verkkosivuilta löydät
Revontulitunneli suljetaan pelastusharjoituksen vuoksi 13.9.202311.9.2023 08:57:56 EEST | Tiedote
Revontulitunnelissa valtatiellä 4 Rovaniemellä järjestetään pelastusharjoitus keskiviikkona 13. syyskuuta kello 12:30–15:30. Tunneli on suljettuna liikenteeltä 9.30 alkaen ja liikenne ohjataan kiertotielle. Kiertotienä toimii Rovaniemen kaupungin katuverkko.
Kutsu Lapin Pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuuteen8.9.2023 12:13:08 EEST | Kutsu
Miltä Lapin pk-yritysten kehitysodotuksen näyttävät tänä syksynä? Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön teettämän pk-yritysbarometrin tuloksista torstaina 14.9.2023 klo 10.00 Kittilään tai etäyhteyksin.
Kutsu: Harva arvaa -seminaari kokoaa opit ja tähtää tulevaisuuden tekemiseen8.9.2023 10:36:07 EEST | Kutsu
Harvaan asuttujen alueiden (hama) matkailuhankkeiden loppuseminaari kerää Ylläkselle 13. syyskuuta hama-hankkeiden aktiiviset kehittäjät ja muun verkoston ympäri Suomen. Harva arvaa millaisia kehittämistoimenpiteitä luonto-, ruoka-, metsästys- ja kalastusmatkailuhankkeiden rahoitus on mahdollistanut!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme